• Lifestyle

    Terkut lomalta ja keskeltä ei-mitään!

    id-loma







    Terkut lomalta, moikka pitkästä aikaa ja kivaa tiistai-iltaa! Musta ei ole sen suuremmin kuulunut blogin puolella, koska viimeinen viikko töissä ennen lomaa oli hyvin hektinen, kesä on vienyt mennessään ja mitä näitä nyt on. Olen myös pohtinut paljon mihin suuntaan haluaisin blogiani viedä ja muutenkin somemaailman raadollisuutta on tullut mietittyä paljon, joten ne ajatukset ovat vieneet voimia kirjoittamiselta. Niistä kuitenkin mahdollisesti lisää myöhemmin, ja keskitytään tällä kertaa vain kuulumisiin.









    Mä olen tosiaan lomalla! Tänä kesänä mulla oli virallista lomaa ensimmäistä kertaa taas pariin vuoteen ja ekat lomapäivät kuluivat Pariisissa, ja nyt kulutan loppuja lomapäiviä. Tämä jäljellä oleva kaksiviikkoinen on todella poikkeuksellinen, sillä mulla ei ollut lomalle mitään suunnitelmia. Ei sitten mitään. Ja se tuntui ihan mahtavalta, koska olen ollut taas ehkä vähän täynnä sitä sellaista kesä- ja lomasuorittamista. Älkää ymmärtäkö väärin, musta on ihanaa olla tehokas töissä ja tykkään vapaalla tehdä mahdollisimman paljon kaikkea ja olla liikkeessä, mutta sen kaiken vastapainoksi mä tarvitsen sitä pelkkää olemista. Eikä se kunnollinen rentoutuminen onnistu läheskään aina pelkässä sunnuntai-iltapäivässä, joten koen tämän rennon lomailun iskeneen juuri oikeaan paikkaan.








    Tosiaan, virallisesti loma alkoi eilen mutta toki olin jo viikonloppuna vapaalla. Lauantain olin vain kotona rötväämässä, vietin koko päivän meikittä, tilattiin pitsaa ja katseltiin sarjoja. Sunnuntaina sama meno jatkui, mutta vaan rakkaiden ystävien kanssa. Syötiin ihan mahtava brunssi, ruokakoomattiin, juteltiin kaikesta maan ja taivaan välillä ja sitten syötiin taas vähän lisää. Nuo ystävät ovat mulle ihan äärettömän tärkeitä (kuten tietysti kaikki muutkin), ja ystävyydessä arvostan kaikista eniten sitä, että saa vaan olla täysin oma itsensä. Kiitos että olette ♡ Sunnuntai-illalla pakattiin vielä auto täyteen ja suunnattiin tänne mun kotiseuduille, ihan kunnon rentoutumisretriitille.











    Tällä hetkellä ollaankin siis vaan keskellä ei-mitään. Täällä mä olen kuulkaas asunut isoimman osan elämästäni, eli haha olen syvällä sisimmässäni kunnon maalaistyttö. Täällä mä olen nukkunut pitkään, nauttinut luonnosta ja hyvistä keleistä, ja koiratkin ovat ihan onnessaan kun ne voivat olla ulkona vapaana. Ollaan käytetty meidän uima-allasta jo ihan ennätyksellisen paljon ja mä oon ollut niin haltioissani tästä kaikesta rauhasta mikä täällä vallitsee. Ei ole kiire mihinkään, ei ole mitään mitä pitäisi tehdä ja tämä maaseudun hiljaisuus on niin ihmeellistä kaupungin hälinän jälkeen. Täällä jos missä sielu lepää ja sydän tuntuu olevan kotona.






    Musta tuntuu että jo nämä muutamat päivät, kun olen todella ollut tekemättä mitään, ovat onnistuneet lataamaan mun akkuja erittäin hyvin. Mulla on kummallisen rauhallinen ja rentoutunut olo, ja oikeasti ensimmäistä kertaa varmaan pariin vuoteen tuntuu siltä etten stressaa mistään. Ajatus tuntuu kulkevan ihan eri tahtiin ja tämä tekstikin vain soljuu eteenpäin, vaikkei mulla olekaan mitään syvällistä aihetta mistä kirjoittaa. Niitä syvällisiäkin aiheita toki on syntynyt päähän ja huomenna suunnittelin antavani ajatusten virrata näppäimistöllä ihan olan takaa, pitkästä aikaa. Mutta mennään tietysti täysin sen hetkisen fiiliksen mukaan, mutta ainakin nyt tuntuu siltä että se onnistuisi.








