• Matkustelu

    Kulttuurishokki: Paluushokki

    Ajattelin että nyt voisi olla hyvä aika kirjoittaa Kulttuurishokki-sarjan viimeinen osa, kun olen viettänyt Suomessa hiukan yli kuukauden. Tämä sarja taitaa olla ensimmäinen postaussarja, jonka olen nyt toteuttanut loppuun asti ja tykkäsin kyllä kovasti. On ollut ihana kirjoittaa fiiliksiä ihan rehellisesti ja saada myös teiltä vertaistukea. Kiitos siis teille ♡

    Mutta asiaan, kulttuurishokki tarkoittaa siis vieraaseen maahan sopeutumisen vaikeutta. Siinä on monta eri vaihetta, jotka vähän vaihtelevat lähteen mukaan, mutta itse jaan sen valmistautumisen lisäksi viiteen; alkuihastus, kriisi, hyväksyntä, sopeutuminen ja paluushokki.

     

    Millainen vaihe on paluushokki?

    × Paluushokki saattaa iskeä ulkomailta kotimaahan paluun jälkeen, ja se on tavallaan käänteistä koti-ikävää

    × Ulkomailla vietetty aika on saattanut muuttaa sinua paljonkin ihmisenä ja se voi olla yksi syy, miksi paluushokki ilmenee

    × Suurimmaksi osaksi kyse on kuitenkin taas sopeutumisesta, sillä kun ulkomailla asumiseen on tottunut, tuntuu se vanha ja tuttu sittenkin vieraalta (Minttu Rädyn Maahanmuuttaja asiakkaana -kirjan mukaan kulttuuriin ei synnytä vaan kasvetaan, joka selittää tämän)

    × Paluushokin kesto vaihtelee ja joillekin se ei myöskään iske ollenkaan

    × On myös mahdollista, että paluushokki koetaan voimakkaammin kuin varsinainen shokkivaihe ulkomailla

    Millainen paluushokki mulla on ollut?

    Sanoisin että mulla ei ole ollut mitään rajua paluushokkia ja ehkä jopa koin paluushokin fiiliksiä enemmän viimeisinä päivinä Englannissa. Noista tunnelmista voit lukea lisää tästä. Suomessa mulla kuitenkin oli heti ensimmäisenä viikkona aika paljon menoa, joka helpotti kun ei tarvinnut miettiä Englantia niin paljoa. Seuraavaksi tulinkin sitten kipeäksi ja sairastelin puolitoista viikkoa, mutta koen senkin auttaneen mua paluushokin kohdalla. Kuumeessa mulla oli pääkin nimittäin niin jumissa, etten mä edes kunnolla tajunnut missä maassa olin 😀

     

    Olen huomannut muuttuneeni ihmisenä aika paljon vaihdon aikana ja pelkäsinkin vähän, että tuntevatko tutut ihmiset täällä Suomessa mua enää oikeasti. Hanselin teorian mukaan tämä on ihan normaalia, ja aluksi olinkin varmasti vähän etäinen läheisiä kohtaan. Tämä oli vähän hassua, koska koen muuttuneeni vaihdossa enemmän ulospäinsuuntautuneeksi ja onneksi se etäisyyden tunne meni nopeasti ohi. Hanselin mukaan voi muuten myös olla vaikea puhua taas omaa äidinkieltään ja pakko myöntää että mua jopa vähän ahdisti kuulla pelkkää suomea joka puolelta. Silti en onneksi ole vahingossa puhunut täällä Suomessa englantia kuin kerran ja sekin oli vain pikkujuttu. Kahvilassa eräs nainen meinasi törmätä muhun ja pyysi sitä anteeksi, jolloin mä sitten vanhasta tottumuksesta vastasin no worrieseja takaisin, heh… 😀

    Vaikkei paluushokki ole mulle iskenyt kovinkaan rajusti, silti vastaan haluavani takaisin Englantiin jos joku kysyy millaista on olla taas Suomessa. Suomi on myös kiva paikka, mutta rehellisesti kyllä mä olisin mieluummin Englannissa ja mulla onkin sinne kova ikävä. Odotan vaan niin kovasti kesää, kun päästään lyhyelle reissulle Lontooseen ja olen yrittänyt pitää itseni kiireisenä, että en ehtisi hirveästi ikävöidä Englantia.

