Lifestyle

Tein elämäni hulluimman päätöksen








Huhhuh, mistähän sitä oikein aloittaisi. Kuluneet neljä päivää ovat olleet todella kummallisia, enkä varmaan koskaan ole ajatellut niin paljoa kuin näiden päivien aikana. Oon pyöritellyt kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja mielessäni ja jossittelemalla kuluttanut jos-sanan puhki. Lähettänyt useita kymmeniä ääniviestejä ja soittanut paniikkipuheluita. Naputellut Whatsappia niin vauhdilla, että hyvä kun näyttö on enää ehjä. Ja kaiken pohtimisen jälkeen, tein elämäni hulluimman päätöksen ja päätin viime tipassa jättää allekirjoittamatta mun uuden työsopimuksen.




”Kyllä tää yrittäjyyskortti on
nyt katottava, palkkatyöhön
pääsee aina takaisin.”




Ihan muutamassa sivulauseessa olen täällä blogin puolella maininnut, että olen alkanut yrittäjäksi. Olen pitänyt sen suhteen tosi matalaa profiilia enkä ole ainakaan vielä halunnut esitellä tätä meidän yritystä sen kummemmin. Instagramissa kyseinen aihe on ehkä vilahtanut useammin ja tänään kerroinkin sinne tilannepäivitystä sen suhteen. Ja se tilannepäivitys tosiaan oli se, että huomisesta lähtien mä olen täysipäiväinen yrittäjä.





Tein elämäni hulluimman päätöksen neljässä päivässä

Mun elämä muuttui neljässä päivässä enemmän kuin viimeisen puolentoista vuoden aikana. Kun me perustettiin yritys, varauduin siihen että ehkä parin-kolmen vuoden päästä yritys kantaa niin, että sen kelkkaan voi hypätä täysipäiväisesti palkkatyön hellästä huomasta. Ajattelin sitä kaukaisena haaveena, jota voisin tehdä nyt ensimmäiset vuodet sivutyönä. Luulin, että täysipäiväiseen yrittäjyyteen ehtii valmistautua sitten kunnolla, kun aika on. Ei mulla käynyt pienessä mielessäkään, että alkaisin täyspäiväiseksi yrittäjäksi vain muutaman päivän varoitusajalla.











”Ihan tän perusteella miltä kuulostat kun puhut tosta yrityksestä, sanon että valitse se.”






Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, eteen nimittäin iski se pahin mahdollinen valinta. Varma, tuttu ja turvallinen palkkatyö sekä siinä eteneminen vai hyppääminen yrittäjyyteen täysillä, suoraan syvään päätyyn. Ajatukset eivät tosiaan ole olleet koskaan näin kuumina ja tänään sitten kerroin päätökseni. Valitsin yrittäjyyden, kaikkine epävarmuuksineen ja haasteineen. Tänään mieliala onkin heitellyt kuin pahimpina teiniaikoina ja olen kirjaimellisesti ollut viiden minuutin välein sitä mieltä, että peräännyn koko jutusta ja seuraavien viiden minuutin jälkeen oon ollut sitä mieltä että tämä on paras päätös koskaan. Ehkä tää tunnemyrsky tasaantuu vielä tulevina päivinä.








Onneksi en kuitenkaan ole tässä yksin, vaan mukana on kaksi aivan mahtavaa yhtiökumppania. Onneksi myös sain tukea ihan valtavasti, enkä ole ehkä koskaan ollut niin kiitollinen mun ympärillä olevista ihmisistä. On mieletön rikkaus, kun ihmiset ympärillä uskovat suhun aivan täysillä ja ovat onnessaan sun puolesta. En voisi toivoa parempaa.
















”Elämä on liian lyhyt siihen, että aina vaan lykkää unelmia ja haaveita.”

Palataan tähän aiheeseen uudelleen mahdollisimman pian, nyt halusin vaan tulla jakamaan ensimmäisiä sekavia fiiliksiä. Saan onneksi melko pehmeän vaihdon palkkatyöstä yrittäjyyteen, kun pyörin vanhassa duunissa hoitamassa vielä juttuja kuntoon, tämä päätös kun tuli niin nopeasti. Mulle työn lopettaminen on nimittäin aina tosi tunteellinen asia, joten ihanaa kun ei tarvinnut heti sulkea ovea takana. Mä muuten haluaisin kirjoitella enemmän urasta ja nyt myös yrittäjyydestä, joten jos teillä on kysyttävää, vastaan mielelläni kommenttiboksissa tai tulevissa postauksissa!




×××

Instagramista löytyy hyvin kuvaileva pätkä siitä, mitkä mun fiilikset oli tänään hahah!


Lue myös

Makumatkalle lapsuuteen Lidlin paistopisteen kautta
Beige univormu syksyyn - ei vain yhden kauden trendi

8 Comments

Leave a Reply