Avainsana: valokuvaus

kaikki postauksen kuvat © Kati Saari

Suomi täyttää huomenna 100 vuotta. Meidän kotimaa on huomenna ollut itsenäinen jo sata vuotta.

Mä en ole koskaan ollut mikään isänmaallisuuden perikuva, ja lähipiirissä mut tunnetaankin pahimpana Suomelle naureskelijana. Varsinkin suomalaiset ja urheilu on kombo, josta puhun hyvin harvoin nätisti ja suomalaisia kannustaen. Mutta se ei silti sulje pois sitä faktaa, että olen hyvin ylpeä suomalaisuudestani.

Suomi on satavuotisen historiansa aikana kokenut niin paljon. Meillä on ollut sisällissota, talvisota ja jatkosota. Ollaan päätetty Ahvenanmaasta, ratkottu kieliriitaa, otettu käyttöön ja pois kieltolaki, sovittu kauppasopimuksia ja maksettu sotakorvauksia. Suomessa on koettu pankkikriisi, ollaan liitytty Euroopan unioniin ja kasvettu hyvinvointivaltioksi. Itse en tietenkään ole kokenut näistä lähes mitään, ja ensimmäinen Suomen merkittävistä virstanpylväistä jonka itse muistan, on euron tulo käyttöön markan tilalle.

Musta tuntuu että vaihdon takia olen tänä vuonna miettinyt erityisen paljon suomalaisuuttani. Ja musta onkin tärkeää, että itsenäisyyspäivän tienoilla mietittäisiin sitä, kuinka paljon itsenäisyys itselle merkitseekään. Mä olen aina ollut historian kohdalla eniten kiinnostunut juurikin sotahistoriasta ja antaisin mitä vaan siitä että mulla olisi vielä sukulaisia jotka voisivat kertoa mulle sotavuosista. Sotaveteraanien tapaaminen ala-asteella oli mulle tosi iso juttu ja arvostin sitä paljon jo silloin. Se koskettaa mua älyttömän paljon kun mietin kuinka paljon suomalaiset ovat sota-aikana kärsineet vain meidän tulevien sukupolvien vuoksi. Se on jotain, mitä me ei voida koskaan korvata eikä voida koskaan kiittää siitä tarpeeksi.

Mua harmittaa niin paljon se, että mun vaihto osui huonoimmalle mahdolliselle vuodelle. Mä asun Suomi100-vuonna ulkomailla enkä vietä Suomen satavuotisjuhlaa Suomessa. Me järjestetään parin suomalaisen kaverin kanssa täällä toki omat istujaiset, katsotaan ehdottomasti Linnan juhlat, syödään suomiherkkuja ja on mulla suomikynttiläkin, mutta silti. Tämä vuosi on just se vuosi, kun haluaisin ehdottomasti olla Suomessa juhlimassa mutta se ei ole mahdollista.

Suomi ja suomalaisuus merkitsee mulle todella paljon, enkä voi väittää etteikö vaihto olisi jopa vahvistanut sitä. Useinhan se menee niin, että merkitys kasvaa vasta menettäessä. Mä olen rakastanut Suomea toki jo ennen vaihtoa, mutta ehkä jotkin ärsyttävät suomalaiset asiat ovat saaneet vähän enemmän rakkautta osakseen sen jälkeen, kun mun ei ole tarvinnut kohdata niitä päivittäin. Ne ovat muuttuneet sellaisiksi lempeydellä naureskelun kohteiksi. Se on oikeasti loppujen lopuksi tosi symppistä, kuinka oman tilansa tuntevia suomalaiset ovat ja kuinka hississä ei puhuta sen liikkuessa edes työkavereille.

Mä tykkään ihan älyttömästi siitä, että mä näytän stereotypiselta suomalaiselta vaaleine hiuksineni ja sinisine silmineni. Olen saanut kuulla siitä useaan otteeseen täällä Englannissa mutta se on ollut mun mielestä kiva juttu. Suomessa parasta mun näkökulmasta on ehdottomasti luonto. Rakastan kaikkia upeita järviä, havupuita ja metsiä, saaristoa ja Lappia. Mä olen ihan täysin kaupunkilainen, mutta mikään ei ole mulle niin korvaamatonta kuin se, että pääsen välillä maalle metsän ja peltojen keskelle. Luontoon liittyy myös vahvasti talvi, jota mä rakastan yli kaiken. Talvi, lumi ja yli 20 asteen pakkaset vaan on parasta mitä mä tiedän ja Suomessa on mahdollista kokea se kunnollinen talvi.

