Matkustelu

Terveisiä Lapin ruskan keskeltä!








Pikaiset moikat ja terveisiä Lapin ruskan keskeltä ♡ En tästä reissusta etukäteen kertonutkaan kuin perheelle ja muutamalle ystävälle, kun koko matka oli melko epävarma viimeiseen asti. Nyt kuitenkin kun täällä ollaan, uskallan hehkuttaa!! Mä siis tosiaan pääsin vihdoin kokemaan ja näkemään omin silmin Lapin ruskan ♡ Lapin ruskan näkeminen on ollut mun haave jo monen monta vuotta, kun syksy on ollut ainoa vuodenaika, jolloin en ole Lapissa käynyt.






Lähdettiin matkaan keskiviikon ja torstain välisenä yönä, juuri sinä myrsky-yönä 😀 Keli olikin melkoinen, mutta selvittiin perille torstaiaamupäivällä. Tultiin tänne mun suvun omalle mökille Pelkosenniemelle. Hitsi rakastan tätä paikkaa, kun täällä ei ole sähköä eikä hanavettä, netistä nyt puhumattakaan. Netti toimii joissakin tietyissä spoteissa, ja yhden sellaisen turvin kirjoittelen tätä nytkin. Mutta pääsääntöisesti nettispotteja ei ole, joten ollaan melkeinpä kaikin tavoin pakotettuja vaan nauttimaan luonnosta ja lomailemaan.

Tää pieni loma tuli kyllä niin tarpeeseen, kun en koko kesänä pystynyt pitämään lomaa. Nytkin toki olen muutamia pieniä työjuttuja tehnyt, mutta lasken tämän nyt vuoden ensimmäiseksi lomaksi. Lyhyeksihän tämä jää, kun ajellaan takaisin etelämpään jo sunnuntaina. Ihanaa silti, että saatiin edes tämä pari päivää irrotettua pienelle paussille ♡








Ensimmäinen päivä täällä kului pitkälti päämökin lämmitykseen ja mökkiympäristöön tutustuessa. Käytiin veneilemässä tuossa joessa, tehtiin illalla kävelylenkki ja mentiin tosi aikaisin nukkumaan. Nukuttiinkin sitten hyvät 12 tunnin yöunet, tuli todellakin tarpeeseen. Nyt lämmitellään rantamökin saunaa, ollaan pelailtu korttia ja mietitään uskaltaisinkohan pulahtaa uimaan 😀

Ja siis kyllä, ruska täällä on aivan mieletön. Tää kaikki väriloisto on niin upeaa että meinasi itku päästä. Kaikki oranssin, keltaisen ja punaisen sävyt yhdistettynä havupuiden vihreään on jotain niin sanoinkuvaamatonta. En tosiaankaan joutunut pettymään, kun satuttiin tänne reissuun vieläpä näköjään täydellisen ruskan aikaan. Kuvia koitin heittää Instagramin Storyyn ja vaikka niissäkin sävyt loistaa ihanasti, kyllä tää pitäisi jokaisen kokea omin silmin.








Terveisiä Lapin ruskan keskeltä – Pitäkää ihana viikonloppu siellä etelämmässä ♡




×××

Lapin menoa voi seurailla reaaliaikaisemmin Instagramin kautta!


Lue myös

XCryo Huippukylmähoito - Mikä fiilis hoitojen jälkeen?
Me muutetaan!

Leave a Reply