• Lifestyle

    Sleek joulukalenteri

    Enää kaksi yötä joulukuuhun!! Mietin vaan että mihin tämä aika on taas mennyt mutta samalla oon tosi onnellinen siitä, että ylihuomenna alkaa mun lempikuukausi ♡
    Mä oon varmaan yksi pahimmista jouluhulluista ikinä, ja joudun aina hillitsemään itseäni syksyllä ennen kuin aloitan sen täydellisen hullaantumisen. Tänä vuonna oon Englannista johtuen saanut aloittaa joulun ihan luvan kanssa aiemmin ja se on ollut niin parasta. Niin kuin mainitsin joskus aiemmin, täällä joulujutut tuli kauppoihin yhtäaikaa halloween-tavaroiden kanssa jo syyskuussa. Siitä ne on vain pikkuhiljaa lisääntyneet ja jo pari viikkoa sitten täällä avattiin joulutori. Blogin puolella mun jouluhulluus ei ole tainnut vielä oikein näkyä, mutta asia korjaantuu joulukuussa, jolloin täällä nähdään varmasti monta jouluaiheista postausta!

    Kuuntelen täällä nyt joululauluja ja ajattelin tulla vähän esittelemään mun tämän vuoden joulukalenteria teille. Kyseessä on siis Sleek Makeupin kalenteri, jolla oli muistaakseni hintaa hiukan alle 30 puntaa. Mulla oli viime vuonna elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri ja se oli Nyxin luomiväri/huulipunakalenteri. Olin siihen tosi tyytyväinen mutta halusin tälle vuodelle jotain vähän monipuolisempaa. Päätöksen tekeminen olikin tosi vaikeaa kun täällä oli niin älyttömästi eri vaihtoehtoja 😀

    Sleekin kalenteri kuitenkin vaikutti monipuolisimmalta ja sellaiselta, jonka sisältämät tuotteet tulevat todennäköisesti eniten käyttöön. Omistan entuudestaan vain yhden Sleekin meikkituotteen, pienen varjostus- ja korostuspaletin, jonka ostin täältä Englannista. Se on ollut hyvä tuote ja odotan samaa kalenterista paljastuvilta tuotteilta. Sleek oli ainakin jossain vaiheessa tosi suosittu eri kosmetiikkabloggaajien keskuudessa ja siksi se myös kiinnostaa mua.

    Kalenteri on fyysiseltä kooltaan aika iso ja tuollainen aukeava. Tykkään tosi paljon kalenterin ulkonäöstä! Mattamusta, kulta ja ripaus pinkkiä iskee muhun täysillä. Mulle kalenterin sisällön ei tarvitse olla yllätys, ja oonkin siis lukenut kalenterin takaa mitä tiedossa on. Tulossa on mm. siveltimiä, kynsilakkoja, huulipunia, erilaisia meikkikyniä ja jopa pieniä luomiväripaletteja. Tuotteiden koot taitavat olla normaalia pienempiä, mutta se on mulle täysin ok. Luukkuja tässä on muuten 25, mikä on myös ehdottomasti iso plussa!

    Eniten odotan kalenterista huultenrajauskyniä, koska mulla ei ole kuin yksi sellainen entuudestaan. Oon myös innoissani luomiväreistä ja uusista eyelinereistä. 
    Millainen joulukalenteri sulla on tänä vuonna? Kiinnostaisiko teitä lukea kalenterista paljastuneista tuotteista tarkempaa postausta sitten joulun jälkeen?

    ×××
    Luukuista paljastuneita juttuja voi satunnaisesti bongailla Snapchatista @ellimarias tai Instagramin @ellileppiniemi storystä!
  • Lifestyle

    Elämä pitkien ja lyhyiden hiusten kanssa

    Nyt on menty lyhyillä hiuksilla jo jonkun aikaa, joten voitaisiin palata hiusaiheeseen! Kokosin tähän huomioita, joita oon tehnyt hiusten lyhyeksi leikkaamisen jälkeen. Kyseessä ei ole siis plussia ja miinuksia, vaan ihan vain tilanteita joita oon kohdannut. Vaikka mun mielestä pitkät ja varsinkin pitkät ja paksut hiukset näyttää aivan upeilta, en ole itse haikaillut pitkien hiusten perään. Jotenkin tuntuu että nämä lyhyet sopii mulle paremmin kun mulla on kuitenkin kohtalaisen ohuet hiukset.

     SHAMPOON MÄÄRÄ 
    Pitkien hiusten kanssa jouduin välillä lisäämään shampoota, kun otin sitä aluksi liian vähän. Ja nyt lyhyillä hiuksilla sitä tulee poikkeuksetta liikaa, mutta täällä Englannissa kovan veden takia se taitaakin olla vain hyvä juttu.
     PONNARI 
    Siis tää on lyhyillä niin surkuhupaisa 😀 Pitkillä hiuksilla sai helposti nätin poninhännän jos hiukset tuntuivat likaisilta ja erityisesti öisin pidin hiuksia kiinni helppouden vuoksi. Nyt näillä lyhyillä saan aikaiseksi vain pienen tötterön, johon en edes välttämättä onnistu saamaan kaikkia hiuksia, vaan osa jää roikkumaan yksinään ja mulle tulee vaan itsestäni mieleen Jager hahah.