    Mutta, eipä mulla tällä kertaa ollut muuta. Mulle kuuluu todella hyvää ja nautin olostani enemmän kuin aikoihin. Ihan käsittämättömän onnellinen ja inspiroitunut olo just nyt. Poikien grillailut alkaa olla valmiita, joten palataan mahdollisesti jo huomenna!

    Sellaiset terkut lomalta – Mitä teille kuuluu?




    ×××

    Elämää voit seurata reaaliaikaisesti Instagramissa @ellileppiniemi!


  • Matkustelu

    ABC ruuan ennakkotilaus testissä – Sujuvampaa matkantekoa

    idabc

    https://track.adform.net/serving/scripts/trackpoint/adf.track(546989, ’06_2019_ABC_ElliLeppiniemi’);



    Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä ABC ja Indieplacen kanssa.








    Me ollaan taas tänä kesänä matkustettu autolla erittäin paljon, just viimeksi eilen Ed Sheeranin konserttiin Helsinkiin, sitä ennen Asuntomessuille Kouvolaan ja pyörähdettinpä juuri vierailulla mun isän luona. Näistä jokainen matka on ollut kestoltaan yli pari tuntia ja jokaisella ollaankin pysähdytty tuttuun tapaan ABC-asemilla. ABC:tä me ollaan aina suosittu helppouden takia, niitä tuntuu löytyvän joka puolelta ja myös Bonukset on huippu lisä.

    Tänä kesänä ABC-asemat lanseerasivat uuden ruuan ennakkotilauspalvelun heidän mobiilisovellukseen. Mulla ei tuota appia ollut entuudestaan, mutta nyt yhteistyön tiimoilta latasin sen testatakseni ruuan ennakkotilausta. Mä olen tosi kriittinen sovellusten toimivuuden suhteen, mutta tämä ABC:n sovellus yllätti positiivisesti! Sitä oli helppo käyttää, se toimi moitteetta ja tarjosi kaiken tarvittavan infon. Sovelluksella voi muuten maksaa myös tankkauksen halutessaan!








    Kun olimme tulossa Kouvolasta Asuntomessuilta, päätettiin ottaa ABC ruuan ennakkotilaus ekaa kertaa testiin. Päivä oli ollut pitkä ja haluttiin selviytyä matkasta nopeasti, joten ennakkoon tilaaminen oli loistava vaihtoehto. Mä takapenkillä kyselin ruokatoiveet kaikilta ja asetin arvioidun saapumisajankohdan 40 minuutin päähän. Se oli hiukan yläkanttiin tarkoituksella ja saavuttuamme ehdittiin käydä käydä vessassa ja sitten istahdettiin pöytään. Saapumisen jälkeen sovellukseen tulee syöttää pöydän numero, johon istutaan, ja tieto saapumisesta menee sitä kautta keittiöön. Ehdittiin istua siinä ihan pari minuuttia kun keittiöstä kiikutettiinkin meille jo lämpimät ruuat.

    Yleisesti ottaen me ollaan aina pidetty kovasti ABC:n ruokavalikoimasta, sillä sieltä löytyy helposti jokaiselle jotakin. ABC:n lehtipihvit ovat erityisen suuressa suosiossa meidän perheen keskuudessa, ja ne ovat olleet sitä jo pitkään. Nyt ABC:llä on menossa herkullinen kesämenu, johon voit tutustua täältä. Kaikkien ABC-asemien salaattipöytä on myös juuri uudistettu Satokausikalenterin avulla.






