• Matkustelu

    Mitä tekisin vaihdossa toisin?

    Pitkästä aikaa vaihtojuttuja! Tämä tällainen postaus on pitänyt toteuttaa jo kauan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ideana on siis koota yhteen asioita, joita muuttaisin jos lähtisin uudelleen vaihtoon.

     

    Eli mitä tekisin vaihdossa toisin?

     

    Aloittaisin valmistelut aiemmin

    Mä tunnetusti aloitan kaikki valmistelut vasta tosi myöhään ja niin tässäkin tapauksessa. Toki pakko puolustautua, että mä esimerkiksi luulin, että asuntoa voi alkaa etsiä vasta viimeisten varmistusten jälkeen mutta silti niitäkin olisi voinut katsella jo aiemmin.

     

    Pakkaisin mukaan vähemmän

    Tapani mukaan mulla oli ihan hulluna tavaraa mukana. Tavaran määrä sitten tietysti myös lisääntyi, ja todellakin olisi ollut kannattavampaa lähteä tosi pienellä tavaramäärällä liikkeelle. Vähemmillä vaatteillakin olisi pärjännyt loistavasti.

     

    Asuisin halvemmin

    Mun asunto tosiaan maksoi todella paljon, vaikkei se ollutkaan ihan se kallein vaihtoehto. Mun asunto oli siis yksityisessä opiskelijatalossa ja maksoin siitä kuukaudessa enemmän kuin mitä maksetaan meidän yli tuplasti isommasta kaksiosta täällä Suomessa. Koulun asuntoloihin olisi päässyt tosi paljon halvemmalla ja hakisin ehdottomasti sellaiseen nyt, jos lähtisin vaihtoon uudelleen.

     

    Söisin enemmän ulkona

    Mä söin oikeasti tosi vähän ravintoloissa ja vastaavissa koko vaihdon aikana, kun tein niin usein ruokaa asunnolla. Toki sillä säästin paljon rahaa, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut jopa kiva tutustua enemmän ravintolatarjontaan siellä päin.

     

    Kävisin enemmän elokuvissa

    Leffassa mä aloin käymään vasta aika vaihdon lopussa ja silloin alkoi kyllä kaduttaa, että miksi en ollut käynyt jo aiemmin! Showcasen teatterit vaan olivat niin luksusta, ja musta oli tosi kiva katsoa elokuvia vain englanniksi ilman tekstityksiä.

     

    Tutustuisin enemmän paikallisiin

    Vaihdossa käy helposti niin, että tulee pyörittyä vain muiden vaihtareiden kanssa. Niin mullekin kävi, ja meidän koulu oli muutenkin tosi monikulttuurinen, joten monet tutkinto-opiskelijoistakin olivat ulkomaalaisia. Totta kai oli huippua tutustua myös niin moneen muuhun kulttuuriin, mutta olisi ollut kiva pyöriä enemmän pelkkien englantilaistenkin kanssa.

     

    Matkustelisin ja kiertäisin Englantia lisää

    Joo, mä kyllä matkustelin Englannissa yllättävän paljon, mutta ainahan sitä toivoisi lisää hahah. Niin moni paikka jäi vielä käymättä, esimerkiksi Irlanti, Skotlanti, Wales, Bath, Oxford, Dover, Liverpool, Bristol, New Forest, Bournemouth…

     

    Valokuvaisin enemmän

    Mä yritin kovasti kuvata paljon, mutta silti olen vähän pettynyt kuvasaldoon. Polaroid-kuvia tuli otettua iso nippu, mutta kameraa olin sittenkin vähän liian laiska kantamaan mukana.

     

    Testaisin fish & chipsit ja söisin englantilaisen aamiaisen

    Kyllä, mä en ole vieläkään syönyt näistä kumpaakaan 😀 Huono englannin vaihtari, huh? Ehkä nyt sitten parin viikon päästä kun tulee taas mahdollisuus tähän.

     

    Tällaisia juttuja mä tekisin toisin, jos lähtisin uudelleen vaihtoon. Onneksi moni näistä on juttuja, joita haluaisin tehdä enemmän ja muutenkin tosi pieniä ja harmittomia seikkoja. Se kertookin hyvin siitä, että mun vaihto oli todella onnistunut. Paikat, joissa en ehtinyt käymään harmittavat mua ehdottomasti eniten. Mitään en kuitenkaan vaihtaisi todellakaan pois tuosta ajasta ja todellakin lähtisin uudelleen jos vaan mahdollisuus tulisi ♡

     

    Mitä sä tekisit toisin, jos voisit mennä ajassa taaksepäin?

     


    ×××
    Ota seurantaan myös mun Instagram @ellileppiniemi!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Matkustelu

    Mitä ikävöin Englannista?

