Avainsana: sisustus

Asuntomessut Porissa pähkinänkuoressa

25.7.2018 12

Kivaa keskiviikkoa tyypit ♡ Tänään ajattelin jakaa teille läjän kuvia tämän vuoden Asuntomessuilta muutamien ajatusten kera. Asuntomessuilla käymisestä on tullut meille pieni perinne, joten meille oli itsestään selvää että mennään tänäkin vuonna paikalle. Messut järjestettiin tosiaan tällä kertaa Porissa ja me käytiin paikan päällä heti avajaisviikonloppuna.

 

Minkälainen oli messujen yleisilme?

Näytteilleasettajia oli taas sankoin joukoin, mutta silti varsin sopivissa määrin. Messuarvontoihin osallistuminen on parasta ja tykkäsin myös erityisesti autojen koeajomahdollisuudesta. Messualue oli yllättävän lähellä keskustaa. Sijainti ei antanut niin isoja mahdollisuuksia kuin aiempina vuosina, mutta oli kaiken kaikkiaan kivanoloinen ja varmasti toimiva asukkaille.

Messujen teema oli asuminen läpi ihmiselämän, ja se tosiaan näkyi hyvin palvelutalon, päiväkodin ja tavallisten asuintalojen vuoksi. Talot oli rakennettu aika tiiviisti ja ne olivat ulkoapäin kaikki aika samantyyppisiä. Yleisin rakennusmateriaali oli puu ja talot tuntuivat olevan pienempiä kuin aiempina vuosina. Alueella oli mun mielestä enemmän taidetta kuin aiemmin.

 

Messujen trendit

Messuilla näkyi tosi paljon puuta, erilaisia valaistusratkaisuita, riipputuoleja, kasveja, poreammeita, isoja ruokailutiloja, värikkäitä lastenhuoneita, parvia ja muhkeita sohvia. Kasveja oli todellakin paljon, ja monessa kodissa oli jopa kasvihuoneen tapainen parveke tai terassi. Tauluja ja muuta taidetta oli käytetty paljon, ja tykkäsin siitä kovasti. Monessa kohteessa oli jopa toteutettu taideseinä, eli jokin seinä oli maalattu ihan taulun tapaiseksi. Todella monessa talossa oli myös parvi, eli yläkerrasta näki suoraan alas olohuoneeseen. Tämän vuoden hitti oli myös vähän epätavalliset ratkaisut. Paritaloja oli myös yllättävän paljon.

 

Erikoisimmat ratkaisut ja kohteet

Yksi hiteistä oli siis vähän tavallisesta poikkeavat ratkaisut, joita oli esimerkiksi täysin lasiseinäinen makuuhuone ja holvisauna. Messuilla oli myös täysin opiskelijoiden suunnittelema sisustus sekä yksi talo oli sisustettu täysin kierrätystavaratalo Kontin tuotteilla sisustettu. Sisustuksessa näkyi paljon asukkaiden kiinnostuksen kohteet, ja sisustuselementteinä käytettiin esimerkiksi surffilautoja ja cowboy-hattuja.

Mukana oli älykotikin, missä Telia esitteli älykodin tuotteita. Yksi talo oli täynnä puuta, ja lähes kaikki pinnat olivat vaaleaa puuta. Erikoisin kohde oli silti varmasti Bunkkeri, joka on kunnostettu Shellin asuin- ja autovajarakennus.

 

Hudit mun mielestä

Mä en juurikaan pidä vaaleasta puusta, ainakaan liiallisissa määrin, ja siksi kohteet, joissa oli käytetty sitä paljon olivat mun mielestä huteja. Petyin myös saunoihin ja poreammeisiin, joita oli huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina eikä saunoihin oltu panostettu muutenkaan läheskään yhtä paljon.

Talojen arkkitehtuuri ei myöskään sytyttänyt, kun vertasin tämän vuoden kohteita totta kai aiempiin vuosiin. Parvekkeet ja keittiöt olivat paljon mitäänsanomattomampia, samoin kuin talojen ulkomuoto ylipäätään. Jotkut sisustusratkaisut olivat mun mielestä myöskin liian sekavia, enkä lähtisi esimerkiksi yhdistämään keltaista ja vihreää lattiasta kattoon.

 

Mun lempparit

Villa Sun sisustukseltaan ehdottomasti! Se oli niin mun näköinen kaikessa vaaleanpunaisuudessaan ja marmoripinnoissaan. Monessa talossa oli myös käytetty infinity-ruusupurkkeja, joihin ihastuin täysin. Riippukeinutuolitkin olivat ehdottomia suosikkeja, samoin kuin säkkituolit ja niistä sain valtavasti inspiraatiota meidän parvekkeeseen. Tykkäsin myös kovasti koivuista parvekkeella, erilaisista valoratkaisuista kohteessa Pori Energia Valovoima ja Talo Luviassa rakastuin ladonseinäoveen. Kohteissa oli käytetty myös paljon jättineulepeittoja ja bongailin myös ihania solmutyynyjä. Bunkkeri kolahti tietysti, mutta en välttämättä haluaisi asua juuri siinä. Kotitalosta-blogin Maria muuten esitteli Bunkkerin tosi kattavasti tässä postauksessaan!

