Avainsana: Tampere

Tampereen joulutori ja vaaleanpunaiset överit

3.12.2019 1







Tampereen joulutori avattiin lauantaina! ♡ Mä olen odottanut noita avajaisia niin kauan ja nyt torille vihdoin pääsee fiilistelemään. Me tosin pyörähdettiin joulutorilla Emilian kanssa vasta eilen, sillä tori tosiaan aukesi lauantaina ja sunnuntaina juhlittiin Tampereen joulun avausta. Viikonloppuna siis tori varmasti kuhisi ihmisiä, joten päätettiin siirtää meidän vierailu maanantaille, jotta saataisiin kuvausrauha, haha.








Eilen kuitenkin satuttiin paikalle vasta kojujen sulkemisen jälkeen, joten joulutori oli tyhjillään. Se sopi kuvaamiseen paremmin kuin hyvin, mutta toki haluan joku päivä käydä kiertämässä kojujenkin tarjonnan. Joulutorilla tuleekin varmasti vierailtua vielä monesti ennen joulua ♡ Mun mielestä joulutori on yksi parhaimpia joulufiiliksen nostattajia. Rakastan sitä lämmintä tunnelmaa siellä ja erityisesti sulkemisen jälkeen kojujen lomassa kävely on jopa vähän maagista.

Tampereen joulutori on kyllä joka vuonna must see -kokemus, mutta ei suinkaan ainoa sellainen. Tykkään nimittäin myös todella paljon esimerkiksi Helsingin Tuomaan markkinoista, ja toivon että ehtisin pyörähtää sielläkin taas tänä vuonna. Toinen kiinnostava joulutorikohde on Tallinna, jonne ollaan itseasiassa suuntaamassa välipäivinä. Toivottavasti tori on silloin vielä auki!








Eilen mulla olikin päällä taas pitkästä aikaa kunnon vaaleanpunaiset överit. Tuo neule oli yksi suosikeista viime talvena ja rakastan edelleen tuota sen kuviointia. Neule on myös ihan superlämmin, eikä ihme kun neuleessa on paljon villaa. Kyseessä on täydellinen talvivaate, ja uskon sen pääsevän kovaan käyttöön tänäkin vuonna. Takki on myös viime talven hankintoja ja rakastan sen väljää olemusta. Se on totta kai ihan mun näköinen hempeine väreineen. Takkikin on ihanan lämmin, mutta kovimmilla pakkasilla sillä ei pärjää.

Päähän heitin Sidosteen ihanan vaaleanpunaisen pipon, jonka sain viime viikolla vaikuttajien vastuullisuuskoulutuspäivästä. Pipo löytyi yllätyslaatikosta, jotka jaettiin ihan arvalla. Mikä tuuri että just mä sain vaaleanpunaisen yksilön! Tuohon pipoon olen ollut tosi ihastunut viime päivinä ja se onkin eksynyt päähän usein. Pipo on 100% merinovillaa, eli juuri täydellinen Suomen talveen.

takki MONKI
neule PEPE JEANS
farkut LEVI´S
kengät DR MARTENS
pipo SIDOSTE







Tampereen joulutori – joko sä olet käynyt fiilistelemällä joulutoreilla?




×××

Muista osallistua ensimmäiseen adventtiarvontaan täällä!


Tampereen joulutori avattiin lauantaina! ♡ Mä olen odottanut noita avajaisia niin kauan ja nyt torille vihdoin pääsee fiilistelemään. Me tosin pyörähdettiin joulutorilla Emilian kanssa vasta eilen, sillä tori tosiaan aukesi lauantaina ja sunnuntaina juhlittiin Tampereen joulun avausta. Viikonloppuna siis tori varmasti kuhisi ihmisiä, joten päätettiin siirtää meidän vierailu maanantaille, jotta saataisiin kuvausrauha, haha. Eilen kuitenkin…

By ELLI

koskaNAISET. -tapahtuma Tampereella: Antaudu ihanuuteen

12.5.2019 0

Kaupallinen yhteistyö: koskaNAISET.








Eilen Tampereen sydämessä, Finlaysonin alueella järjestettiin aivan ihana koskaNAISET. -tapahtuma, johon minulla oli kunnia osallistua. Tapahtuma oli kaikille upeille naisille suunnattu hemmottelutapahtuma, joka tarjoaa kauneuteen ja hyvinvointiin pohjautuvan kokonaisvaltaisen hemmottelun sisäisesti ja ulkoisesti. koskaNAISET erottuu muista vastaavista tapahtumista sillä, että tuolla saatiin unohtaa messufiilis, jonka allekirjoitan täysin. Messufiilistä ei tullut missään vaiheessa, vaan koin tapahtuman hemmottelevaksi ja voimaannuttavaksi.








