Avainsana: parisuhde

Mä lähdin syyskuussa vaihto-oppilaaksi syyslukukauden ajaksi Englantiin, Southamptoniin. Lukukausi kestää joulukuuhun asti ja tammikuussa on mahdolliset kokeet ja vastaavat, ja itselläni tuolloin tammikuussa on enää yksi tunti, mutta asustelen täällä silti melkein tammikuun loppuun asti kun kämppä on mulla siihen saakka. Jouluna matkustan takaisin Suomeen kahdeksi viikoksi ja tässä välissä hän tulee tänne käymään kerran. Muutoin koko tämän vaihdon ajan mulla ja mun poikaystävällä on välissä 1934 kilometriä.

Multa kysyttiin pariin kertaan ennen lähtöä, että lähteekö poikaystävä mukaan. Kyseltiin myös, kuinka me selvitään tästä ja että olenko mä nyt miettinyt tätä poikaystävänkin kannalta. Mitä sun poikaystävä sanoo ja niin edelleen.

 

Vaihtoon lähteminen on ollut mulle aika selvä juttu jo ammattikorkeaan päästessäni ja välillä mainitsin siitä ohimennen poikaystävälle. Kun se itse hakeminen sitten tuli eteen, puhuin siitä enemmän ja enemmän, enkä tainnut oikeastaan varsinaisesti edes kysyä että saanko lähteä. Koska mun mielestä tää ei ole sellainen juttu, mihin tarvitsee kysyä lupaa seurustelukumppanilta, varsinkin kun mun kohdalla kyseessä on tosi lyhyt vaihto. Vaihtoon lähteminen on ollut mun unelma jo pitkään enkä mä antaisi minkään tai kenenkään seistä sen edessä, eikä mun onneksi edes tarvinnut miettiä tästä asiasta taistelemista.

Poikaystävä ei missään kohtaan sanonut yhtäkään poikittaista sanaa vaihtoa kohtaan vaan oli aina kannustava ja auttoi heti tarvittaessa. Ei hän nyt riemusta hyppinyt, mutta mitään negatiivista ei koskaan tullut. Ja se on yksi syy miksi mä rakastan häntä niin paljon, koska hän ei seiso mun unelmien tiellä vaan aina siinä mun vierellä tukemassa niiden toteuttamista, vaikka se tarkoittaisi hänelle itselleenkin vähän vaikeampia aikoja.

 

Itse lähtöhetki ja viimeiset hyvästit oli kaikista pahimmat, mutta muuten mulla on mennyt tosi hyvin. Mun ikävöinti on onneksi ollut toistaiseksi ihan siedettävissä määrissä tai oikeastaan musta tuntuu etten ole antanut sille ikävälle kunnolla valtaa. Oon toki ikävöinyt häntä ja muutamia kertoja tirauttanut parit kyyneleet kun oon katsonut videoita hänestä ja meidän koirasta, mutta oon silti kestänyt sen. Mun pahin pelko etukäteen oli yksin nukkuminen, koska vihasin sitä aina Suomessakin, mutta täällä mä oon oikeastaan vaan hyväksynyt tilanteen. Oon odottanut kuin kuuta nousevaa tätä hetkeä kun hän tulee tänne käymään ja oikeastaan se odotuksen tunne on tainnut korvata ikävän. Musta tuntuukin ja mua pelottaa, että nyt kun hän lähtee takaisin Suomeen, se ikävä iskee ihan kunnon hyökyaaltona ja sitten mä oon ihan rikki.

Mulla on myös ollut täällä niin paljon uutta opeteltavaa ja totuteltavaa, sekä ihan älyttömästi tekemistä, etten ehkä ole ehtinyt kunnolla ajatella sitä ikävää ja hyvä niin. Poikaystävällä ei kai ole ollut ihan niin helppoa, mutta mä ymmärrän sen hyvin. Onhan se loogista, että se kumpi jää kotiin siihen samaan vanhaan ja jotain vaan otetaan sun elämästä pois, kokee muutoksen ehkä pahempana. Ja se satuttaa muakin aika paljon kun en voi auttaa siinä kauheasti.

 

Me ollaan snäppäilty tosi paljon ja ollaan lähes koko ajan jotenkin yhteyksissä viestien avulla. Me ei oikein koskaan olla oltu mitään soittajatyyppejä, mutta nyt mun täällä olon aikana ollaan puhuttu puhelimessa useasti. Ne puhelut venähtävätkin lähes aina yli tunnin mittaisiksi. Ja se on tosi hyvä, koska musta on tosi tärkeää pitää tiiviisti yhteyttä silloin kuin välimatkaa on paljon.

Meidän etäsuhde on siis toiminut paremmin kuin hyvin. Mulla ei oikeastaan missään vaiheessa käynyt edes mielessä että tämä vaihto tekisi hallaa meidän suhteelle, ei tää loppujen lopuksi muuta mitään kun kyseessä on näin lyhyt aika. Luottamustahan tää vaatii, mutta niin se koko suhde ihan normaalissa arjessakin vaatii joten en näe siinäkään suurta muutosta. Tämä “mahdollisuus” vaihtoon lähtemisestä on myös totta kai molemminpuolinen ja jos poikaystävä haluaa lähteä vaihtariksi kun opinnot ovat sopivassa vaiheessa, ei siihen multa lupaa kysytä enkä mä todellakaan aio seistä tiellä.

