Missä olet Elli?

7.4.2021 0 By ELLI







Hello stranger! Apua miten pitkä aika edellisestä postauksesta onkaan. Näköjään mulle muodostuikin täysin tahaton blogitauko ja se venyi venymistään. Kynnys tulla kirjoittelemaan kasvoi joka päivä, mutta tänään ajattelin napata härkää sarvista. Tai no, itseasiassa olen kyllä kyhäillyt luonnoksiin pariakin postausta, mutta en oikeastaan ole vain ehtinyt viimeistellä niitä julkaistavaksi. Tämä ehkä vähän selittääkin tauon syyn ja antaa vastauksen sille, missä olen piileksinyt tämän ajan.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan siis aika on tullut vastaan. Taitaa olla niin, että olen onnistunut haalimaan lautaselleni aivan liikaa syötävää, jolloin jotain on pudotettava pois. Ensimmäisenä putosi blogi, vaikka tämä onkin itselleni tosi tärkeä ja rakas juttu. Siitä huolimatta blogi on helpoin, mistä nipistää, kun sen suhteen olen vain täysin vastuussa itselleni. Postausideoita on ihan älyttömästi ollut myös koko tämän tauon ajan, ja kuvia olen ottanut enemmän kuin ikinä. Myös sellaisia kuvia, jotka olen kuvannut ihan vaan blogia varten, mutta sitten ei ole ollut aikaa editoida niitä, saati kirjoitella tekstiä niiden kylkeen.






Mihin mun aika sitten oikein on kulunut? Isoimman asiakkaani parissa työt ovat vain lisääntyneet tämän vuoden puolella ja mulla on oikeastaan kokoajan pieni stressi siitä, että hoidan tämän kohdalla kaiken ihan viimeisen päälle. Tämän asiakkaan kohdalla monet työtehtävät ovat hyvin äkillisiä, sos- ja asap -merkinnät viesteissä ovat ennemmin sääntö kuin poikkeus. Tämän lisäksi ollaan oman yrityksemme suhteen päätetty nostaa vaihdetta tänä vuonna. Tässä vuoden ensimmäisten kuukausien aikana se tiesi yritysblogin sekä Youtube-kanavan lanseeraamista. Vaikka näissä uusissa kanavissa päätimme pitää julkaisutahdit maltillisena ja onhan meitä kaksi tässä jakamassa vastuuta, kyllä vain etenkin videoiden maailmaan sukeltaminen kuluttanut aikaa todella lahjakkaasti. Näiden lisäksi ollaan panostettu Instagram-geimiinkin, ja koska se on mun vastuulla, se tiesi lisätöitä mulle. Enkä valita, se on superkivaa hommaa ja ollaan me jo nyt nähty tuloksiakin.

Ja jottei tämä vielä olisi tarpeeksi, päätin aloitella valokuvausjutut ihan kunnolla. Perustin Instagramiin oman valokuvaustilin portfolioidealla ja sen vuoksi olen ollut kameran takana viime viikkoina enemmän kuin ikinä. Kuvia on tullut otettua yhdessä setissä yleensä 500-1200, joten niiden läpikäyminen ja ediointi ei olekaan enää mikään pikkujuttu. Mun editointijono on tällä hetkellä ihan holtiton ja silti huomasin eilen taas sopivani uudet kuvaukset 😀 Hups. No mutta, kuvaaminen on se, mitä rakastan tehdä ja haluaisin viedä omia työtoimeksiantojanikin enemmän siihen suuntaan, joten tämä kaikki vie mua varmasti lähemmäs sitä.






Olen muutenkin viime viikkoina kuluttanut yhä enemmän energiaani luomiseen ja luovuuteen. Olen tuottanut sisältöä ihan hullulla sykkeellä, mutta vitsi mikä flow siinä onkaan menossa. Just sitä, mitä mä rakastan tehdä, olipa se sitten vauvojen tai pariskuntien kuvaamista, kuvakonseptien kehittelyä ja toteuttamista, editointia tai videoiden tekemistä, niin pitkien kuin lyhyidenkin. Blogi itseasiassa kuuluisi myös tähän ja mulla onkin ollut tosi kova ikävä blogiin kirjoittamista. Siksi nyt nappasinkin ihan oman aikansa tälle, ja toivon että pystyn tekemään niin myös jatkossa.

Tällä postauksella ei oikeastaan ole sen suurempaa tarkoitusta. Halusin vain tulla ilmoittamaan että hengissä ollaan ja että en ole lopettamassa blogia. Aika on ollut haasteena, mutta lupaan yrittää järjestää myös blogille aikaa jatkossa ♡ Ihanaa joka tapauksessa että sä olet vielä siellä ruudun toisella puolella.






Aurinkoista viikkoa kaikille lumisateista huolimatta!




×××

Instagramissa pysyn blogitaukojenkin ajan aktiivisena, joten kannattaa napata mut siellä seurantaan!


Itsevarmuus alkaa alimmasta vaatekerroksesta + ARVONTA