     

    Oliko kulttuurishokki kokonaisuudessaan mulle hankala?

    Ehkä jotain pientä koostettakin olisi hyvä käsitellä tästä koko kulttuurishokista kaikkine vaiheineen. Loppujen lopuksi kulttuurishokki oli mulle aika helppo juttu eikä mulle iskenyt mikään vaihe kovinkaan rajusti, vaikka joulun alla koti-ikävä oli suurimmillaan. Koen että syy tähän on se, että mun vaihto oli tosi lyhyt ja englantilainen ja suomalainen kulttuuri ovat kuitenkin melko lähellä toisiaan. Aiemmin kerroin Lewisin teoriasta, mutta esimerkiksi myös Hofsteden teorian mukaan näiden maiden kulttuurit ovat kohtalaisen lähellä toisiaan. Hofstede on määrittänyt tutkimuksissaan alunperin neljä eri ulottuvuutta, joilla voidaan mitata kulttuurien erilaisuutta. Hänen mukaansa esimerkiksi Englannissa individualismi ja maskuliinisuus ovat vahvempia kuin Suomessa, mutta itse en näissäkään huomannut rajua eroa. Toki huomasin paljon pieniä erilaisuuksia, mutta suuret jutut, kuten arvot ovat omasta näkökulmastani yllättävänkin samanlaisia englantilaisten ja suomalaisten välillä ja se totta kai helpottaa sopeutumista uuteen kulttuuriin.

     

    Nyt kulttuurishokki taitaa olla kokonaisuudessaan mun osalta ohi ja täytyy myöntää että nämä vaihtelevat fiilikset olivat tosi mielenkiintoisia. Mitään suoria ja selkeitä vastauksia mihinkään en omista tunteistani saanut, mutta ehkä ihmisen tunneskaalaa ei ole tarkoitettukaan tulkittavaksi ihan sanatarkasti. Ja vaikka Suomi-ikävä olikin aika vahva joulun alla ja viimeiset päivät Englannissa olivat pahimpia, olen silti iloinen että mulla kulttuurishokki ei ollut tuon rajumpi kun olen kuullut tarinoita muilta. Silti näistä omista ajatuksista ja tunteista oppi todella paljon ja ehkä tunnenkin itseni nyt taas hiukan paremmin.

    Jos sä olet kokenut paluushokin, miltä se susta tuntui? 🙂

     

     

    ×××
    Liity lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivuston kautta!

     

  • Lifestyle

    Kehittyikö mun kielitaito?

    Tein tässä pari päivää sitten Erasmus-vaihtoon kuuluvan loppukielitestin. Ennen vaihtoon lähtöä piti siis suorittaa netin kautta lähtötasotesti, jossa mitattiin koulutyyliin kuullunymmärtämistä, luetunymmärtämistä ja sanastoa. Nyt kun mun vaihto on loppunut, se piti suorittaa uudelleen, jotta tiedetään kehittyikö mun englannin kielitaito Erasmus-ohjelman aikana.
    Ja no kehittyihän se, niin lopputestin kuin omien havaintojenikin perusteella.

    Mun englannin kielitaito ei ollut mitenkään kovin hyvä ennen vaihtoon lähtöä ja englannista olen kirjoittanut huonoimman arvosananikin ylioppilaskirjoituksissa. Ala-asteella olin tosi hyvä (kai melkein kaikki olivat), mutta sitten yläasteella tavallaan tuhosin oman pohjani kielitaidolta kun sanaston opetteleminen tai muutenkaan kielten opiskelu ei niin napannut. Ja mä oon katunut sitä niin paljon, koska sitten lukiossa sain tehdä moninkertaisesti töitä muihin verrattuna eikä se siltikään riittänyt.
    Multa on myös kysytty nyt syksyllä pariin kertaan, että millainen kielitaito pitää olla vaihtoon lähtiessä. Ja hei, älkää todellakaan pitäkö sitä esteenä! Mulla tosiaan ei ollut erityisen kehuttava kielitaito ja törmäsin vaihdossa muihinkin, jotka eivät lähtiessä olleet fluentteja mutta siellähän se paranee. Yksi syy lähteä vaihtoon on se kielitaidon parantaminen, joten älkää pelätkö sitä millainen se lähtötaso on!