    Hetkeen en olekaan taas kirjoitellut mitään vaihto-opiskelusta kaikkien kiireiden vuoksi, mutta viime aikoina mulla on ollut tosi kova ikävä Englantiin. Ikävä iskee sellaisina tavallaan hyökyaaltoina, sillä välillä en ajattele Englantia tai vaihtoa ollenkaan. Sitten taas välillä ikävä on niin kova, että tekisi vain mieli käpertyä peiton alle. Ikävän laukaisee jotkut ihan pienet jutut, esimerkiksi brittirealityjen katsominen telkkarista tai nousevan lentokoneen näkeminen.

     

    Yleensä asioiden kirjoittaminen helpottaa itseni kohdalla, ja siksi ajattelin koota tähän juttuja, joita ikävöin Englannista. Tein tällaisen vastaavan joulun alla koskien Suomi-juttuja ja sen voit lukea täältä.

     

    Mitä ikävöin Englannista?

     

    × Puistot. Ne ovat vähän rähjäisen näköisiä, mutta silti omalla tavallaan kodikkaita.

    × Vaihtokoulu. Kyllä, mulla on ikävä mun koulua Englannissa. Southampton Solent University ♡

    × Coca-Cola Vanilla Zero. Sitä sai isoissa pulloissa ja oon niin katkera, että Suomessa sitä löytää vain satunnaisesti tölkeissä Verkkokaupasta.

     

    × Brittiaksentti. Mä vaan rakastan sitä, miltä brittiaksentti kuulostaa ♡

    × Ilmasto. Tämä on varmaan monelle tosi outo kohta, koska usein on totuttu ajattelemaan Englantia tosi sateisena paikkana. Itse voin kuitenkin todistaa sen vääräksi omien kokemuksieni perusteella (okei, mulle sanottiin että osuin Englantiin harvinaisen hyvänä vuonna sään suhteen). Englannissa oli just sellainen ilmasto, josta mä tykkäsin eli sellainen sopiva lämpötila ja paljon aurinkoa. Ei liian kuuma eikä liian kylmä (vaikka pakkaset ovatkin parasta!).

    × Mettricksin valkosuklaamocha. Daaamn se oli hyvää!

     

    × Kansainvälinen ympäristö. Mä pyörin Englannissa tosi paljon toisten vaihtareiden kanssa ja tykkäsin siitä ihan älyttömästi. Oli ihanaa oppia esimerkiksi belgialaisesta kulttuurista!

    × Päiväreissut lähikaupunkeihin. Ne oli ihan parhaita! Miksi Suomessa ei vaan lähdetä päiväksi johonkin läheiseen kaupunkiin? Eniten ikävöin Winchesteriä, Brightonia ja Manchesteriä, vaikkei viimeinen lähikaupunki ollutkaan.

    × Isle of Wight. Aivan mieletön paikka! Harmittaa niin että pääsin käymään siellä vain kolmesti.

     

    × Elokuvateatteri. Southamptonissa on Showcase Cinema de Lux -elokuvateatteri ja sitä on ihan älytön ikävä. Ne melkein makuuasentoon laskeutuvat superleveät penkit oli parasta!

    × Ihmisten kohteliaisuus. Suomessa on turha kuvitellakaan, että ihmiset sanoisivat esimerkiksi ”anteeksi, pääsenkö tästä?” jos haluavat kulkea jostain ahtaasta välistä. Täällä Suomessa mä olen nyt jo joutunut useaan otteeseen lähes ylikävellyksi, kun suomalaiset eivät vain osaa avata suutaan enkä ole itse ajoissa huomannut näitä urpoja. Myös anteeksi-sanan käyttö on niin vaikeaa suomalaisille, kun taas Englannissa sitä viljellään jos hipaistaankin toista kadulla.

    × Englantilaisten tyyli. Mä sain jotenkin ihan hurjasti inspiraatiota englantilaisten tyyleistä ja pukeuduinkin esimerkiksi syksyllä aika paljon omia mukavuusrajojani koetellen.

     

    × Englannin maalaismaisemat. Oon tästäkin puhunut useasti, että tykkäsin tosi paljon sellaisesta maalais-Englannista ja niitä maisemia on todellakin ikävä. Paras tällainen maalaisfiilis näkyi mun mielestä muuten Isle of Wightilla.

