Kuinka kauan täytyy olla yksin pitkän parisuhteen jälkeen?

27.3.2020 4 By ELLI





Mä oon jo aika pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoitella tänne blogiin silloin tällöin myös ihmissuhteista pinnallisempien aiheiden lisäksi. Pääaihetta ihmissuhteista ei varmastikaan tule, mutta aina toisinaan aihetta olisi kiva pohtia näin kirjoitetussakin muodossa. Päätinkin sitten tänään tarttua tuumasta toimeen, ja pureutua ihmissuhteiden ja oman minuuden maailmaan pohtimalla itselleni hyvinkin ajankohtaista aihetta sekä kysymystä. Pohdin aihetta täysin omien kokemuksieni kautta, enkä ole näissä asioissa missään nimessä ammattilainen.





“Pitäisikö sun olla välillä yksin?”

Pohjustetaan hieman, eli mä olen aina ollut sellainen parisuhde-tyyppi. En ole koskaan viettänyt villiä sinkkuelämää, enkä ole koskaan kokenut kaipuuta sellaista kohtaan. Viihdyn mieluummin kotona perjantai-iltaisin kuin baareissa, enkä nauttinut Tinderin käyttämisestäkään. Mulla on takana vain kaksi kunnollista parisuhdetta, joista molemmat olivat ajallisesti tosi pitkiä. Mä tykkään siitä, että mulla on se yksi oma tyyppi, jonka tunnen läpikotaisin ja joka tuntee mut kuin omat taskunsa, eikä niin, että puhelimessa olisi avoinna monta eri keskustelua kiinnostavien ihmisten kanssa. On myös huomattu, että mun on jostain syystä tosi helppo löytää ja muodostaa parisuhde. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että tyytyisin ensimmäiseen vastaantulevaan, vaan koen että ehkä mä vedän puoleeni vastaavia parisuhde-ihmisiä.

Tästä johtuen mähän en ole elämäni aikana ollut sinkkuna kuin maksimissaan puoli vuotta, sen jälkeen kun ensimmäisen kerran aloin seurustella. Ja kyllä, tästä syystä “pitäisikö sun olla välillä yksin” on tullut tutuksi lausahdukseksi 😀 Toisaalta mä ymmärrän sen hyvin, koska totta kai meidän jokaisen tulee oppia tuntemaan itsemme kunnolla ennen kuin itsestään voi antaa jotain toiselle hyvin lopputuloksin. Varsinkin kun olen vielä hyvin nuori ja esimerkiksi aivot ovat vasta kehittyneet täysin, omat arvot ja ajatusmallit hakevat jatkuvasti paikkojaan. Mutta silti, vaikka itseni kanssa olen jo monen monta vuotta elänyt, opin itsestäni jatkuvasti paljon uutta enkä välttämättä koskaan tunne itseäni niin ettei pienintäkään yllätystä ilmenisi.

Koenkin tuntevani itseni todella hyvin tällä hetkellä. Sellaisena, kuin olen juuri nyt ja asia on aina ollut niin. Olen ollut ja olen tälläkin hetkellä tietysti tietoinen, että henkistä kasvua tapahtuu jatkuvasti ja löydän itsestäni uusia puolia, mutta olen aina ollut sinut sen kanssa. Annan itselleni luvan olla keskeneräinen ja ymmärrän antaa tilaa henkiselle kasvulle. Se on ehkä se isoin käännekohta tässä, kun en ole koskaan jäänyt odottelemaan että tuntisin itseni täydellisesti, koska ymmärrän ettei se ole täysin mahdollista. Olen hyväksynyt sen, että riittää kun tunnen itseni kunnolla just nyt ja osaan ottaa vastaan tulevat muutokset itsessäni ja ajatuksissani.





Henkinen kasvu ja itseensä tutustuminen

Vastaavasti mä en myöskään ajattele, että itsensä oppisi tuntemaan ollessaan yksin. Toki joissakin tilanteissa näin voi olla, ettei esimerkiksi parisuhteessa saa tarpeeksi omaa tilaa ja siksi monet voivat ajatella että yksin oleminen on se ainut väylä itsensä tuntemiseen. Mä olen kuitenkin ollut niin onnekkaassa asemassa, että ainakaan edellinen suhde ei ollut millään tapaa oman henkisen kasvuni tiellä. Ne olivat vieläpä ne kriittiset vuodet, kun nuoruudesta siirrytään aikuisuuteen, ja opetellaan olemaan aikuisia. Varsinkin nämä viimeisimmät vuodet olivat niitä, kun itselleni alkoi hahmottua mitä haluan elämältä ja mitä en. Mitä haluan parisuhteelta, entäpä tulevaisuudelta. Minkälainen ihminen olen nyt, ja mihin päin haluan lähteä kehittämään omaa itseäni. Pystyin koko kyseisen suhteen ajan työstämään omaa itseäni, arvojani ja koin paljon henkistä kasvua. En missään vaiheessa tarvinnut siihen sinkkuna oloa, ja rehellisesti en edes ymmärrä mitä sinkkuelämä voisi mulle vielä opettaa.