    Mun mielestä suomalaiset ovat vain ihan liian raadollisia kielitaidolle. Suomalaiset osaavat pääsääntöisesti todella hyvin englantia, mutta me ei osata arvostaa sitä ja ollaan aina vähän että ”no en mä oikein osaa”. Ja mä ymmärrän tosi hyvin miksi; koska suomalaiset arvostelevat toisiaan siinäkin asiassa ihan älyttömän paljon. Moni suomalainen ei uskalla puhua toisen suomalaisen läsnäollessa englantia ollenkaan, koska pelätään että se toinen alkaa nauraa. 
    Mä en itsekään käyttänyt englantia missään ennen vaihtoa ja pelkäsin tilanteita, joissa mun piti puhua sitä. En oo itse ikinä kokenut sitä päin naamaa, mutta oon ollut todistamassa tilanteita kun jotkut muut haukkuvat ja naureskelevat muiden kielitaidolle. Ja se on musta niin väärin, koska hei, eikö tärkeintä ole se että yrittää? Ei sitä kieltä opi muuta kuin puhumalla, ja valitettavasti suomalaiset hyvin usein vain tukahduttavat sen toisiltaan. Suomalaiset eivät tunnu hyväksyvän toisiltaan kuin sen täydellisen kieliopin ja laajan sanavaraston.

    Mä pelkäsinkin ennen vaihtoa että mitä jos mun vaihtoon lähtö kaatuu siihen etten ole tarpeeksi hyvä englannissa ja kuumottelin sitä lähtötasotestiä ihan hulluna. Mutta jo hakuprosessin aikana mä huomasin, kuinka kielitaito lähti kehittymään kun motivaatiokirjeet omalle ja vastaanottavalle koululle piti kirjoittaa englanniksi. Samoin vastaanottavan koulun kanssa piti tietysti asioida englanniksi ja mun ainakin piti tehdä sitä paljon, kun Solentissa sekoiltiin useaan kertaan 😀
    Kun sitten lähdin Englantiin, mua jännitti aluksi englannin käyttäminen, koska tiesin ettei mun enkku ole täydellistä nähnytkään. Aluksi myös totta kai kommunikointi oli hitaampaa, koska ensin jännittäessäni mietin suomeksi mitä haluan sanoa ja sitten käänsin sen englanniksi. Jännittämisen myötä tuo onneksi poistui tosi nopeasti ja englannin puhumiseen tottui yllättävän nopeasti. Vaihdon alku väsytti silti tosi paljon, kun varsinkin kuuntelemiseen piti keskittyä täysillä jotta ymmärsin kaiken mitä halusinkin.

    Mutta loppujen lopuksi kielitaito kehittyy todella nopeasti kun sitä kieltä vain uskaltaa käyttää. Mulla suurin muuri oli se puhumisen uskaltaminen ja nykyään ei ole mistään uskaltamisesta enää kysettäkään. Pian kuuntelutaitokin kehittyi niin paljon, että esimerkiksi tunneilla ei tarvinnut seurata kaikella aivokapasiteetilla mitä opettaja puhui, mutta pysyin silti tosi hyvin mukana. Ja todella nopeasti keskustelut muuttuivat aina vain spontaaneimmiksi, ja aloin puhumaan ilman että välttämättä tiesin miten päätän lauseeni. Englanti alkoi tulla mun suusta koko ajan vaan luontevammin eikä mun tarvinnut miettiä yhtään mitä sanon ja miten se ja tuo pitikään sanoa. En enää pelännyt avata suutani enkä enää miettinyt että mitä kieltä käytän, aina jälkeenpäin en edes välttämättä muista millä kielellä joku tietty keskustelu on käyty.

