• Lifestyle

    Vuosikymmen kuvina – Vanhoja kuvia tältä vuosikymmeneltä

    id vuosikymmen kuvina


    Moikka ja ihanaa vuoden sekä tämän vuosikymmenen viimeistä päivää! Ihan hullua, että 2010-luku on nyt paketissa ja huomenna aloitetaan vuosi 2020 sekä uusi vuosikymmen. Mä olen nähnyt tosi paljon erilaisia vuosikoosteita blogeissa sekä varsinkin Instagramissa, mutta itse haluan skipata sen tällä kertaa. Jotenkin koko vuosikymmenen vaihtuminen tuntuu isommalta jutulta, ja päädyinkin selaamaan kuvia viimeiseltä kymmeneltä vuodelta. Sieltä löytyikin melkoisia helmiä haha! Hoksasin myös, että en ole tainnut vielä koskaan näyttää täällä blogissa vanhoja kuvia itsestäni, ja mikä olisikaan sille parempi ajankohta kuin vuosikymmenen vaihtuminen. Tässäpä siis teille nähtäväksi kuvia minusta viimeisten kymmenen vuoden ajalta! Tällainen vuosikymmen kuvina on myös varmasti kevyempää luettavaa kuin varsinainen kooste, joten nauttikaapa näistä 😀




















    Näitä kuvia katsellessa olen niin iloinen, että sain ostettua vuonna 2009 ensimmäisen kamerani ja erityisesti siitä, kuinka ahkerasti sillä tuli kuvattua. Kuvasin kaikkea mahdollista ja kamera kulki usein mukana kavereidenkin kanssa ollessa. Nuo kuvat ovatkin nyt kultaakin kalliimpia muistoja ja vitsi mikä fiilis mut valtasi kun selailin niitä. Koko vuosikymmen on muuttanut mua tosi paljon ihmisenä, niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Nimittäin, mun oli jopa itse vaikea tunnistaa itseäni joistakin kymmenen vuotta vanhoista kuvista hahaha 😀 Viimeisinä vuosina en olekaan ulkoisesti muuttunut niin paljoa, mutta aikuistumista on tapahtunut sisäisesti sitten senkin edestä.












    Niin hullua, miten paljon kaikkea mahtuukaan kymmeneen vuoteen. Onhan se pitkä aika, mutta ei sitä päivittäisessä elämässä tajua samalla tapaa kuin jos oikein alkaa miettiä. Miettiä sitä, mistä lähtikään silloin vuonna 2010 ja mihin on päätynyt vuonna 2019. Tai kun vertaa lähtökohtia vuoden 2010 aloittamiseen ja huomenna alkavaan 2020-lukuun. Ihan käsittämätöntä. Mä koen että 2010-luku ja vuosi 2019 oli molemmat mulle tosi hyviä ja onnellisia. Ei kaikki aina ruusuilla tanssimista ole, mutta päällimmäisenä mielessä on kaikki positiiviset jutut. Odotan innolla uutta vuotta sekä uutta vuosikymmentä ja uskon että se tuo paljon upeita juttuja tullessaan. Viettäkääpä tekin ihana vuodenvaihde ♡









    Vuosikymmen kuvina – Olenko mielestäsi muuttunut paljon ulkoisesti?




    ×××

    Instagramin kohokohtiin tulen tekemään koosteen tästä vuodesta, joten halutessasi voit käydä sen katsomassa siellä. Muista siis seurata mua @ellileppiniemi!


  • Lifestyle

    ADVENTTIARVONTA: Vuoden 2020 kalenteri sinulle ja ystävällesi!

    id 2020 kalenteri


    Arvontapalkinto saatu Personal Plannerilta.