Samoin mulla on aina ollut joustava ajattelutapa toisia ihmisiä kohtaan. Tarkoitan tällä sitä, että ymmärrän todella hyvin muidenkin keskeneräisyyden ja hyväksyn heidät sellaisenaan. Se on varmasti auttanut siihen, että olen pystynyt kasvamaan omana itsenäni kumppanista huolimatta. Mä olen kriittinen kaikille, niin ulkopuolelta kuin itseni sisältäkin tuleville mielipiteille ja siksi olen kyennyt rakentamaan omia ajattelumalleja ja käsityksiä, eikä parisuhteessa yhdessä kasvaminen ole koskaan aiheuttanut mulle sitä että se yhteinen totuus olisi ainoa oikea. Olen aina ollut tosi avoin sille, että parisuhteessakin ollaan eri mieltä asioista ja mä tykkäänkin keskustella eriävistä mielipiteistä. Se on varmasti antanut tilaa kasvaa itse yksilönä, kun en koe parisuhdetta toiseen kietoutumisena. Vaikka parisuhteessa ollaan kumppaneita, molemmat ovat silti yksilöitä omine ajatuksineen, käsityksineen, toimintamalleineen ja niin edelleen.





Pelkäänkö olla yksin tai sinkkuna?

Mä en koe olevani kokonainen vain parisuhteessa, enkä tarvitse ketään tunteakseni itseäni valmiiksi. Varsinkin omalla kohdallani pitkän parisuhteen päättämisen viivyttely todennäköisesti luo joillekin sen kuvan, että olisin venyttänyt päätöstäni siksi, ettei tarvitsisi olla yksin. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaan päätös venyi ihan muista syistä. Siksi, että haluan oikeasti miettiä noin isot asiat huolella ja perinpohjin, enkä tee suuria päätöksiä hetken pohtimisen jälkeen. Siksi, että en halunnut luovuttaa aiemman suhteen osalta liian helposti. Siksi, että mietin mitä muut sanovat ja olenko pettymys muiden odotuksille. Siksi, etten halunnut satuttaa toista. Niin paljon syitä, joista yksikään ei liittynyt siihen että pelkäisin olla yksin tai sinkkuna.

Ja mä itseasiassa nautin tosi paljon yksin olemisesta, eli en pelkää sitä. Tarvitsenkin aika paljon omaa aikaa myös suhteessa ja rakastan rauhoittua yksin. Olen ehkä enemmän introvertti kuin ekstrovertti, vaikka molempia piirteitä musta löytyykin. Yksin oleminen on mun mielestä ihanaa, ja osaan erottaa sen yksinäisyydestä, kun olen sitäkin joskus aiemmin kokenut. Siksi osaan myös ottaa omaa aikaa parisuhteessa ja olla yksin vaikka mulla kumppani olisikin. Ja voi olla, että se on syy miksi olen pystynyt tutustumaan itseeni yksilönä pitkistä parisuhteista huolimatta.





Kuinka kauan täytyy olla yksin?

Tätä kaikkea ehkä tukee se, etten etsinyt uutta parisuhdetta. Mä en ole itseasiassa koskaan etsimällä etsinyt suhdetta, joten siksi luotan omiin ajatuksiini siitä, että en tarvitse ketään ollakseni kokonainen. Asiaa voisi ehkä epäillä, jos olisin hypännyt heti ensimmäisen vaihtoehdon matkaan tai jos olisin aktiivisesti etsinyt uutta suhdetta. Silloin kyllä minäkin aavistelisin parisuhderiippuvuutta tai yksinolopelkoa, mutta mun kohdalla näin ei ollut. Toki mäkin uhosin viimeksi, että no nyt mä olen ainakin vuoden sinkkuna, mutta sehän tässä maailmassa on kaunista kun et oikeasti tiedä koska elämä heittää sun eteen jotain ohittamatonta. Kyllä mäkin olen miettinyt että kuinka kauan täytyy olla yksin pitkän suhteen jälkeen, mutta en nimenomaan sen yksin olemisen vuoksi vaan siksi, että milloin mulla on oikeus olla onnellinen kun otin sen toiselta pois.

Mutta kaiken kaikkiaan ja pienenä yhteenvetona haluan sanoa, ettei otsikon kysymykseen ole yksiselitteistä vastausta. Me ollaan jokainen yksilöitä, ja silloin se riippuu täysin yksilöstä, kuinka kauan “täytyy” olla yksin ennen uutta parisuhdetta. Tärkeintä on mun mielestä se, ettei etsimällä etsi suhdetta jotta ei tarvitsisi olla yksin ja osaa tiedostaa koska itse on valmis uuteen suhteeseen. Tärkeää on tosiaan myös opetella tuntemaan itseään päivä päivältä enemmän ja mun mielestä hyvän suhteen tunnistaa siitä, että henkistä kasvua voi tehdä rauhassa yksin parisuhteesta huolimatta.






Kuinka nopeasti sun mielestä voi aloittaa uuden parisuhteen?




×××

Laitoin eilen Instagramissa pystyyn pienen Q&A:n, ja osan kysymyksistä vastauksineen löytää mun vielä mun Storystä 🙂


Lue myös

Teddypaita yhdistettynä nahkaan ja maihareihin
5x kivoimmat kotityylit