Brunssia, Röyhkeyskoulua ja hemmottelua

Tapahtuma alkoi ihan mahtavalla brunssilla, joka lennätti meidät selälleen. Tarjolla oli Powaun herkullisia chia-tuorepuuroja, hedelmiä, ruisnappeja, cuscus-salaattia, juustotikkuja ja paljon muuta. Brunssin jälkkärinä oli ihastuttava kakkubuffet, josta löytyi lukuisia eri kakkuja, suklaata, vaahtokarkkeja ja korvapuusteja. Nam!! Voisiko sitä päivän aloittaa enää paremmin ♡ Brunssin yhteydessä me maisteltiin myös ainakin mulle täysin uusia Sparkling Coffee ja Sparkling Tea -juomia.











Brunssin jälkeen alkoi varsinainen ohjelma, ja sen starttasi mieletön Jenni Janakka Röyhkeyskoulullaan. Olen kuullut Röyhkeyskoulusta jo aiemmin tosi paljon ja olen halunnut kuulla aiheesta lisää. Jenni veti aivan huikean, hauskan ja energisen puheenvuoron, josta olen vieläkin ihan fiiliksissä. Jennillä oli tosi hyviä pointteja, joista jäi ajateltavaa pidemmäksikin aikaa. Inspiroiduin Jennistä superpaljon, ja on hyvin mahdollista että kirjoitan vielä joskus Jennin puheenvuoron pohjalta joitain tekstejä tännekin.

Röyhkeyskoulun päätyttyä meillä oli aikaa hemmotteluihin. Tapahtumassa oli lukuisia yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistivat pikahemmottelut sekä monipuoliset esittelypisteet. Itse ehdin kurkata kaikki pisteet ja pidempään viivyin muutamilla pisteillä. Sain muun muassa nauttia pikahieronnasta, jossa saatiin yllättävän hyvin auki mun todella jumissa olleita hartioita. Sen lisäksi nautin käsihieronnasta, testasin erilaisia rasvoja, innostuin kotisokeroinnista, sain pikakampauksen ja kävin kehonkoostumusmittauksessa. Aika paljon kaikkea eikö? Tämä kaikki sisältyi lipun hintaan, mikä oli ihan mahtavaa.








Uusia oppeja kauneudesta sekä itsensä arvostamisesta

Tapahtuman toisella puoliskolla saimme ihanan Vilja Vuolteen kertomaan meille kuinka tehdä kaunis silmämeikki. Mä olen aika huono tekemään silmämeikkejä, vaikka tarvikkeita sellaisten loihtimiseen olisi. Harjoitteluahan se vain vaatii ja sain Viljalta ison inspiraatiopuuskan, että tekisi nyt mieli meikkailla silmiä ihan vaan omaksi iloksi! Viljalta saatiin myös hyviä vinkkejä, joita en ollut itsekään edes tajunnut.

Lopuksi luvassa oli Ihana minä -workshop, jossa päästiin miettimään omaa itseämme. Tämä oli ehkä eniten tarpeellinen itselleni, vaikken ollutkaan tajunnut sitä etukäteen. Workshopissa mietimme omia fiiliksiämme itsestämme juuri sillä hetkellä, ja se ehkä jopa vähän pysäytti. Mä en ole enää muutamaan vuoteen kokenut että olisin esimerkiksi epävarma itsestäni tai että mun itsetunto olisi huono, mutta omia vastauksiani lukiessa jouduin toteamaan että niin se vaan taitaa olla jossain alitajunnassa. Mun on vaikea kehua itseäni, ja erityisesti luonteeni ja ominaisuuksiani kannalta, mikä taitaa olla vähän epätavallisempaa. En arvosta piirteitäni, ja sen suhteen mulla on todella paljon tekemistä. Workshopissa tehtiin siis kiva reality check, ja sen lisäksi askarreltiin mind map just sillä hetkellä puhuttelevista kuvista, jotka poimittiin lehdistä.





Osallistuisinko uudelleen?

Kokonaisuudessaan koskaNAISET. -tapahtuma oli aivan mieletön. Juuri tuollaista hemmottelua, energiaboostia ja hyvää fiilistä mä olen tarvinnut pitkään. Paikka oli koristeltu todella upeasti, ja itse ihastuin erityisesti kuvauspisteeseen. Tapahtuman päätteeksi saatiin ihanat goodie bagit ja ruusukimput (!!!) matkaan mukaan, mutta niiden lisäksi lähdin kotiin repussa roppakaupalla uusia oppeja, ideoita ja energiaa. Tällaisia tapahtumia me tarvitaan lisää, ja mä osallistuisin ehdottomasti uudelleenkin. Pidetään peukut pystyssä että saadaan koskaNAISET. 2.0 mahdollisimman pian ♡









koskaNAISET. – Oletko sä ollut koskaan vastaavassa tapahtumassa?




×××

koskaNAISET. löytyy myös Instagramista!