Meillä kaikilla on varmasti mielessä asioita, joista ei tykätä omassa maassamme tai kansalaisuudessamme mutta mun mielestä silti omista juuristaan täytyy olla ylpeä. Hyviä puolia Suomesta, suomalaisuudesta ja meidän saavutuksista voisin listata ikuisuuksiin, mutta jotta tästä ei tulisi ihan liian pitkää postausta mainitsen vain muutamia. Suomi on antanut meille kaikille niin paljon, turvallisen maan jossa kasvaa, rauhaa, perinteitä ja tapoja sekä paljon rakkautta. Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Meillä kaikki saavat sairaanhoitoa ilmaiseksi niiden vihattujen verojen takia. Suomalaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta, vaikka koulutuksen laatu on yleisellä tasolla todella hyvä. Suomi on todella puhdas maa ja me ollaan teknologia-alalla yksi johtavimmista maista. Suomessa tuetaan paljon innovaatioita, perheitä ja se on nimitetty maailman vihreimmäksi maaksi. Mun näkökulmasta Suomi jatkaa kehittymistään ja kasvuaan jatkuvasti, mutta silti pitäen sen ihanan maanläheisyyden aina mukana ja se on ihan parasta.

Näistä kuvista muuten sen verran, että kuvat on tosiaan ottanut ihana Kati Saari. Kuvat ovat osa hänen Suomi100-projektiaan, jossa hän kuvasi eri kansallispukuja. Otettiin muutama kuva hyvin perinteisellä kansallispukukuvaustyylillä, mutta Kati halusi myös rikkoa rajoja kuvia elävöittäen. Puku on äitini Tuuterin puku, jonka hän on tehnyt itse. Vähän se on iso minulle, mutta silti rakastuin siihen ja ilmoitinkin, että se on sitten jätettävä mulle kun hän ei sitä voi enää itse käyttää. En tiedä, missä tilaisuuksissa sitä käyttäisin, mutta ainakin säilyttäisin sen huolella ja rakkaudella. Kuten Jenni Haukio sanoi, kansallispuvut ovat meidän kansallisaarteitamme enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Nämä kuvat ovat samalla omasta mielestäni ehkäpä upeimmat kuvat mitä musta on koskaan otettu, ja voisin veikata että puvun ja kuvien tunnelmalla on siihen mielipiteeseen iso vaikutus. Kaikki Katin projektin kuvat löydät tosiaan täältä. Ihan valtavan iso kiitos vielä Katille näistä kuvista, olen niin otettu että sain olla mukana ♡

Suomi ja suomalaiset. Kiitos että olette juuri sellaisia kuin olette. Niin iso kiitos veteraaneille ja lotille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Mä olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että olen suomalainen.

×××
Suomen juhlavuoden kunniaksi vietetään mekin mun blogissa Suomiviikkoa. Tällä viikolla jutut liittyvät siis tavalla tai toisella suomalaisuuteen!

kaikki postauksen kuvat © Kati Saari Suomi täyttää huomenna 100 vuotta. Meidän kotimaa on huomenna ollut itsenäinen jo sata vuotta. Mä en ole koskaan ollut mikään isänmaallisuuden perikuva, ja lähipiirissä mut tunnetaankin pahimpana Suomelle naureskelijana. Varsinkin suomalaiset ja urheilu on kombo, josta puhun hyvin harvoin nätisti ja suomalaisia kannustaen. Mutta se ei silti sulje pois…

By ELLI

kaikki postauksen kuvat © Megan Bilcock

Pari viikkoa sitten tutustuin ihanaan Meganiin ja käytiin nappaamassa nämä kuvat. Megan on nuori valokuvaaja, ja olin niin iloinen kun hän laittoi minulle viestiä ja kysyi haluaisinko tulla kuvattavaksi. Se on nimittäin tosi virkistävää olla silloin tällöin kameran edessä niin, että kameran takana on vieras ihminen. Toki kuvaaminen on rennompaa tutun ihmisen kanssa ja tykkäänkin siitä enemmän niin, mutta silti mä ainakin huomaan itse ottavani paljon vaikutteita vieraasta kuvaajasta ja silloin tavallaan opin enemmän uusista kuvaustyyleistä.


Jokaisella valokuvaajalla on nimittäin aina oma tyylinsä, oli kyseessä sitten harrastelija-, opiskelija- tai ihan ammattivalokuvaaja. Se tyyli näkyy yleensä itse kuvaustilanteessa aina vahvasti ja myös totta kai lopputuloksessa. Esimerkiksi Meganin tyyli on tosi street-henkinen, ehkä jopa pienellä melankolia-fiiliksellä höystettynä. Kaikista Meganin kuvista välittyy tietynlainen rentous ja huolettomuus. Hänen portfolionsa voit nähdä täältä.


Nämä kuvat poikkeavat tosi paljon muista mun blogin kuvista mutta mun mielestä se on vain hyvä asia. Se on nimittäin tosi hyvä nähdä itseään välillä ihan eri tavalla ja ehkä jopa täysin eri silmin. Mulla on pari päivää ja varsinkin tänä aamuna ollut tosi huono fiilis omasta itsestäni, mutta nämä kuvat voimaannuttivat mua vähän.