    Kaiken kaikkiaan ABC ruuan ennakkotilaus onnistui aivan täydellisesti ja me oltiin kovin tyytyväisiä. Olen varma, että tämä ominaisuus jää meidän käyttöön jatkoakin varten, sillä se saattaa parhaimmillaan nopeuttaa automatkaa ihan reippaastikin kun ruokaa ei tarvitse jonottaa ja automatkojen luppoajan voi käyttää esimerkiksi ruuan valitsemiseen. Tämä uusi ruuan ennakkotilaamisominaisuus on jo käytössä yli 40 ABC-asemalla ja niitä tulee jatkuvasti enemmän! Voit lukea ABC mobiilista lisää täällä.








    ABC ruuan ennakkotilaus – Onko tämä ja ABC mobiili jo sinulle tuttuja?




    ×××

    Tykkäsithän blogista jo Facebookissa?


  • Lifestyle

    Sadepäivän kuulumiset – What I’ve been up to

    idumbrellas







    Sadepäivän kuulumiset – Vau, moi vaan kaikille! Viime kerrasta onkin vierähtänyt viikko, se on todellakin mennyt ihan huomaamatta. Koko viikon aikana en ole avannutkaan omaa läppäriäni saati kirjautunut tänne WordPressiin. Hiljaisuudelle ei ole ollut sen kummempaa syytä, kuin että halusin vähän keventää. Halusin vain käpertyä sohvalle töiden jälkeen ja olla tekemättä mitään, ja koenkin rentoutuneeni yllättävän hyvin. Ihan täysin tekemättä mitään en kuitenkaan ollut, ja ehkä pieni katsaus kuluneeseen viikkoon on ihan paikallaan.






    ♡ Pyörähdin Prahassa belgialaisen vaihtarikaverini kanssa, ja ai että meillä oli ihana reissu! Matka oli tosi pikainen ja sen tarkoitus oli Ed Sheeranin keikka, ja reissusta kuulette vielä myöhemmin lisää.

    ♡ Vietettiin ihanaa familytimeä mun isän luona Paraisilla.

    ♡ Kävin fiilistelemässä tulevaa Ed Sheeranin Suomen keikkaa Helsingissä.

    ♡ Olen kuunnellut Ed Sheeranin uusia biisejä jatkuvalla luukutuksella, kuten ehkä olettaa voi. Ehdottomia lemppareita uudelta albumilta on Cross me, Take me back to London, Antisocial, BLOW ja Best part of me. Mikä oli sun suosikki?

    ♡ Kävin perinteisesti Asuntomessuilla, tänä vuonna ne olivat Kouvolassa. Tästäkin lisää myöhemmin!






    ♡ Koukutuin uudelleen Dance Moms -sarjaan. Tää on niin mun guilty pleasure haha.

    ♡ Olen yrittänyt opetella kuvaamaan raakakuvia, mutta toistaiseksi raakakuvien suuruus aiheuttaa isoja ongelmia. Mun kamerassa on nimittäin vain 4 gigainen muistikortti, eikä se lähde kamerasta ulos 😀

    ♡ Katsoin vapaaehtoisesti kauhuelokuvan. Mä en yleensä suostu katsomaan sellaisia ollenkaan, mutta eilen katsottiin thrillerityyppinen teinikauhu, jonka kykenin katsomaan 😀

    ♡ Kauhistelin Winstonilta löytynyttä punkkia. Se taisi napata sen mukaansa taas Paraisilta.

    ♡ Olen pohtinut pääni puhki meidän sisustusta. Haluaisin heittää kaiken ympäri, mutta suunnittelu onkin haastavampaa kuin ajattelin.

    ♡ Julkaisin myös uuden IGTV-videon koskien festariasuja, ja se on saavuttanut suuremman suosion kuin olisin ikinä uskonut. Tällä hetkellä siellä on 7500 katselukertaa, mitäääh?








    Mutta mitäs teille kuuluu, onko siellä ruudun toisella puolen enää ketään? Oletteko te muistaneet ottaa rennommin näin kesällä?



    Sadepäivän kuulumiset – Mitä sun päivään kuului tänään?




    ×××

    Instagram on ehdottomasti mun aktiivisin kanava, joten kannattaa seurata siellä @ellileppiniemi!