     HIUSTEN KUIVAAMINEN 
    Pitkiä hiuksia kuivattelin aina pyyhkeellä painellen ja hiusten kuivumisessa kesti aika pitkään, vaikka tiedän että se oli kuitenkin lyhyt aika verrattuna siihen että olisi paksu tukka. Nyt lyhyillä voin vain pyöritellä päätäni ja tadaa, hiukset kuivuvat ihan älyttömän nopeasti.
     HIUSTEN KIHARTAMINEN 
    Pitkillä hiuksilla mulla oli tietty rutiini hiusten kihartamiseen. Lämposuojan jälkeen laitoin hiukset tosi korkealle ponnarille ja kiharsin hiukset ponnarista kolmessa osassa. Näin sain aikaan nätit kiharat, jotka alkoivat toivotusti vasta alempaa hiuksista joka musta näyttää luonnollisemmalta. Nyt lyhyillä ei oo mitään saumaa tähän, juurikin sen takia ettei näitä saa samanlaiselle ponnarille vaikka alkuun kuvittelin kihartamisen olevan nyt helpompaa.

     TAIPUMINEN 
    Mullahan on luonnostaan ihan piikkisuora tukka, enkä oo oikeastaan koskaan käyttänyt suoristusrautaa. Nyt kuitenkin lyhyellä tukalla mun hiukset saattavat alkaa taipua latvoista ulospäin jos ne märkänä sattuvat jäämään mun olkapäiden päälle.
     HUIVIT JA TAKIT 
    Pitkällä tukalla hiukset jäivät aina takin kaulusten ja huivien alle, ja lyhyillä ne ei tietenkään edes ylety sinne alle.

     KAMPAUKSET 
    En ole vielä juurikaan kokeillut eri kampauksia näihin lyhyisiin hiuksiin, mutta voin vaan kuvitella miltä esimerkiksi letit näyttää tässä 😀 Jos siis tähän edes saa mitenkään aikaiseksi lettejä haha. Pitkillä hiuksilla tosiaan voi loihtia mitä kauniimpia kampauksia, mutta lyhyt vaatii sitten useimmiten lisäkettä mukaan.

     MALLISSA PYSYMINEN 
    Pitkät hiukset usein pysyvät pidempään sen näköisinä kuin toivot, koska yleensä hiuksista halutaan vieläkin pidemmät tai ainakaan se lisäpituus ei haittaa. Lyhyissä kuitenkin on se ongelma, että kun leikkaat ne siihen pituuteen kuin haluat, menee vain hetki kun hiukset ovat kasvaneet siitä yli. Mun hiukset leikattiin lyhyiksi syyskuussa, mutta nyt jo nämä tarvitsisivat leikkausta kun ne ovat kasvaneet mallista ulos ihan täysin. Yritän tässä siis sanoa, että lyhyissä mallin pituus on usein tarkempi ja vaatii siksi leikkuuta useammin.
     PIPO 
    Pipo näyttää mun mielestä paaaaljon paremmalta pitkien hiusten kanssa. Kun testasin pipoa ekaa kertaa lyhyiden hiusten kanssa, hiuksia piti myös asetella sinne pipon alle tosi tarkasti.

    Tosiaan, mun hiukset ovat jo kasvaneet tosi paljon ja haluaisin pätkäistä näistä muutaman sentin pois. Samalla tuo hillitön tyvikasvu pitäisi saada kuriin. Täytyykin alkaa tutkia taas kampaamoita ja sitten pohtia sinnittelenkö Suomeen asti vai käynkö parturissa täällä.

    Onko teillä muilla ollut samanlaisia kokemuksia? 🙂

    ×××
    Halusin valita tähän sellaiset kuvat, missä hiukset ovat tavallaan pääosassa, mutta nyt julkaisuhetkellä mua alkoi naurattaa nämä kuvat niin paljon, koska katselen melkein jokaisessa maahan. Elli mitä sä etsit sieltä??😂
  • Lifestyle

    Testissä naamiot: Minnie, Peel off, Gold ja Bubble

    Englantiin muuton jälkeen innostuin kovasti kasvonaamioista suurempien valikoimien vuoksi ja testasin uusia naamioita jonkun verran. Snäpissä seuraajat näkivätkin jo syyskuussa pieniä sneek peakeja näistä testailuista ja nyt olisi aika kertoa kokemuksia niistä tänne bloginkin puolelle! 🙂 Sara muuten sattui tekemään vastaavan postauksen pari viikkoa sitten, ja suosittelen käymään lukaisemassa senkin täältä ♡