    Totta kai virheitä tulee edelleen, eikä mun englanti ole vieläkään täydellistä eikä varmasti tule koskaan olemaan. Mutta olen hyväksynyt ne virheet ja tiedän, että selviän niistä huolimatta. Jos kesken keskustelun tajuan että sanoin esimerkiksi tuplakiellon kun suu käy nopeampaa kuin aivot, huomaan sen heti ja osaan nauraa asialle. Oon tajunnut ettei se kielitaito ole niin vakavaa kuin mitä Suomessa annetaan ymmärtää. Kyllä sua ymmärretään vaikket täydellistä kielioppia osaisikaan.

    Kielitaito ja eniten se varmuus vieraan kielen puhumiseen ovat olleet yksiä parhaita juttuja koko vaihdossa, koska niistä on mulle varmasti eniten hyötyä sitten tulevaisuudessa. Nyt sitten vaan täytyy pyrkiä pitämään sitä taitoa ja varmuutta yllä, ja yhdeksi keinoksi olen päättänyt sen, että katson elokuvat ja sarjat aina mahdollisuuden tullen englannin tekstityksillä. Koska nyt mustakin on tullut sellainen ihminen, joka ei siedä niitä huonoja käännöksiä heh 😀

    ×××
    Muista liittyä lukijaksi esimerkiksi Bloggerin kautta! 🙂
  • Matkustelu

    Wollaton Hall

    Syksyllä käytiin tosiaan Sherwoodin metsässä Nottinghamissa, ja samalla reissulla myös totta kai Nottinghamin keskustassa sekä Wollaton Hallilla. Ja nyt vihdoin tuli sopiva väli näille Wollaton Hallin kuville ja niiden esittelemiseksi täällä.


    En tiedä kuinka tuttu tämä paikka on teille, mutta kyseessä on siis valtavan puistoalueen kukkulalla sijaitseva vanha kartano. Puistoalue on nimeltään Wollaton Park ja toisinaan sitä kuulee kutsuttavan Deer Parkiksi. Tämä siksi, että alueella elää peuroja, joita voi nähdä vapaana myös muutamien metrien päässä ihmisistä Wollaton Hallin ulkopuolella.

    Wollaton Hall itse on rakennettu 1580-luvulla. Nykyään se on Nottinghamin kaupungin omistuksessa ja sitä käytetään esimerkiksi luonnonhistoriallisena museona. Museon puolelle kartanon sisään pääsee muistaakseni pääsymaksua vastaan, mutta me päästiin käymään museon matkamuistomyymälässä. Wollaton Parkia on käytetty sijaintina monille ulkoilmatapahtumille, esimerkiksi konserteille ja urheilutapahtumille.

    Tässä ylläolevassa kuvassa näkyy vähän miltä tuo valtava puistoalue näyttää kukkulalta alaspäin katsottuna.


    Jos olette nähneet The Dark Knight Rises -elokuvan, saattaa tämä kartano ehkä näyttää tutulta. Wollaton Hallia nimittäin käytettiin tuossa Batman-elokuvassa Waynen kartanona, toki vain ulkoa kuvattuna. Pakko mainita, että mun reissuseura oli tästä enemmän kuin innoissaan 😀 Ja no olin kyllä minäkin, sillä mä oon aina tykännyt käydä elokuvien ja sarjojen kuvauspaikoilla haha.

    Ylläolevasta kuvasta näette yhden näistä Wollaton Parkin peuroista. Nähtiin toinenkin, joka vain makoili maassa ihmisten kävellessä ympärillä ja jolla oli vielä isommat sarvet. Tuo oli todella siistiä, että päästiin noin lähelle tuollaista vapaana olevaa eläintä. Meitä kyllä silti varoiteltiin, ettei liian lähelle kannata mennä. Nuo ovat nimittäin kuulemma puskeneet sarvillaan ihmisiä, jotka menevät ottamaan selfieitä liian lähelle… 😀

    Tässä Wollaton Hall vielä kokonaisuudessaan. Tuo oli todella upea nähtävyys niin itse kartano kuin valtava puistoaluekin. Tuonne olisi mahtavaa päästä seikkailemaan sisällekin haha.

    ×××
    Muista, että lukijaksi voi liittyä myös Blogit.fi -sivun kautta 🙂