Avainsana: ihmissuhteet

Kun kaverin seurassa ei ole enää hyvä olla

21.7.2020 9





Pelottava otsikko. Niin jännittävä aihe. Aihe, joka tuntuu olevan vähän tabu. Ystävyyssuhteista usein näkee puhuttavan sosiaalisessa mediassa vain positiiviseen sävyyn, mutta harvoin niitä negatiivisia varjoja nostetaan esille. En tiedä onko se sitä, että muutenkin somessa halutaan tuoda esille vain hyviä puolia, sehän on ihan luonnollista? Mutta esimerkiksi ystävyyden päättymisestä, kuormittavasta kaverisuhteesta ja satuttavista ystävistä ei puhuta melkeinpä koskaan, tai ainakin äärimmäisen harvoin.

Yksi syy siihen, miksei näistä aiheista puhuta, on varmasti se ettei nuorena aikuisena tai aikuisuudessa kohdata näitä ongelmia. Teini-iässä varmasti jokaisella on ollut kaveriongelmansa, mutta parin kympin ylitettyä ollaan jo niin aikuisia, ettei kavereiden kanssa riidellä tai laiteta välejä poikki. Mutta silti, ikä ei kuitenkaan aina vaikuta siihen millään tavalla että kaverin seurassa ei ole hyvä olla. Iästä riippumatta ystävä voi satuttaa tai loukata ja ikään katsomatta meillä on oikeus tarkastella kaverisuhteita niin, että antaako se enemmän kuin ottaa. Tämän vuoden puolella mä aloitin kirjoittelemaan enemmän ihmissuhteista, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa pohdin kaverisuhteita. Hypätäänpä siis mun omaan kokemukseen ja ajatuksiin siitä.





Kun kaverin seurassa ei ole enää hyvä olla

Mä itse olen paininut aiheen kanssa vähän kevyemmin koko alkuvuoden ja kevään ajan, ja nyt kesällä sitten vähän rajummin. Mulla on ystävä, joka on ihana tyyppi ja jonka avulla olen löytänyt itsestäni paljon uusia puolia. Kaveri, jonka kanssa mulla on ollut aina hauskaa ja jolle olen kertonut asioita, joita kukaan muu ei tiedä. Hän on ollut, ja on edelleen mulle rakas, mutta olen viime aikoina joutunut punnitsemaan, onko nämä kaikki hyvät puolet itsensä satuttamisen arvoista. Tämän vuoden puolella olen havainnut pientä kitkaa meidän välillä, ja on mulla oma aavistukseni syystäkin. Olen huomannut pientä, mutta tahallista ulkopuolisuuden tunteen aiheuttamista, ihmeellisiä kommentteja ja mun painamista alas. Pelottaa kirjoittaa tätä, sillä usein näistä puhuminen aiheuttaa kuulijassa “onkohan nyt noin, ylireagoitko vaan” -reaktion. Usein kaverisuhteiden ongelmia tunnutaan vähättelevän, ja etenkin jos kaveri on monien muiden mielestä pidetty.

Tätä kaikkea ei missään nimessä tapahdu aina kun ollaan tekemisissä ja siksi mun tapauksessa ei ole ehdotonta ratkaisua, vaan joudun punnitsemaan hyvien ja huonojen puolien välillä. Kahden kesken hän on ihana ja valloittava persoona, ja usein nämä aiemman mainitsemani tulevatkin esiin porukassa. Kevään ajan ajattelin, että siedän vain nämä negatiiviset jutut, kun hyviä yhteisiä hetkiä oli niin paljon. Sitten kuitenkin kesän kynnyksellä oli tilanne, josta olen vieläkin vähän poissa tolaltani. Tähän tilanteeseen liittyi mun suurimman epävarmuuden nostaminen esiin ja sillä mässäily porukassa. En edes muista, koska viimeksi olisin kokenut jonkun hetken noin ahdistavana ja milloin joku olisi saanut mut tuolla tavoin itkun partaalle. Olin seuraavat pari päivää ihan hädissäni, en voinut uskoa että hän voisi satuttaa mua tahallisesti noin.






Sen jälkeen en ole pystynyt olemaan hänen seurassaan täysin normaalisti. En ole saanut anteeksipyyntöä ja luulenkin, että hän itse ajatteli tilanteen vain olleen hauska. Olen ottanut tietoisesti paljon etäisyyttä, koska mun ei vaan ole enää ollut hyvä olla tämän kaverin seurassa. Tää tapaus on ahdistanut paljon, koska en tiedä mitä tekisin. Tiedän, että mä tulen olemaan hänen kanssaan väistämättä tekemisissä jatkossakin, joten täysi välien katkaiseminen ei onnistu. Muutenkaan se ei tunnu oikealta ratkaisulta näin aikuisena, vaikka aina itse muille sanonkin ettei ihmisten seurassa kannata olla, jos seura tuntuu pahalta. Olen pohtinut usein asian käymistä läpi hänen kanssaan, mutta ainakaan toistaiseksi en ole uskaltanut kun pelkään mitä siitä seuraisi.