     Mad Beauty: Minnie Face Mask 
    Ostin tämän Topshopista ja hinta oli muistaakseni jotain 3-4 punnan luokkaa. Naamio lupaa rauhoittaa ihoa ruusuveden avulla ja ostajia houkutellaan Minni Hiiren näköisellä maskilla.
    Olin tästä ehkä eniten innoissani etukäteen mutta päädyin vain valtaviin nauruihin 😀 Joo, yrittihän se naamio olla Minni Hiiri, mutta näytin ennemmin kauhuelokuvan murhaajalta se maski päässä ja pelästyin omaa peilikuvaanikin hahah. Naamio ei siis todellakaan ollut niin söpö mitä odotin ja se oli myös aivan liian suuri mulle.
    Kasvonaamiota oli silti kuitenkin helppo käyttää ja ohjeet olivat selkeät. Se viilensi kasvojen ihoa tosi kivasti ja jätti raikkaan tunteen kasvoille, mutta oikein muuta hyötyä en tästä saanut irti.
     ☆ 1,5/5 


     T-Zone Charcoal & Bamboo Black Peel Off Mask 
    Oon aina halunnut kokeilla näitä pois revittäviä naamioita ja päädyin ostamaan tämän Superdrugista viidellä punnalla. Tämä lupaa poistaa epäpuhtauksia ja mustapäitä, pehmentää ja kosteuttaa.
    Ensimmäisen kerran jälkeen totean heti että levitys on varmasti helpompaa jonkinlaisen siveltimen avulla kuin pelkkien sormien. Tämä naamio taisi myös olla muita vastaavia ohuempaa, sillä en mitenkään saanut tästä tasaista kerrosta naamalle. Kuten kuvastakin näette, sitä on joissakin kohdissa tosi ohuelti. Silti epätasaisuus ei omasta mielestäni vaikuttanut pois-revittävyyteen ainakaan negatiivisesti. Kasvonaamion poisto sattui ainakin mulla ja paljon 😀
    Lupauksensa mukaisesti tämä poisti mustapäitä ja kasvoille jäi muutenkin tosi puhdas fiilis. Kosteuttamista en allekirjoittaisi, vaan naama tuntui aika kuivaltakin ja vaati päälleen paksun rasvakerroksen. Repiminen myös tietysti aiheutti sen, että naama oli paikoittain aika punainen, joten suosittelen tämän tekemistä joko illalla tai sellaisena päivänä kun ei tarvitse lähteä ihmisten ilmoille hahah. Plussaa myös tuosta tuubista, eli siis tämä ei ole kertakäyttöinen vaan tuotetta riittää useampaan kertaan.
     ☆ 3/5 


     Starskin VIP The Gold Mask 
    Tämän kasvonaamion ostin jo kesällä laivalta, jos joku sattuu muistamaan ja lupailinkin silloin tästä tarkempaa juttua. Tämä maksoi hurjat 15 euroa, enkä ole koskaan maksanut niin paljoa pelkästä kasvonaamiosta. Naamio lupaa elvyttää luksuksen omaisesti.
    Mä petyin tähän naamioon eniten. Luulin, että kyseessä olisi oikeasti kultainen naamio, sellainen mitä oon ympäri nettiä nähnyt (tässä yksi esimerkki). Pettymys pakettia avatessa olikin suuri, kun sieltä paljastui vain tavallinen sheet-naamio.
    Tämänkin kyllä viilensi ja rauhoitti ihoa kivasti, mutta mitään isoja muutoksia ei ollut huomattavissa. Plussaa annan tälle siitä, ettei naamion jälkeen tarvinnut huuhdella kasvoja ollenkaan. Tämä oli kiva pieni hemmotteluhetki, mutta ei todellakaan maksamani 15 euron arvoinen. Tosi samanlainen, mitä saa ihan marketeista eurolla tai kahdella.
     ☆ 2/5 


     Oh K! Bubble Sheet Mask 
    Kuplanaamio lähti mukaan myöskin Topshopista ja muistaakseni maksoin tästäkin noin 4 puntaa. Tämä lupaa kuoria ihoa hiukan sekä puhdistaa.
    Tämä naamio oli kaikista hauskin. Se oli helppo laittaa kasvoille, koska tämä oli jämäkämpi kuin muut. Naamion alkaessa vaikuttaa, mustan naamion pintaan alkoi ilmestyä pikkuhiljaa kuplia ja lopuksi näytin siltä kuin olisin dipannut kasvoni vaahtokylpyyn 😀 Vaahto ei kuitenkaan valunut kasvoilta mihinkään eikä siten onneksi sotkenut paikkoja.
    Kuorivaa vaikutusta en kyllä huomannut ollenkaan ja ihmettelin sitä väitettä pitkään. Tämäkin silti viilensi kivasti ja jätti kasvoille kivan fiiliksen. Tuntui, että tämä myös kosteutti eikä naama tuntunut kiristävän yhtään käytön jälkeen. Tämän maskin ostaisin mielelläni uudelleenkin.
     ☆ 4/5 
    Oletteko te sattuneet testaamaan samoja naamioita? Mikä on sun lempparikasvonaamio? 🙂

    ×××
    Vaihdoin muuten eilen blogin bannerin talvisempaan! Mitäs tykkäätte? ♡