Mutta, miten teidän Black Friday on mennyt? Itse ostin aamulla netistä sen toivomani takin ja tänään pitäisi kolahtaa kotiin myös erittäin tervetullut paketti Ted Bakerilta. Kohta yritän myös jaksaa lähteä kiertämään kauppoja, jos vaikka löytäisin vielä jotain muuta.
Mitä tykkäätte näistä erilaisemmista kuvista? 🙂 Lisää on tulossa!

Many thanks to Megan for these pics ♡


×××
Jos kaipaat vielä vinkkejä Black Fridaylle, muista kurkata tämä edellinen postaus!

kaikki postauksen kuvat © Megan Bilcock Pari viikkoa sitten tutustuin ihanaan Meganiin ja käytiin nappaamassa nämä kuvat. Megan on nuori valokuvaaja, ja olin niin iloinen kun hän laittoi minulle viestiä ja kysyi haluaisinko tulla kuvattavaksi. Se on nimittäin tosi virkistävää olla silloin tällöin kameran edessä niin, että kameran takana on vieras ihminen. Toki kuvaaminen on…

By ELLI

Viimeisenä päivänä Suomessa ennen Englantiin muuttoa käväisin vielä nopeasti PhotoStellan liikkeessä. Ostin mukaan muutaman paketin filmiä ja samalla ostin myös valokuva-albumin sekä valokuvien kulmateippiä. Mulla oli ollut jo pitkään mielessä toteuttaa polaroid-kuvien avulla kuva-albumi mun vaihtoajasta ja oonkin nyt saanut sen hyvin käyntiin. Mun piti oikeastaan tehdä tästä postauksesta kuinka säilytän polaroid-kuvani -tyyppinen, mutta albumia kootessa idea vaihtoikin suuntaa kun aloin miettimään seuraavia juttuja.

Polaroid-kuvia näkyy usein laitettuna esille esimerkiksi jääkaapin oveen tai sellaiselle pyykkinarulle seinää vasten. Pyykkinaruidean halusin minäkin toteuttaa, mutta sitten mietin että entäs jos en halua pitää pelkkiä vaihtokuvia jatkuvasti näkyvillä. Koin siis albumin paremmaksi, kun ei tarvitse miettiä mitä kuvia pitää esillä ja nyt voin palata vaihtomuistoihin koska vain haluan. Siellä ne kuvatkin säilyvät tosi hyvinä. Ennen lähtöä kävin myös mun serkkujen luona, jossa selattiin vanhoja valokuva-albumeita ja siinä sitten mietittiin, että miksei enää tule laitettua kuvia albumiin.

Kai se syy on digiaika. Kuvat on tallennettu sähköiseen muotoon pilvipalveluihin ja tietokoneille, eikä niitä enää kehitetä konkreettiseen muotoon. En mäkään kyllä käy kehittämässä kuvia ja siksi oonkin niin ihastunut polaroid-kameraan kun siinä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se konkreettinen muisto. Mutta mä jäin miettimään sitä tosi paljon, kuinka kiva niitä serkkujen vanhoja valokuva-albumeita olikaan selata, varsinkin kun viereen oltiin kirjoiteltu muistiin pieniä kuvaan liittyviä juttuja sun muita. Toki niitä kuvia voi digiversioinakin selailla, mutta ei se silti ole ihan sama asia.

Kuva-albumit taitavat siis olla jo aika mennyt juttu, mikä harmittaa ainakin mua. Toki ymmärrän sen, että kuvien laittaminen albumiin vie aina oman aikansa ja vaivansa, mutta tällaisista spesiaalimmista elämäntilanteista on ihana koota muisto ikään kuin kirjana. Mä innostuin tästä niin, että varmaan kokoan oman kirjan esimerkiksi seuraavasta kesästä 😀
Kokoatteko te valokuva-albumeita vai onko ne ihan unohdettu juttu? Ja hei mitä mieltä olisitte, jos vaihdon päätyttyä esittelisin teille vähän tämän mun albumin sisältöä?

×××
Seuraa mua myös Snapchatissa @ellimarias 🙂

Viimeisenä päivänä Suomessa ennen Englantiin muuttoa käväisin vielä nopeasti PhotoStellan liikkeessä. Ostin mukaan muutaman paketin filmiä ja samalla ostin myös valokuva-albumin sekä valokuvien kulmateippiä. Mulla oli ollut jo pitkään mielessä toteuttaa polaroid-kuvien avulla kuva-albumi mun vaihtoajasta ja oonkin nyt saanut sen hyvin käyntiin. Mun piti oikeastaan tehdä tästä postauksesta kuinka säilytän polaroid-kuvani -tyyppinen, mutta albumia…

By ELLI