    Apua, viimeinen adventti on täällä ja enää kaksi yötä jouluun ♡ Muita jotka ovat enemmän kuin innoissaan? Viimeinen adventtisunnuntai ennen jouluaattoa kuitenkin tarkoittaa tietysti perinteistä adventtiarvontaa, ja tällä kertaa otetaankin jo katse valmiiksi tulevaan vuoteen. Tästä luukusta nimittäin paljastuu arvonta, jossa voit voittaa sinulle ja ystävällesi Personal Plannerin kalenterit! Juuri sopivasti uuden vuoden alkaessa ♡






    Personal Plannerin kalenterit on mulle itselleni tuttuja jo vuosien takaa. Näissä kalentereissa ehdottomasti parasta on se, että koko kalenterin saa suunnitella juuri mieleisekseen! Personal Plannerin sivuilla saat suunnitella kalenterin kannet itse, ja esimerkiksi voit lisätä niihin vaikkapa itse ottamiasi kuvia. Kansien lisäksi saat valita myös tietysti kalenterin sisuksen ja jopa aloituskuukauden. Esimerkiksi kalenterin alkuun voit halutessasi lisätä omat tietosi, mietelauseen tai mitä vain keksitkään. Viikkosivujen ulkonäkö on myös täysin päätettävissäsi ja itse olenkin aina tykännyt tehdä niistä sävymaailmaltaan kansiin sopivat.






    Viikkosivuille ja kalenterin muille sivuille voit valita lukuisista Personal Plannerin vaihtoehdoista suosikkisi. Vaihtoehtoina löytyy mm. viikon treenit, to do -listat, tentit, kuukausittaiset habit trackerit, pakkauslistat matkoille, osoitesivuja, kartat ja vuosinäkymä. Erilaisia vaihtoehtoja on tullut paljon lisää sitten viime kerran!

    Oman kalenterin suunnittelu on tosi helppoa ja nopeaa. Suunnittelusivu on selkeä ja ohjaa sinut kaikkien vaiheiden läpi, joten itse voi melkeinpä heittää aivot narikkaan 😀 Personal Plannerilta löytyy myös monia erilaisia tuotteita, esimerkiksi kalentereista eri kokoja, muistikirjoja ja seinäkalentereita. Mikä olisikaan kivempi tapa aloittaa uusi vuosi, kuin 2020 kalenteri käsissä ♡





    Osallistu arvontaan

    Viimeisessä adventtikalenterin luukussa yksi teistä voittaa kaksi lahjakorttia Personal Plannerille! Molemmat lahjakortit ovat arvoltaan 43,90€. Voit osallistua arvontaan näin:

    × Kerro kommenteissa, kenelle antaisit toisen lahjakortin.
    × Muista jättää kommentteihin toimiva sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta saan sinuun yhteyden jos arpaonni suosii. Sähköpostiosoitteesi ei näy muille.
    × Voit tuplata ja jopa triplata voittomahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös Instagramissa ja Facebookissa.
    × Osallistua voi torstaihin 26.12. asti. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

    Onnea arvontaan!






    Joko sinulta löytyy vuoden 2020 kalenteri?




    ×××

    Muistathan tykätä blogista myös Facebookissa!


  • Lifestyle

    Leffavinkit jouluun + Voita 2kk ilmaista katseluaikaa!

    id leffavinkit jouluun

    https://track.adform.net/serving/scripts/trackpoint/adf.track(546989, ’12_2019_Viaplay_Ellileppiniemi’);



    Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa.








    Enää kahdeksan päivää jouluun! Onko teillä jo joulusuunnitelmat valmiina? Mä itse suuntaan isän luo saaristoon viettämään joulua ja tuonne Turun suunnalle lähden jo itseasiassa perjantaina, että ehditään nähdä serkkujen kesken ♡ Välipäivinä onkin tarkoitus ajella äidin luo ja onpa meillä kavereiden kanssa suunniteltuna Tallinnan reissukin. Mulla on siis tiedossa melko paljon ajelua ja autossa istumista joulun ympärillä, mutta onneksi Viaplay kulkee mukana. Kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn kanssa pääsenkin siis tänään listaamaan teille leffavinkit jouluun sekä kertomaan offlinesta.






