• Matkustelu

    The times we had

    Tässäpä setti Tallinnan kuvia! Oltiin siellä siis pikareissulla mun viimeisenä lomapäivänä. Kesäreissu Tallinnaan on ollut meille sellainen perinne, ja vaikka aika alkoi olla vähissä tänä vuonna, ei silti haluttu joustaa siitä joten aikaa riitti vain päiväreissuun. Onneksi Tallinnaan menee laivalla kuitenkin vain se pari tuntia, ja jos lähtee tarpeeksi ajoissa, ehtii hyvin kierrellä tuossa ihanassa kaupungissa.


    Meidän reissulle sattui vähän huono ilma, mutta onneksi pidettiin asenteet oikeanlaisina, eikä annettu sen pilata fiilistä. Vettä tosiaan tuli kaatamalla kun päästiin Tallinnan satamaan, mutta sieltä otettiin taksi Viru-keskukseen. Se osoittautuikin hyväksi paikaksi odotella sateen loppumista, minkä jälkeen ilma oli ihan hyvä koko loppupäivän. Meidän reissulla ei tällä kertaa ollut mitään shoppailutarkoitusta, mutta oli silti kiva kiertää pari kauppaa mitä Suomessa ei ole. 


    Jonkun ajan kuluttua sade lakkasi, ja käveltiin vanhaan kaupunkiin. Mä niin rakastan tuota paikkaa! Tykkään ihan älyttömästi keskiaikaisesta tunnelmasta, ja Tallinnassa jos missä löytää sen fiiliksen. Käytiin nopsaan Olde Hansan kaupassa, kierrettiin tori, katsottiin hetki kansantanssiesitystä, käveltiin Toompean mäellä, ihasteltiin maisemia ja löydettiin vihdoin se ”The Times we had” -seinä. Tuon lisäksi löydettiin myös ”Games people play” ja ”Save the camera, honey. Enjoy the views”, jotka ovat ainakin paljon harvemmin esillä someissa. Testattiin myös vanhassa kaupungissa mun uutta objektiivia, ja lopputulokset löytyy täältä



    Haahuilun ja Tallinnan ihastelun jälkeen iski nälkä, ja päädyttiin syömään erääseen ravintolaan, missä kaikki ei ihan mennyt nappiin 😀 Viiniä esimerkiksi tarjoiltiin vasta ruokien syömisen jälkeen, osa meistä joutui syömään pelkkää lihaa ilman mitään lisukkeita noin esimerkiksi. Onneksi osattiin tässäkin suhtautua huumorilla, ja saatiin tästä naurunaihetta pidemmäksi aikaa. Ruuan jälkeen ehdittiin käydä vielä Kidutusmuseossakin ja löydettiin meidän uusi vakkaripaikka, tuo merirosvomesta, ihan sattumalta! Siinä on upein ravintola, missä oon koskaan käynyt. Teemaan oli panostettu enemmän kuin missään muualla.


    Meidän reissu oli siis enemmän kuin onnistunut. Alkuun vaikutti siltä, että kaikki suunnitelmat vaan peruuntuu ja murenee, mutta oikealla asenteella saatiin käännettyä pettymykset voitoiksi. Älkää ikinä antako periksi jos haluatte pitää jostain kiinni ♡
    Koska sä oot viimeksi käynyt Tallinnassa?

    ×××
    Liity helposti lukijaksi Bloglovinin tai Bloggerin kautta! 🙂
  • Lifestyle

    Rumia kuvia ihanista paikoista

    Siis mä en ole näihin kuviin melkein ollenkaan tyytyväinen. Tuona päivänä oli ihan liian pilvinen sää maisemakuvaukseen, vaikken kyllä kirkkaassa auringonpaisteessakaan tykkää kuvata. Eikä nyt säätäkään yksin voi syyttää, en tiedä mikä meni vikaan mutta en vaan onnistunut näissä kuvissa kuvatessa enkä onnistunut enää pelastamaan niitä muokatessa. Haluan silti tehdä postauksen tästä, koska se oli niin kiva päivä, joten nyt niellään oma ylpeys! 😀 Voiko muut samaistua tähän?