 

Yleisesti ottaen mun mielestä tämän vuoden messut eivät yltäneet aiempien vuosien tasolle. Toki alue ei ehkä antanut niin paljoa mahdollisuuksia ja ehkä teeman vuoksi talot olivat jotenkin tavanomaisempia. Ne olivat nättejä perusomakotitaloja, mutta eivät sävähdyttäneet samalla tavalla kuin aiempina vuosina. Silti inspiraatiota lähti toki mukaan todella roimasti ja meillä oli tosi kiva päivä monipuolisella tapahtuma-alueella ja viihdyttiin loistavasti. Tästä jäi tietysti myös nälkä seuraavaa vuotta ajatellen 🙂

Lisätietoa messuista ja kohteista löydät Asuntomessujen omilta sivuilta täältä.

 

Oletko sä jo tsekannut tämän vuoden Asuntomessut Porissa? Mikä kohde oli sun suosikki?

 


×××
Tykkäsithän blogista jo Facebookissa?

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

Kivaa keskiviikkoa tyypit ♡ Tänään ajattelin jakaa teille läjän kuvia tämän vuoden Asuntomessuilta muutamien ajatusten kera. Asuntomessuilla käymisestä on tullut meille pieni perinne, joten meille oli itsestään selvää että mennään tänäkin vuonna paikalle. Messut järjestettiin tosiaan tällä kertaa Porissa ja me käytiin paikan päällä heti avajaisviikonloppuna.   Minkälainen oli messujen yleisilme? Näytteilleasettajia oli taas sankoin…

By ELLI

Mökkitunnelmaa kaupunkiparvekkeella: Miltä näyttää meidän parveke? + Arvonta!

16.7.2018 26

Oikein aurinkoista maanantaita tyypit ♡ Toivottavasti teidän viikko alkoi hyvin ja että jaksatte nauttia näistä upeista helteistä. Muistakaa juoda vettä! Mä otin nyt pienen breikin sisällä, enkä muutenkaan viihdy hirveästi suorassa auringossa näin lämpimällä, joten mikä olisikaan parempaa kuin tulla kirjoittelemaan teille.

 

tekokasvit Ikea × terassilämmitin Motonet

 

Mä olen jo kauan halunnut ottaa sisustus-aihetta vahvemmaksi osaksi mun blogia, mutta aina se aloittaminen on se vaikein osuus. Nyt kuitenkin sain loistavan sysäyksen siihen, kun uudistettiin meidän parveke ihan täysin! Siitä olenkin maininnut jo paristi täällä blogissa ihan sivumennen ja vihdoin pääsen esittelemään teille lopputuloksen. Alkutilanteesta mulla ei valitettavasti ole kuvaa, koska ihan rehellisesti en olisi kehdannut julkaista sitä kuitenkaan 😀

 

lamput Bauhaus × harmaa Ecopuf Flavio -säkkituoli Veke

 

Kun me muutettiin tähän asuntoon pian kaksi vuotta sitten, yksi asia mistä olin eniten innoissani oli tuo meidän alas asti lasitettu parveke. Edellisessä asunnossa oli lasittamaton parveke, ja mä en kyllä suostu sellaiseen enää koskaan. Lasitettu parveke on niin paljon helpompi, kun siellä viihtyy myös talvella, kylmällä ja sateella. Se ei likaannu ollenkaan samalla tavalla kuin lasittamaton, vaikka vähän pölyä tuleekin lasien välistä.

Ihan alas asti lasitettu parveke on myös iso pelastus pienen chihuahuan kanssa; Misha nimittäin rakastaa katsella parvekkeelta tuonne pihalle ja lasituksen avulla se onnistuu ilman muita järjestelyjä. Parveke onkin Mishan lempipaikka meidän kodissa, ja nyt se taitaa olla munkin.

 

 

Mulla on jo vuosia ollut haaveena sellainen ihana löhölinna. Olen niin usein katsellut esimerkiksi Pinterestistä kuvia upeista parvekkeista, joissa on ihanan pehmeitä ja rentoja istumapaikkoja, ja joissakin saattaa olla jopa patja. Mä nimittäin kaipaan parvekkeelta sellaista rentoa olemista, viltteihin kääriytymistä, tunnelmallisuutta ja fiilistelyä. Olen haaveillut löhölinnasta, jonne voisi aina tarvittaessa mennä muuta maailmaa pakoon.