    × Southampton. Mulla on niin ikävä sitä yleistä tunnelmaa Sotonissa. Bargate, muut muurinpätkät, Westquay, kaunis kotikatu, The Dancing Man, satama-alue ja moni muu paikka ♡

     

    takki Bershka × paita Fatface × farkut Levi’s × kengät Converse × kello Daniel Wellington × aurinkolasit Ray-Ban

     

    Voisin lisätä tähän listaan vielä vaikka kuinka paljon juttuja, mutta tässä ne tärkeimmät jotta tästä postauksesta ei tulisi ihan liian pitkä. Se lohduttaa vähän, että enää kaksi kuukautta ja saan palata lyhyelle reissulle takaisin Englantiin, mutta ei se tietenkään ole sama asia. Voi kunpa saataisiin mahdutettua tuolle reissulle edes nopea visiitti Southamptoniin ♡

     

    Mihin maahan tai kaupunkiin sä ikävöit just nyt?

     


    ×××
    Tykkääthän blogista jo myös Facebookissa?

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Matkustelu

    Kooste mun vaihto-opiskelusta

    Enpä taas ole hetkeen kirjoitellut vaihdosta mitään, vaikka juttua riittäisi edelleen. Tällainen kooste mun vaihto-opiskelusta oli tarkoitus tehdä jo paaaaljon aiemmin, mutta ehkä kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lupailin teille myös aiemmin näytille vaihdon aikana otettuja polaroid-kuvia, joten pääsette näkemään niitäkin nyt tässä samalla. Kaikista niistä ei saa kovinkaan hyvin selvää, mutta osa on todella hyvin onnistuneita!

    Haluan vielä muistuttaa, että edelleen vanhoista postauksista suurimmassa osassa tekstin asettelu on vähän pielessä alustan vaihdon vuoksi. Rivivälejä varsinkin puuttuu monesta, ja toivottavasti tämä ei haittaa teitä!

     

    Lähtö ja valmistelut

    Muistan vieläkin sen päivän kun sain tiedon siitä, että mut on valittu vaihto-oppilaaksi ja kohde on Southampton. Olin tuolloin töissä ja onnenkyyneleet eivät olleet kaukana. Southampton oli siis mun ykkösvaihtoehto ja kirjoitin vaihdosta ensimmäistä kertaa tässä postauksessa.

    Viime keväänä valinnan jälkeen alkoikin paperisota. Mun piti hakea vielä erikseen vastaanottavaan kouluun, täytellä lomakkeita ja toimittaa eri lappuja alllekirjoituksineen. Pakko sanoa, että paperisota on ollut pahinta koko vaihdossa, niin ennen lähtöä kuin takaisinpaluun jälkeenkin. Mun kohdalla sitä vaikeutti myös se, että asuin ja asun edelleen Tampereella, vaikka koulu on Turussa.

     

    Kesällä sain sitten vihdoin lopulliset vahvistuksen vastaanottavan koulun puolelta ja aloin etsiä asuntoa. Kirjoitin turhautumisesta asunnon hakemisen suhteen ja sen löytymisestä, eikä varsinkaan hakemisvaihe ollut mulle positiivinen kokemus. Myöhemmin syksyllä sitten myös esittelin mun pienen asunnon, jonka löysin Austen Housesta.

    Lähtöpäivästä tein myday-postauksen, ja kirjoitin myös fiiliksiä ekoista päivistä Southamptonissa.

     

    Vaihdon aikana

    Vaihdon aikana mä matkustelin tosi paljon Southamptonin lähiympäristössä. Itse opiskelusta kirjoittelin vain kerran, ja esittelin samalla mun vaihtokoulun. Olisi kyllä ehdottomasti pitänyt kirjoitella tuosta aiheesta enemmänkin, mutta toisaalta ymmärrettävää että oma huomio oli eniten matkustuksessa.

    Kirjoitin myös kaukosuhteesta sekä otin tatuoinnin.

    Syksyllä kirjoitin pariin kertaan Suomen ja Englannin eroista; Mikä Suomessa on paremmin ja mikä taas Englannissa on paremmin. Avasin myös sitä, miksi valitsin juuri Englannin sekä julkaisin postauksen, jossa kerroin mitä ikävöin Suomesta.

     

    Joulun alla halusin jakaa teille vähän englantilaisia jouluperinteitä, vaikken joulua siellä viettänytkään. Tuo postaus oli muuten yllättävän suosittu! Kirjoitin myös suomalaisuudesta ja itsenäisyyspäivän viettämisestä ulkomailla, kun mulle henkilökohtaisesti se oli aika rankka kokemus.

    Joulun jälkeen palasin vielä hetkeksi Englantiin, ja kirjoitin mitä kaikkea mulla pyöri päässä takaisinlähtöpäivänä.

     

    Matkustelu

    Tosiaan, matkustelin lähiseudulla vaihdon aikana tosi paljon. Meidän ensimmäinen reissu oli lähimpään kaupunkiin Winchesteriin, joka oli aivan ihana! Se oli niin älyttömän symppis kaupunki ja myös paljon nätimpi kuin Soton.

