• Lifestyle

    Pakohuonepeli Tampereella: Päästiinkö me ulos ajoissa?


    Tutut tietävät, että mä olen puhunut pakohuonepeleistä siitä asti, kun ne nousivat pinnalle. Olen siis halunnut niin kovasti käydä sellaisessa todella kauan, mutta jostain syystä en vain ollut saanut sopivaa porukkaa kasaan enkä ollut saanut otettua itseäni niskasta kiinni pelin varaamisen suhteen. Sitten kuin tilauksesta WayOut Tampere tarjosi mahdollisuutta tulla testaamaan heidän pakohuonepeliään ja olin totta kai innoissani mukana.

     

    Pakohuonepelejähän on isoissa kaupungeissa jo tosi paljon, sillä nämä ovat nykyään todella suosittuja. WayOut Tampereen valttikortteja ovat loistava sijainti aivan Tampereen keskustassa, kilpailukykyiset hinnat, tiimityöhön kannustaminen ja WayOutin pelit sopivat ihan kaikille. Huoneita heillä on kaksi, The Chemist ja The Prison. WayOutin pelejä on muuten Tampereen lisäksi Jyväskylässä ja Hyvinkäällä.

     

    Mikä siis on pakohuonepeli? Kyseessä on peli, jossa sinulla ja tiimilläsi on yleensä tunti aikaa selviytyä tietystä huoneesta ulos. Ulos pääsee erilaisten tehtävien ja niiden ratkaisemisesta saatujen vinkkien ansiosta. Peleillä on usein teema, jotta elämys on kokonaisvaltaisempi. Me valittiin pelattavaksi huoneeksi The Chemist, ja siinä tarkoitus oli pelastaa Tampere viruksen leviämiseltä. Valittiin tämä siksi, että mieleen tuli ihan Inferno-elokuva 😀

     

    Mä tykkäsin tuosta pelistä superpaljon! Se oli juuri sellaista kuin olin kuvitellutkin; heti aluksi iskee pieni paniikki että apua nyt se aika tosiaan lähti käyntiin, sitten koitetaan järjestellä ajatukset ja keskittyä. Pienet takapakit turhauttavat ja olo on vähän tyhmä, mutta sitten kun pääsee taas eteenpäin, fiilis on mahtava! Pikkuhiljaa pelin edetessä oppi myös ajattelemaan loogisemmin ja mun mielestä se alku oli pahin, varsinkin kun mulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta pakohuonepeleistä. Tässä WayOutin pelissä isona pääpointtina oli erilaiset lukot, ja tykkäsin tästä seikasta tosi paljon, koska lukkojen avaamisesta tulee tosi konkreettinen pakenemisfiilis. Ja hei, me päästiin ulos ajoissa! Ulos pääseminen ei siis missään nimessä ole mahdotonta, kun kerran mekin onnistuttiin hahahah.

     

    Pakohuonepeli oli mulle siis todellakin kiva ja elämyksellinen kokemus, jota voin todellakin suositella muillekin! Mä tykkään muutenkin tosi paljon kaikista älypeleistä ja -pulmista, joten pakohuonepeli oli kuin mulle tehty. Muutkin tykkäsivät kovasti, joten jos kaipaatte laatuaikaa perheen tai kavereiden kanssa, harkitkaa ehdottomasti tätä 🙂

    WayOutin pakohuonepeleistä voit lukea lisää täältä.

     

    Oletko sä käynyt koskaan pakohuonepelissä?

     


    ×××
    Voit tykätä blogista myös Facebookissa!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Lifestyle

    Pitkästä aikaa kampaajalla – Tik Salonki Tampereella + alennuskoodi

    Eilen oli taas aika käydä kampaajalla pitkästä aikaa ja taisin samalla löytää itselleni uuden vakkarikampaajan! Tuntuu, että mulla venyy kampaamokertojen välit aina ihan hulluna ja melkein hävettää istua ammattilaisten penkkiin tällaisen jäätävän tyvikasvun kanssa. Lyhyissä hiuksissa on tosiaan myös se huono puoli, että nämä kasvavat mallista ulos ihan supernopeasti. Jatkuvasti pitäisi olla pätkäisemässä mittaa pois, mutta itse en uskalla saksia omia hiuksiani, koska en varmasti saisi niistä mitenkään tasaisia. Nytkin mun hiukset olivat jo taas tosi pitkät, ja tietysti kaipasin siistimpää lookkia leikkauksen ja tyvivärin suhteen. Väriin toivoin pientä kirkastusta ja keltaisen poistaittamista.

     

    Tutustuin nyt siis ensimmäistä kertaa TIK Salonkiin, ja voi kuinka positiivinen fiilis sieltä tuli! Mun kampaajana toimi ihana Tiina, joka muuten kirjoittelee itsekin blogia tässä osoitteessa. Mä en ole koskaan puhunut kampaajakäynnillä kampaajan kanssa noin paljoa, mitä eilen puhuin 😀 Juteltiin Tiinan kanssa paljon bloggaamisesta ja myös kaikesta muusta maailmanmenosta, ja ihanaa kuinka hyvin meillä synkkasi!

     

    TIK Salonki sijaitsee Näsilinnankatu 24:ssa, eli ihan Tampereen keskustassa. Salonki on tosi nätti sisustukseltaan ja kampaamopalveluiden lisäksi heillä tehdään myös mm. suihkurusketuksia, ripsienpidennyksiä, kestovärjäyksiä, sokerointeja, kasvohoitoja ja itseänikin kiinnostavaa ripsien kestotaivutusta. Kampaamon puolella käytetään Kevin Murphyn ja Elevenin tuotteita, joista ensimmäinen olikin mulle jo entuudestaan tuttu ja voin suositella lämpimästi! Nämä molemmat ovat parabeenittomia, eläinkokeettomia ja kierrätettävissä pakkauksissa. Nämä tuotteet ovat suunniteltu kevyiksi, mutta tehokkaiksi ja pitkäkestoisiksi, ja itse allekirjoitan tämän täysin.