 

verkkovalot Motonet

 

Ja nyt meillä on sellainen, täydellinen parveke! ♡ Palasia tähän on keräilty jo parin vuoden ajan, ja esimerkiksi tuo ensimmäisen kuvan taustalla näkyvä musta Fatboy ostettiin kaksi vuotta sitten. Mä olen aina tykännyt säkkituoleista niiden rentouden takia ja mun mielestä niillä on tosi helppo luoda sellaista löhölinna-tunnelmaa. Ne sopivat ihan täydellisesti chilliin istuskeluun ja nyt meillä on tosiaan kaksi säkkituolia lisää.

 

 

Kaksi harmaata säkkituolia ja musta riippukeinu saatiin yhteistyön kautta Vekeltä. Veke tarjoaa valtavan valikoiman kalusteita ja sisustustekstiilejä joka tilanteeseen, ja itsellenikin iski pieni valinnan vaikeus. Lemppariksi on kuitenkin osoittautunut tuo ihan täydellinen riippukeinu, ja sellaiset ovat tällä hetkellä suuressa suosiossa. Jos tämä tuoli kiinnostaa, kannattaa lukea loppuun asti ;D

Nuo säkkituolitkin ovat aivan ihanat, ja mä olen tosi yllättynyt kuinka kevyitä nuo ovatkaan. Tuota huopaisen näköistä me kannellaankin melkein päivittäin sisällekin, koska se on niin kevyt siirtää ja siinä on huippu istua.

 

lyhty Fanni K. × tekokasvi ja ruukku Ikea

 

Mä rakastan meidän parveketta just nyt. En malttaisi millään odottaa syksyyn, että nuo kaikki valot pääsisivät täysin oikeuksiinsa ja terassilämmitin jälleen käyttöön. Arvaatte varmaan, että tälläkin hetkellä mä istun parvekkeella kirjoittamassa haha! Suunnitelmissa ja haaveissa on myös viettää täällä leffailta läppärin, kuulokkeiden (koska kerrostaloasuminen…), hyvän seuran ja herkkujen kera, toivottavasti myös pelkkien valojen loisteessa. Valoja haluaisin totta kai jatkuvasti lisää, ja bongasinkin Facebookista ihanan idean, jossa tuollaisen sohvapöydän ympärille oli kiedottu valoja. Tää on niin tunnelmallinen ja tulee aina vaan tunnelmallisemmaksi!

 

Mulle tuleekin meidän parvekkeesta nyt mieleen sellainen pieni mökki. Valot, maalaistyylinen sisustaminen, säkkituolit ja kasvit luovat mökkitunnelmaa mun mielestä ihan loistavasti, samoin kuin nuo kaikki harmaan sävyt. Vaikka meidän piha ei olekaan mikään kovin nätti näkymältään ja ympärillä on valtavasti muitakin asuntoja, tässä on silti tosi kotoisa olo. Mieli lepää ja tämä tuntuu omalta pieneltä piilopaikalta. Just sellaiselta kuin miltä mökki tuntuu. En olisi uskonut, mutta me taidettiin onnistua luomaan mökkifiilis kaupunkiparvekkeelle, enkä voisi olla onnellisempi siitä.

 

sohvapöytä Ikea

 

Mainitsin tosiaan että kannattaa lukea loppuun mikäli tuo Veken Patio-riippukeinu kiinnostaa. Veke nimittäin laittoi kyseisen keinun tänään arvontaan Facebookissa, ja osallistua voit täältä. Tällainen riippukeinutuoli on ehdottomasti tämän kesän hitti, joten käykäähän osallistumassa!

 

Mitä mieltä olette meidän parvekkeesta? Minkälainen parveke sulla on vai onko ollenkaan?

 


×××
Veke löytyy myös Instagramista @veke.fi!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

Oikein aurinkoista maanantaita tyypit ♡ Toivottavasti teidän viikko alkoi hyvin ja että jaksatte nauttia näistä upeista helteistä. Muistakaa juoda vettä! Mä otin nyt pienen breikin sisällä, enkä muutenkaan viihdy hirveästi suorassa auringossa näin lämpimällä, joten mikä olisikaan parempaa kuin tulla kirjoittelemaan teille.   tekokasvit Ikea × terassilämmitin Motonet   Mä olen jo kauan halunnut ottaa…

By ELLI

Fanni K – ihana uusi sisustusbrändi

22.3.2018 16
Sillä tämä maailma on meidän. Pysähdytään yhdessä kokemaan kaikki sen pienet ihmeet. Nyt ja tässä. Ei kiirehditä ohi, vaan kuunnellaan. Koska maailma on meitä varten. Sinua ja minua.