    Mutta tosiaan, viime viikon torstaina myöhään illalla lähdettiin mun veljen kanssa Turun suuntaan isän luo. Oltiin nimittäin sovittu että perjantaina käydään vähän ajelemassa saaristossa ja olinkin jo oottanut sitä kovasti! Perjantaiaamuna tosiaan pakkauduttiin isän kanssa autoon ja otettiin nokka kohti ekaa lauttaa.


    Tuona päivänä oli just hyvä pilvinen ja vähän kolea sää (kuten varmasti kuvista huomaatte), joten se sopi autoiluun täydellisesti. Me ajeltiin akselilla Parainen-Nauvo-Korppoo, ja kahdessa jälkimmäisessä en ollutkaan koskaan ennen käynyt. Nauvossa pysähdyttiin katsomaan veneitä, kiertämään tori ja kävelemään pikku lenkki ja Korppoossa sitten käytiin syömässä Buffalo-ravintolassa. Nauvossa oli myös ihania pieniä kojuja, joissa myytiin merkkivaatteita kuten Gantia, Hilfigeriä ja Lexingtonia! En ollut tiennytkään että siellä on tuollaisia ja ne oli kyllä suloisia vaikkakin hinnoissa oli selvä saaristolisä. Tähän meidän matkaan kuului myös kaksi lauttaa ja molemmilla sama reitti takaisin.


    Mä tykkään tosi paljon saaristosta. Saaristoilma itsessään on niin ihana, ja siellä tulee aina hyvä fiilis. Ja lautat on ihan huikeita, miettikää että jotkut menevät aina kotiin sellaisella! 😀 Suomimatkailu on muutenkin tosi lähellä mun sydäntä, haluan koluta tätä meidän omaa maata enemmänkin, ja tuolla saaristossa en tosiaan ollut käynyt ennen. Viime vuonna pyöräiltiin poikaystävän kanssa yhden päivän aikana 68 kilometriä saaristossa vähän eri paikassa ja Saariston rengastien haluaisin vielä joskus kiertää joko pyörällä tai sitten autolla. Suomimatkailusta puhuttaessa tulee yleensä mieleen lähinnä Lappi ja pohjoinen, mutta usein saaristo tunnutaan unohtavan, vaikka tää on oikeasti yhtä upeaa seutua!

    Ootko sä käynyt Turun saaristossa tai jossain muualla? Tai peräti ootko joku niistä onnellisista jotka asuvat siellä? 🙂

    ×××
    Liityhän lukijaksi Bloggerin tai Bloglovinin kautta, niin näet ehkä sitten ensi kerralla parempia kuvia, ainakin toivottavasti hahah 😀
  • Matkustelu

    Piknik-risteilyllä










    Juhannusta edeltävänä viikonloppuna käytiin taas supernopealla visiitillä Turussa tällä kertaa piknik-risteilyn merkeissä. Oon itse enemmän yöristeilyjen ja päivä Tukholmassa tai Tallinnassa -tyyppisten risteilyjen kannalla, mutta nää piknikit on kyllä kivaa vaihtelua.
    Meidän risteilyyn kuului rauhallista yhdessäoloa, perinteinen laivan buffet, maisemien ihastelua, shoppailua ja naurua. Mä viihdyn meri-ilmastossa paremmin kuin hyvin ja olin todella tyytyväinen myös mun lempparilaivan buffetiin. Gracella on myös parhaat shoppailumahdollisuudet ja pyörittiinkin Shopping Worldissa useampaan otteeseen. Rakastan ton laivan tyylikästä sisustusta, ja Viking onkin Gracen myötä nostanut pisteitään mun silmissä!
    Toivottavasti tää ei jäänyt mulla tän kesän viimeiseksi risteilyksi. Oletteko te muut jo avanneet kesän risteilykauden?