    Viaplayn offline onkin mulle jo tuttu vuosien takaa. Muistan kun ensimmäisen kerran tutustuin tähän ominaisuuteen kun oltiin matkustamassa Lontooseen muutama vuosi sitten keväällä. Lennolle oli saatava jotain viihdykettä mukaan ja ladattiinkin parit leffat Viaplayn offlineen. Leffoja ja sarjoja voi nimittäin helposti ladata etukäteen vaikkapa puhelimen tai tabletin Viaplay-sovellukseen, ja ladatut jaksot tai elokuvat voi sitten katsoa myöhemmin ilman nettiyhteyttä. Tätä onkin tullut käytettyä vuosien varrella usein matkustaessa, niin lennoilla kuin automatkoillakin. Suomessa autolla matkustaessa nettiyhteys löytyy kyllä meidän kattavien verkkojen ansiosta, mutta offlinessa parasta on se, ettei tarvitse huolehtia nettiyhteyden satunnaisesta pätkimisestä. Kun katseltava on jo ladattu ennakkoon, se pyörii tabletilla tai puhelimen näytöllä keskeytyksettä.

    Ja hei psst! Viaplayhan on myös aivan loistava aineeton lahjaidea. Viaplay-lahjakortteja voi ostaa helposti esimerkiksi K- ja Citymarketeista, ja tämä lahja sopii oikeastaan kenelle tahansa. Erityisesti tyypille, jolla on jo kaikkea on haastava keksiä lahjaa, mutta Viaplay toimii aina.





    Leffavinkit jouluun

    Mitä sitten katsoa jouluna, kun matkustaa sukulaisten luo, lähtee joululomareissuun tai haluaa muuten vain olla offlinessa esimerkiksi somesta? Joululeffat ovat aina loistava valinta tähän aikaan vuodesta! Tässä kymmenen omaa suosikkiani Viaplayn joululeffojen joukosta:

    ✓ Napapiirin pikajuna (vuokra)
    ✓ Winter’s Tale (vuokra)
    ✓ Carolas Advent (sarja)
    ✓ That time of the year
    ✓ Saiturin joulu
    ✓ Mitä tapahtui joulupukille 2 ja 3
    ✓ Joulumaa (vuokra)
    ✓ The Grinch
    ✓ Bad Santa
    ✓ Yksin kotona (vuokra)

    Osa näistä on vanhoja klassikoita, ja yksi oma ikisuosikki lapsuudesta on juurikin Napapiirin pikajuna (The Polar Express). Uusin tuttavuus näistä oli tuo lyhytsarja Carolas Advent, jossa pääsi esimerkiksi kuulemaan millaista on ruotsalaisten julkkisten joulunvietto. Näistä ainoa jota en ole nähnyt on tuo Bad Santa, mutta valitsin sen listalle siksi, että aion itsekin ottaa sen katseluun tänä jouluna.






    Jos joululeffat ja jouluteema muutenkin alkaa tulla jo korvista ulos, kokeile näitä seuraavia! Viaplayn valikoima on jälleen laajentunut, joten katsottavaa löytyy varmasti jokaiselle.

    ✓ Dumbo
    ✓ The Greatest Showman
    ✓ Leijonakuningas (vuokra, se uusi versio!)
    ✓ The Hobbit trilogia
    ✓ Tolkien (vuokra)
    ✓ Yesterday (vuokra)
    ✓ Avengers: Endgame
    ✓ Once upon a time in Hollywood
    ✓ Itse Ilkimys 1, 2 ja 3 (21.12. alkaen)
    ✓ Aladdin (27.12. alkaen)

    Näistä Dumbo ja Once upon a time in Hollywood ovat vielä itseltäni näkemättä, mutta ne ovat ehdottomasti joulun leffalistalla. Eniten odotan ehkäpä Aladdinia, sillä siitä tykkäsin todella paljon!





    Osallistu arvontaan

    Yksi onnekas lukija voittaa itselleen 2kk ilmaista katseluaikaa Viaplayn Leffat ja sarjat -paketin pariin! Osallistut arvontaan kertomalla kommenteissa, mikä listaamistani elokuvista tai sarjoista kiinnostaa sinua eniten. Muista myös jättää toimiva sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta sinuun saadaan yhteys mahdollisen voiton sattuessa kohdalle. Sähköpostiosoitteesi ei näy muille. Osallistumisaikaa on viikko eli 23.12. saakka. Kaikki säännöt löydät täältä. Onnea arvontaan!






    Mikä listaamistani elokuvista kiinnostaa sinua eniten?




    ×××

    Muistathan seurata mua myös Instagramissa!