Snäpissä ja Instagramissa seuraavat tietävätkin, että kaksi viimeistä päivää mä olen viettänyt Helsingissä, kun saatiin sopivasti useampikin pr-tapahtuma samoille päiville. Näistä yksi oli ihanan uuden Fanni K -brändin lanseeraustilaisuus, ja haluan ehdottomasti jakaa teille lisäinfoa ja kuvia tästä. Mentiin tilaisuuteen yhdessä Inkan ja Saran kanssa, ja yllätyttiin kaikki positiivisesti kuinka kiva tapahtuma tuo olikaan! Tilaisuus oli siis tosi hyvin järjestetty, selkeä ja mukaansatempaava, ja viihdyttiinkin siellä odotettua kauemmin.

 


bleiseri H&M × t-paita Burberry × farkut Levi’s × nilkkurit Kookenkä

Päällä mulla oli tällainen asu. Oli hassua olla pitkästä aikaa bleiseri päällä, mutta tykkäsin silti kovasti!

 

Lanseeraustilaisuus alkoi tutustumalla Fanni K:n omaan pisteeseen Outlet Tukun liikkeessä Vantaan Flamingossa. Piste oli laitettu tosi kauniiksi, ja tykkäsin superpaljon mökki-tyylisestä asettelusta. Saatiin tuossa heti lasit käteen ja kilisteltiin sekä osallistuttiin arvontaan, jossa oli mahdollisuus voittaa oma suosikkituote. Liikkeeseen tutustumisen jälkeen siirryttiin showroomille, jossa tarjolla oli brunssi! Tämä oli meille kaikille iso yllätys, mutta ehdottomasti positiivinen sellainen. Tarjolla oli vaikka mitä, ja pakko mainita erityisesti nuo ihan älyttömän söpöt minikokoiset mocktail-pullot sekä ihanat lasipurkit, joihin oli laitettu hedelmiä.

 

Showroomilla meille esiteltiin tarkemmin Fanni K, tarina brändin takana sekä uuden malliston tuotteita. Tammer-Tukullahan on myös monia muita brändejä, ja oli todella kiva että nekin saivat huomiota lyhyen esittelyn muodossa. Itselleni entuudestaan tuttuja brändejä olivat muun muassa Mustang, Rento ja 4Living, mutta näiltäkin merkeiltä moni tuote oli mulle täysin uusia tuttavuuksia. Esittelyn aikana saatiin tosiaan nauttia hyvistä tarjottavista ja sen jälkeen saatiin vapaasti tutustua niin showroomin kuin liikkeenkin tuotteisiin.

 

Fanni K on siis sisustusbrändi, joka koostuu keittiö-, kodinsisustus- ja lifestyletuotteista. Tuotteet ovat tarkoin harkittuja ja itse ihastuin todella kovasti aivan mielettömän söpöön värimaailmaan, joka istuu meidänkin kotiin kuin nenä päähän. Sävyt vaihtelivat harmaan ja vaalean välillä, mutta mukana oli myös ripaus mustaa ja muita tummempia sävyjä sekä suloisina piristeinä nähtiin hempeää vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Fanni K:n kaikki tuotteet ovat valmistettu laadukkaista materiaaleista ja jokainen tuote on valmistettu yksilöllisesti, kuitenkin varmistaen tasapainoinen kokonaisuus. Ja sanalla tasapainoinen minäkin kuvailisin Fanni K:ta, jos saisin valita vain yhden sanan. Tämä siksi, että kaikki tuntui sopivan täydellisesti yhteen värien ja muotoilun puolesta, vaikka yksittäiset tuotteet olivat silti samalla hyvinkin erilaisia.

Fanni K -brändiin voit tutustua tarkemmin täällä. Iso kiitos vielä Tammer-Tukulle ja muille toimijoille ihanasta tilaisuudesta!

 

Tästä mulle syttyikin pieni sisustusvimma, vaikka kokonaisuudessaan olenkin tyytyväinen meidän sisustukseen. Silti pikkujuttuja voi aina muuttaa ja lisätä, ja toivottavasti nähdään blogin puolellakin tänä keväänä enemmän myös sisustusjuttuja 🙂

 

Miltä Fanni K näyttää teidän mielestänne näiden kuvien perusteella?

 

×××
Liity lukijaksi Blogit.fi -sivuston kautta!

 

Sillä tämä maailma on meidän. Pysähdytään yhdessä kokemaan kaikki sen pienet ihmeet. Nyt ja tässä. Ei kiirehditä ohi, vaan kuunnellaan. Koska maailma on meitä varten. Sinua ja minua. Snäpissä ja Instagramissa seuraavat tietävätkin, että kaksi viimeistä päivää mä olen viettänyt Helsingissä, kun saatiin sopivasti useampikin pr-tapahtuma samoille päiville. Näistä yksi oli ihanan uuden Fanni K…

By ELLI