 

Eli mä en näe vaihtoa mitenkään uhkana parisuhteelle vaan lähinnä jopa mahdollisuutena. Tämä teksti on kirjoitettu aiemmin valmiiksi ja nyt kun hän on täällä kylässä tämän julkaisuhetkellä, aiotaan nauttia toistemme seurasta ihan täysillä. Tää mun vaihtoaika on kuitenkin loppujen lopuksi tosi lyhyt ja samalla se tekee taas yhteisestä ajasta paljon spesiaalimpaa. Yhteistä aikaa ja toista osaa varmasti arvostaa ihan eri tavalla tämän jälkeen ja se jälleennäkemisen riemu on varmasti ihan mieletön. Ja vaikka joudutaan viettämään myös meidän vuosipäivä erillään, ei se haittaa koska niitä on kuitenkin edessä vielä niin monta juhlittavaksi.

 

Onneksi mulla on just toi tyyppi mun vierellä, joka on auttanut mahdollistamaan mun unelman ♡

×××
Voit liittyä helposti lukijaksi Bloggerin kautta 🙂

 

Mä lähdin syyskuussa vaihto-oppilaaksi syyslukukauden ajaksi Englantiin, Southamptoniin. Lukukausi kestää joulukuuhun asti ja tammikuussa on mahdolliset kokeet ja vastaavat, ja itselläni tuolloin tammikuussa on enää yksi tunti, mutta asustelen täällä silti melkein tammikuun loppuun asti kun kämppä on mulla siihen saakka. Jouluna matkustan takaisin Suomeen kahdeksi viikoksi ja tässä välissä hän tulee tänne käymään kerran.…

By ELLI

05.05.2017 noin kello 18:30 @ Tower Bridge, Lontoo
Oon jo monesti elämäni aikana sanonut, että jokin on ollut mun siihen astisen elämän onnellisin hetki, mutta niin vaan tää yksi tietty hetki löi laudalta ne kaikki aikaisemmat.

Se hetki ja tilanne oli kokonaisuudessaan täydellisin ikinä. Se tapahtui Tower Bridgellä, jonka vuoksi siitä tulikin kertaheitolla mun lempparinähtävyys Lontoossa. Mun hyvä kaveri, joka on Lontoossa aupairina, oli meidän mukana ja keksittiin idea että saadaan vihdoin meidät molemmat perinteiseen turistikuvaan yhdessä kun kaverini oli kameran takana. Ajoitus ei olisi voinut olla parempi, sillä meillä on nyt kuvat tuosta tilanteesta aitoine reaktioineen ♡ Yksi näistä vilahtikin jo snäpin puolella, mutta muuten ainakin toistaiseksi pidän ne vaan meidän muistona.
Mun huulille nousee heti iso hymy ja kyyneleet silmiin kun vaan ajattelenkin tota tilannetta. En vieläkään ihan tajua miten hän onnistui tässä, se tilanne oli ihan kuin jostain sadusta.

Sormus oli mulle liian iso, joten sain sen kunnolla käyttöön vasta viime sunnuntaina kun käytiin vaihtamassa se pienempään ja samalla hakemassa sormus myös hänelle. Mun sormus on tosi siro punakultainen sormus pienien timanttien kera, eikä osuvampaa olisi voinut olla! Niin mun tyylinen sormus, ja haluaisin vaan tuijotella sitä jatkuvasti. Punakultainen väri onkin ollut mun toiveissa värin kauneuden vuoksi ja se sopii mulle mielestäni parhaiten. Koen sen myös helpoimpana, sillä mun mielestä se ei riitele niin pahasti keltakullan eikä hopean kanssa, joten muidenkin väristen korujen käyttö onnistuu hyvin.

Miten sitten tästä eteenpäin? Meille kihlaus ehdottomasti tarkoittaa lupausta naimisiinmenosta, mutta ei kuitenkaan sitä että päivä pitäisi lyödä samalla lukkoon. Meidän elämäntilanteessa häiden järjestäminen melkein heti olisi myös aika mahdotonta taloudellisesti, sillä opiskellaan molemmat. Mä käyn myös töissä, mutta mulle on tosiaan tulossa vielä ajanjakso ihan vaan opiskelijana. Tää kuitenkin nyt tarkoittaa sitä, että pitäisi alkaa hiljalleen säästää the päivää varten, joka näkyy tulevaisuudessa muutamien vuosien päässä. En voi väittää ettenkö olisi alkanut ajatella häitä, ja toki pienen suunnittelun varmasti aloitan koska en vaan voi kieltää sitä itseltäni, mutta varsinainen ajankohta tulee olemaan vasta paljon myöhemmin.

Mä en pystynyt pitämään tätä onnea enää sisälläni pidempään vaan halusin julkistaa sen jo täälläkin ja kertoa samalla lyhyesti itse tilanteesta ja noista parista käytännön jutuista. Mulla oli pari päivää sitten myös kynsihuolto, ja halusin ehdottomasti kynsiin jotain tähän sopivaa ja niistä tuli kyllä taas ihan valtavan upeat.
En osaa edes kuvailla sanoin kuinka onnellinen mä oon. ♡

05.05.2017 noin kello 18:30 @ Tower Bridge, Lontoo Oon jo monesti elämäni aikana sanonut, että jokin on ollut mun siihen astisen elämän onnellisin hetki, mutta niin vaan tää yksi tietty hetki löi laudalta ne kaikki aikaisemmat. Se hetki ja tilanne oli kokonaisuudessaan täydellisin ikinä. Se tapahtui Tower Bridgellä, jonka vuoksi siitä tulikin kertaheitolla mun lempparinähtävyys…

By ELLI