Kaupallinen yhteistyö: koskaNAISET. Eilen Tampereen sydämessä, Finlaysonin alueella järjestettiin aivan ihana koskaNAISET. -tapahtuma, johon minulla oli kunnia osallistua. Tapahtuma oli kaikille upeille naisille suunnattu hemmottelutapahtuma, joka tarjoaa kauneuteen ja hyvinvointiin pohjautuvan kokonaisvaltaisen hemmottelun sisäisesti ja ulkoisesti. koskaNAISET erottuu muista vastaavista tapahtumista sillä, että tuolla saatiin unohtaa messufiilis, jonka allekirjoitan täysin. Messufiilistä ei tullut missään vaiheessa,…

By ELLI

Ted Baker A Night on the Tiles – Ted Baker laattojen lanseeraus

7.9.2018 2

Meillä oli eilen tosi kiva ilta! Sain aiemmin kutsun Ted Bakerin laattojen lanseeraukseen ja eilen oli itse pääpäivän aika. Mä olin tuosta ihan superinnoissani, koska tiedätte varmaan, että Ted Baker on yksi mun lempibrändeistä.

 

Näyttäviä mutta ajattomia laattoja

Ted Bakerin tuotteista mun ylivoimaisia lemppareita ovat tietysti laukut. Olette nähneetkin täällä blogin puolella useasti sen täydellisen vaaleanpunaisen pikkulaukun ja aiemmin mulla on ollut esimerkiksi Bakerin musta tote bag. Mä tykkään myös kovasti Ted Bakerin vaatteista, sillä niiden kuosit ja värit iskevät muhun täysillä.

 

Alkukesästä mä kuulin vihiä Ted Bakerin uudesta laattamallistosta ja olin aluksi vähän epäileväinen tuosta uudesta aluevaltauksesta. Kuitenkin kuvia nähdessäni aloin vakuuttua ja eilen vakuutuin vielä enemmän! Mun mielestä on mahtavaa, kuinka Ted Bakerin laatat sointuivat niin loistavasti tuttuihin tuotteisiin. Osa kuoseista nimittäin oli tuttuja laukuista ja vaatteista, ja inspiraatiota niistä oli otettu runsaasti.

 

Laatoista mun ehdoton suosikki oli tuo yllä näkyvä Geometric. Lisäksi tykkäsin todella paljon siitä, kuinka laatoissa on käytetty tekstuuria. Niitä jokaista teki mieli hiplata ja koskea laattojen pintaa 😀 Laatat ovat mun mielestä todella ajattomia värimaailmansa vuoksi, sekä myös kuosien takia. Esimerkiksi Paradise-laatan kuosi on todella näyttävä, mutta silti ajaton ja helppo yhdistää muihin laattoihin. Voit lukea laatoista lisää täältä.

 

Tampereen uusi Värisilmä Showroom

Tampereelle Ratinaan rantautunut uusi Värisilmä Showroom pisti kyllä eilen parastaan. Tarjolla oli mitä ihanampia herkkuja ja Ted Bakerin laatat oli laitettu supernätisti esille. Illan aluksi saatiin kuulla laatoista ja tästä uudesta mallistosta sekä aluevaltauksesta enemmän. Meille kerrottiin myös siitä, kuinka nimenomaan Värisilmä sai nämä Bakerin laatat ainoana Suomessa valikoimaansa.

 

Ilta oli todella lämminhenkinen ja henkilökunnasta välittyi aivan ihana fiilis. He olivat aktiivisesti mukana koko illan ajan ja kannustivat kääntymään heidän puoleensa, jos apua tarvitsee laattojen tai tapettien kanssa. He tarjoavat kokonaisvaltaisia remonttipalveluita suunnitteusta asennukseen ja asiakkaalle pyritään aina löytämään juuri heille sopivat ratkaisut.

 

Värisilmä palvelee ilolla niin yksityisiä kuin yritysasiakkaitakin, ja ammattilaiset voivat tuoda paikan päälle omia asiakkaitaan valitsemaan materiaaleja sekä ideoimaan. Mulla itselläni tämä ei ole vielä ajankohtainen juttu, mutta asuntokuume kasvoi entisestään! Isot kiitokset Ratinan Värisilmän henkilökunnalle siitä, kuinka he ottivat huomioon myös meidän porukassa olleen pienemmän vieraan! Ihan parasta ♡

 

Oletko sä jo törmännyt näihin Ted Baker A Night on the Tiles -laattoihin?

 


×××
Värisilmän Showroomia voit seurata myös Instagramissa!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

Meillä oli eilen tosi kiva ilta! Sain aiemmin kutsun Ted Bakerin laattojen lanseeraukseen ja eilen oli itse pääpäivän aika. Mä olin tuosta ihan superinnoissani, koska tiedätte varmaan, että Ted Baker on yksi mun lempibrändeistä.   Näyttäviä mutta ajattomia laattoja Ted Bakerin tuotteista mun ylivoimaisia lemppareita ovat tietysti laukut. Olette nähneetkin täällä blogin puolella useasti sen…

By ELLI