     

    Tiinan käsittelyn jälkeen mun hiukset näyttävät nyt tuolta kuin tässä ylläolevassa jälkeen-kuvassa. Ero ennen-kuvaan on tosi selkeä, ja voi että mä tykkään varsinkin tästä pituudesta! Otettiin hiukan enemmän pois, jotta liian pitkäksi kasvaminen kestää tietysti vähän pidempään. Tyvi mulla on jo pitkään värjätty vaaleaksi raidoilla, ja samalla linjalle mentiin tälläkin kertaa. Varsinkin vaaleille hiuksille tämä tyven raidoitus on tosi hyvä juttu, koska sävystä ja näkyvästä tyvikasvusta tulee silloin paljon luonnollisempia. Sävystäkin saatiin mun mielestä tosi kivan viileä, joten keltaisuudelle sain heittää heipat. Näiden lisäksi Tiina vielä suoristi mun hiukset, ja kyllä taas mietin että miksi ihmeessä en ota aamuista sitä ylimääräistä viittä minuuttia hiusten suoristamiseen. Lopputulos on nimittäin silloin totta kai huolitellumpi ja nätimpi.

     

    Nyt on tosiaan siis skarpit hiukset, joilla kelpaa kulkea taas pari seuraavaa kuukautta. Kiitos vielä tosi paljon Tiinalle ja TIK Salongille! Toivottavasti nähdään Tiinan kanssa uudelleen pian ♡

    TIK Salongin nettisivut varausjärjestelmineen löytyvät osoitteesta tik-salonki.com. Voit myös soittaa numeroon 0452131901 tai käydä paikanpäällä Näsilinnankatu 24, 33210 Tampere. Koodilla ELLI15 saatte muuten myös 15% alennusta TIK Salongin kampaamopalveluista!

     

    Mitäs tykkäätte mun uusista hiuksista? Kuinka usein sä käyt kampaajalla?

     


    ×××
    Voit liittyä helposti lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta ♡

     

  • Lifestyle

    Parasta tekemistä talvipäivänä

    Käsi ylös, kuka muu on nauttinut ihan suunnattomasti näistä viime viikkojen talvi-ilmoista? Mä itse rakastan talvea yli kaiken ja olen ehdottomasti enemmän talvi-ihminen kuin kesäihminen. Viime viikot ovat tarjoilleet meille sitä täydellistä talvea ja mikä olisikaan parempaa tekemistä talvipäivänä kuin luistelu järven jäällä.

    Mä olen niin iloinen että juuri tälle vuodelle sattui pitkästä aikaa näin hyvä talvi. Lunta on enemmän kuin moniin vuosiin ja pakkasetkin ovat jatkuneet ennätyksellisen pitkään, ainakin oman muistini mukaan. Ja siksi onneksi just tämä vuosi, kun tänä vuonna mun sydän on haikaillut paljon takaisin Englantiin, mutta tämä mitä Suomi on tarjoillut on helpottanut Englanti-ikävää tosi hyvin. Silloin kun ikävöi jotain mitä ei voi sillä hetkellä saada, on tärkeää keskittyä niihin hyviin juttuihin mitä elämässä just silloin on. Eikä mun ole edes tarvinnut keskittyä näihin upeisiin keleihin kun se tapahtuu ihan itsestään.

     

    Mutta tosiaan, me käytiin lauantaina luistelemassa Näsijärven jäällä. Tästä meiltä pääsee kätevästi jäälle tehdyn retkiluisteluradan toiseen päähän ja sieltä lähdettiin sitten kohti Siilinkaria. Jää oli alkupäässä todella huonossa kunnossa, mutta selvittiin kuitenkin. Siilinkarilla on pystytettynä pieni teltta, josta saa juotavaa ja esimerkiksi munkkeja, mutta ei tällä kertaa pysähdytty siihen. Siellä oli myös varjoliitelijöitä (sanotaanko se näin? :D) ja niiden lentelyä oli huippua seurata! Ne näkyvät tuolla parissa kuvassakin taustalla.

    Tampereen Näsijärven retkiluisteluradasta voit lukea lisää täältä. Välineiden vuokraus on myös mahdollista, ja itseäni kiinnostaisi kovasti testata niitä retkiluistimia!

     

    Jäälle pääsee toki myös kävelemään ja hiihtämään, ja itse kävinkin jo aiemmin jäällä myös kävelemässä. Näitä jääreittejä on varmasti monissa muissakin kaupungeissa, ja itse voin suositella jäällä kävelyä ja varsinkin luistelemista. Ota mukaan hyvää seuraa, muista aurinkolasit (itse unohdin totta kai), halutessasi pakkaa reppuun myös pientä evästä ja laita termariin lämmintä kaakaota. Näistä on täydellinen talvipäivä tehty ja tämä todellakin on parasta tekemistä talvipäivänä ♡ Mekin yritetään ehtiä vielä ainakin kerran uudelleen luistelemaan ennen kuin kevät on lopullisesti täällä.

     

     

    Oletko sä käynyt tänä talvena jäällä luistelemassa?

     

    ×××
    Osallistu Ihanaiset-verkkokaupan lahjakortin arvontaan täällä! ♡