Moikka ja kivaa sunnuntaita sekä isänpäivää! Hyvää isänpäivää erityisesti omalle isälleni, jota parempaa en voisi toivoa ♡ Meillä on valitettavasti vähän välimatkaa, niin tänä vuonna ei vietetty isänpäivää yhdessä. Joka tapauksessa, toivottavasti myös teillä muilla siellä ruudun toisella puolen on ollut kiva sunnuntai sekä viikonloppu! Mulla loppusunnuntain on tarkoitus kulua rennoissa merkeissä ja pienen ajelun parissa, mutta niitä ennen ajattelin jakaa teille vähän ajatuksia kun nyt on kulunut kuukausi ilman töitä.

Minähän siis lopetin työt lokakuun viimeinen päivä ja kirjoittelin silloin fiiliksiä täällä. Toki työttömänä en ole ollut, vaan keikkatyötä on riittänyt ja olen pyrkinyt parhaani mukaan rakentaa yritystä eteenpäin. Toimettomana ei ole siis tarvinnut olla, joten kuukausi ilman palkkatyötä ei töiden osalta ole ollut ollenkaan huonompi vaihtoehto. Suurimpia muutoksia olen kuitenkin huomannut omassa hyvinvoinnissani, mikä on ollut jopa yllätys itselleni.

Kun stressiä ja painetta ei huomaa itse

Mulla oli siis melko tavanomainen toimistotyö, jossa tein seitsemän ja puoli tuntia päivässä arkipäivisin. Toisinaan olin töissä myös iltapäivisin ja viikonloppuisin, riippuen vähän tapahtumista ja muusta. Pääsääntöisesti työ koostui toimistotyöstä, mutta harvoin kuitenkaan istuin koko päivää tietokoneella, vaan työhön kuului paljon juoksevia sekä fyysisempiä juttuja. Koin, että meillä myös huolehdittiin työntekijöistä ihan hyvin, tai ainakaan mitään valittamista ei omalle kohdalleni koskaan sattunut. Olihan työ henkisesti jossain määrin kuormittavaa erityisesti stressin vuoksi, mutta pidin työstäni paljon enkä kokenut sitä liian stressaavaksi itselleni, vaikka usein muut muistuttelivatkin että olen todella nuori tälle alalle ja kyselivät miten jaksan.

Ajoittain meillä tietysti oli haastavampiakin aikoja, kuten varmasti kaikissa työpaikoissa. Oli kampanjaviikkoa ja esimerkiksi keväällä heti sen perään toinen iso tapahtuma. Tapahtumia ja muita juttuja saattoi ketjuttua ja toisinaan saatoin tuntea ihan fyysistä sekä henkistä uupumusta ja väsymystä. Välillä myös tunsin stressin ja kerran alkusyksystä jopa pomppasin pystyyn täydestä unesta sydän pamppaillen keskellä yötä. Haukoin happea ja tuntui etten saanut henkeä. En ollut nähnyt painajaista tai muutakaan tavallista, vaan päässä pyöri työt ja tekemättömien juttujen määrä. Se ehkä oli pieni wake up call, ja aloin sen jälkeen tiedostaa stressin tasoa paremmin. Mulla on nimittäin aina ollut hyvä stressinsietokyky, enkä tosiaan välttämättä edes huomaa stressiä itse. Kuten en töissä ollessa oikeastaan huomannutkaan.

Kuukausi ilman töitä

Nyt, kun on kulunut kuukausi ilman töitä, olen tajunnut mitä se stressi ja työtahti minulle tekikään. Olen saanut keskittyä rauhassa itseeni ja olen huomannut, miten mieli ja keho ovat pikkuhiljaa päästäneet stressistä irti. En oikein aiemmin edes tajunnutkaan, miten huonosti mun keho esimerkiksi voi, sillä pidin sitä kaikkea vain normaalina. Vuoroittain nukahtelua ja unettomuutta, stressivatsaa, jaksamattomuutta, välinpitämättömyyttä, muistiongelmia, voimattomuutta, pahoinvointia, hiustenlähtöä ja ruokahaluttomuutta. Olen huomannut näiden kaikkien loppuneen, kun mieli ja keho on saanut levätä vihdoin tarpeeksi. Olihan mulla toki kesän lopussa loma, mutta ei se tainnut sitten kuitenkaan olla tarpeeksi, vaikka silloin niin luulin.

Mielen hyvinvointiin mulla on ehkä eniten auttanut tieto vapaudesta. En koskaan töissä kokenut, että työt olisivat jotenkin rajoittaneet tai muuta vastaavaa, mutta tämä vapautunut fiilis on ollut ihan mieletön. Vapaat aikataulut ovat myös mahdollistaneet itseni kuuntelemisen. Esimerkiksi jos on tuntunut tahmealta, olen voinut lähteä koirien kanssa lenkille ja palata sitten taas hommiin. Olen pystynyt osallistumaan niin moniin uusiin mahdollisuuksiin enkä ole joutunut sanomaan ei työkeikoille tai muille kivoille jutuille. Mun mieli myös on vapautunut ihan uudenlaiseen luovuuteen ja olen esimerkiksi keksinyt uusia ratkaisuja, ideoita ja inspiroitunut paljon enemmän. Nyt vaan tuo kameratilanne ehkä vähän latisti inspistulvaa, mutta… 😀

Älä ihannoi kiirettä ja stressiä

Tässä aika pintaraapaisuna fiiliksiä kuluneesta. Niin hassua, etten ole kokenut hyvinvointini olevan huonolla tolalla ennen kuin konkreettisesti näen parannuksen siinä. Ehkä nämä ovat olleet niitä kun ei tiedä paremmasta -hetkiä, heh. En olisi vielä puoli vuotta sitten osannut ajatellakaan, että osaisin tällä tavoin kuunnella omaa kehoani sekä mieltäni. Itseni kuunteleminen on muutenkin aina ollut mulle vähän sellainen hälläväliä-juttu, ja varsinkin siitä puhuminen on ollut ison kynnyksen takana. Jotenkin tämä nyky-yhteiskunnan kiireen ihannointi on tehnyt hidastamisesta ja itsensä ehdoilla menemisestä jollain tapaa epäonnistumista, mikä on mun mielestä todella väärin. Tiedän, että munkin someissa usein näkyy kiire, mutta sen vastapainoksi haluan ottaa näitäkin puolia esiin. Ihan vaan siksi, että mä en halua olla esimerkkinä ihannoimassa kiirettä ja myös siksi, että mun mielestä näihin aiheisiin pitäisi kaikkien havahtua enemmän.

Muistathan sinä kuunnella omaa mieltäsi ja kehoasi? ♡