    Sitten käytiin Portsmouthissa, jossa itse viihdyin tosi hyvin ja pidin kaupungista kovasti.

    Pienellä porukalla käytiin myös Basingstokessa, ja sieltä en kirjoittanutkaan postausta. Tämä siksi, että oltiin tekemässä koulutehtävää, eikä aikaa oikeastaan jäänyt kuvaamiseen.

    Seuraavaksi tuli Brighton, jossa käytiin joulun alla. Sekin oli tosi symppis paikka, mutta kesällä varmasti vieläkin kivempi.

     

    Manchesterissa käytiin myös joulutoriaikaan, ja se osoittautui mun lempipaikaksi näistä missä käytiin vaikka sää olikin huono ja meillä oli liian vähän aikaa. Mutta siellä vaan oli tosi kotoisa olo ♡

    Nottinghamissa käytiin poikaystävän kanssa, kun hän oli vierailemassa mun luona. Itse Nottinghamista en ole vielä ehtinyt kirjoitella postausta (saa nähdä teenkö sitten enää ollenkaan), mutta Sherwoodin metsästä ja Wollaton Hallista kirjoitin!

    Yhdellä päiväreissulla käytiin Cambridgessä, ja sieltä sai kyllä ehdottomasti ison motivaatiopiikin opiskeluun! 😀 Se oli ihan mieletön paikka, ja olisin myös halunnut käydä Oxfordissa, mutta aika ei antanut periksi.

    Vielä viimeisinä hetkinä käytiin Stonehengellä, mikä oli ihan mahtava!

     

    Näiden lisäksi kävin kolmesti Isle of Wightilla, joka on valtava saari Southamptonin edustalla. Ensimmäisellä kerralla pyörittiin saaren keski- ja pohjoisosassa, ja eniten vietettiin aikaa Ryden kaupungissa. Toisella kerralla suunnattiin itään dinosaurusmuseoon ja vietettiin ihana päivä rannalla. Kolmannella kerralla matkattiin länsipuolelle katsomaan The Needlesiä. Näistäkään kaikista en ehtinyt vielä tehdä omia postauksia, mutta kuvia näiltä reissuilta on vilahdellut täällä monestikin.

    Lontoossa kävin myös kolmesti. Ensimmäisen kerran treffaamassa Saraa ja käytiin Peggy Porchen Cakesissa, toisen kerran vastaanottamassa mun vieraat ja samalla käytiin Potter-studiolla. Kolmannella kerralla pyörähdettiin jouluisessa Lontoossa ja Winter Wonderlandissa sekä käytiin katsomassa Tuntematon sotilas.

     

    Southampton

    Itse Sotonista kirjoittelin ihan liian vähän! 🙁 Tulossa on kuitenkin vielä ainakin Southamptonin nähtävyydet ja juttua Titanicista. Mutta, kirjoitin postauksen arkielämästä Sotonissa, joulutorista ja kokosin myös yhteen nippelitietoja Southamptonista.

     

    Kulttuurishokki

    Kulttuurishokki-postaussarja mulla oli mielessä jo lähtöä valmistellessa! Sen kaikki osat löydät tästä: valmistautuminen, alkuihastus, shokkivaihe, hyväksyntä, sopeutuminen ja paluushokki.

     

    Vaihdon jälkeen

    Kaikkien kiireiden vuoksi olen kirjoittanut ihan liian vähän vaihdosta nyt sen jälkeen. Viimeiset fiilikset poislähdöstä löydät tästä, ja tuo on ehdottomasti aidoin kirjoittamani teksti koskaan. Myös tuo paluushokkipostaus ilmestyi tietysti vasta vaihdon jälkeen, kirjoitin mun kielitaidon kehittymisestä ja kerroin tässä kuinka elämä on lähtenyt taas Suomessa rullaamaan. Ehdottomasti suunnitelmissa on toteuttaa vielä postaus mun vinkeistä vaihtoonlähtijöille ja mitä itse tekisin toisin.

     

    Huh, tulipas tästä pitkä postaus ja kiitos teille jotka jaksoitte tänne asti! Tällainen kooste mun vaihto-opiskelusta on kuitenkin varmasti tosi hyvä tulevaisuutta varten ja mietinkin tämän linkkaamista ihan tuohon sivupalkkiinkin. Tätä tehdessä iski ihan valtava ikävä Englantiin ♡

     

    Mitäs tykkäätte noista kaikista ihanista polaroid-kuvista?

     


    ×××
    Muista liittyä lukijaksi esimerkiksi Bloglovinin kautta!