Toksiset kaverisuhteet

Tämä koko juttu on laittanut mut pohtimaan toksisia ihmissuhteita. Mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä enemmän olen havainnut myrkyllisen ihmissuhteen piirteitä tässä kaverisuhteessa. Hän tietää miten mut saa hyvälle tuulelle ja osaa tehdä niin. Ikään kuin hän vetäisi mut lähelle, mutta hetkeä myöhemmin tönää taas kauemmas esimerkiksi aiheuttamalla mulle ulkopuolisen olon. Hän osaa kovasti kehua mua saavutuksistani ja suunnitelmistani, mutta seuraavassa käänteessä ja “mutta” -sanan kautta kertoo kuinka hän on tehnyt tai tekisi asian paremmin. Hän kerää luottamustani olemalla ensimmäisenä tukena elämän isoissa kriiseissä, on välittävä ja kuuntelee, mutta viikkoa myöhemmin kertoo näistä kriiseistä toiselle kaverille koska ei uskonut että mua haittaisi. Hän muistaa usein painottaa, ettei koskaan tekisi ystävilleen mitään pahaa tai haluaisi satuttaa heitä, joka taas nostaa omaa kynnystäni ottaa nämä asiat puheeksi. Tulee fiilis, että ehkä mä nyt vaan ylitulkitsen tai minussa on jokin vika, kun kaikki muut pitävät hänestä niin kovasti.

Toksiset ihmissuhteet ovat siitä raastavia, että usein sen myrkyllisyyden huomaa vasta paljon myöhemmin kuin milloin olisi pitänyt. Niille yhteistä on juurikin se vaikeus päästä pois, kun ei yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. Myrkyllisissä suhteissa positiivisia puolia on niin paljon, että ei haluaisi päästää irti ja mieluummin laittaa sitten itsensä sietämään kaikenlaista. Mä itse olen ainakin niin hukassa, kun en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Usein myös puhutaan myrkyllisistä parisuhteista ja niistä eroon pääsemiseen kannustetaan paljon enemmän. Parisuhteesta eroaminen muutenkin tuntuisi paljon helpommalta ratkaisulta, kuin tällaisesta kaverisuhteesta, jossa tiedän että meidän täytyy kuitenkin jatkossakin olla tekemisissä.






Mä en todellakaan tiedä mitä mun tulisi tehdä. Tavallaan en haluaisi luopua tästä tyypistä, enkä täysin voikaan, mutta missä menee oman sietokyvyn raja? Tiedän, että yksinkertaisin ratkaisu olisi vain istua alas ja kertoa omista fiiliksistä, mutta miten? Miten asian voisi ottaa hänen kanssaan puheeksi, vai pahentaako se vain tilannetta? Pelkään kamalasti vastareaktiota ja sitä, että loppujen lopuksi se olenkin minä joka jää yksin ja jota vastaan tämä kaikki kääntyy. Mä en nimittäin rehellisesti usko, että tää tyyppi osaisi ottaa mun tunteita tosissaan, nyt kun kyseessä on hänen omat toimintatapansa ja niiden tarkastelu.

Koko juttua vaikeuttaa sekin, että mulla on mennyt näin kauan koota itseni sen viimeisimmän loukkauksen jälkeen, että pystyn edes jossain määrin puhumaan aiheesta. Aiemmin en olisi edes pystynyt ottamaan asiaa hänen kanssaan puheeksi ja nyt näin paljon jälkeen päin asian puiminen tuntuu typerältä. Pelkään, että keskustelu aiheuttaa isomman sopan, jota en missään nimessä halua koska tosiaan ollaan väistämättä tekemisissä. Tiedän, että avautuminen aiheesta on myös hölmöä kun en itse tee asialle mitään. Oli miten hölmö tahansa, ainakin tämä vuodattaminen edes tänne helpotti mun omaa oloa.




Onko siellä kenelläkään vastaavia kokemuksia tai neuvoja?




×××

Tykkäsitkö blogista jo Facebookissa?


Pelottava otsikko. Niin jännittävä aihe. Aihe, joka tuntuu olevan vähän tabu. Ystävyyssuhteista usein näkee puhuttavan sosiaalisessa mediassa vain positiiviseen sävyyn, mutta harvoin niitä negatiivisia varjoja nostetaan esille. En tiedä onko se sitä, että muutenkin somessa halutaan tuoda esille vain hyviä puolia, sehän on ihan luonnollista? Mutta esimerkiksi ystävyyden päättymisestä, kuormittavasta kaverisuhteesta ja satuttavista ystävistä ei…

By ELLI

Sanojen merkitys parisuhteessa

13.5.2020 0





Sanojen merkitys parisuhteessa, onko kehuilla enää mitään väliä kun ollaan yhdessä? Toinen on jo niin läheinen, että haittaako se jos joskus heittää vähän hölmön läpän? Mä kirjoittelin tässä postauksessa hieman siitä, että haluaisin puhua täällä blogin puolella enemmän ihmissuhteista. Tuntuu, että itselläni olisi jotain sanottavaa niistä, tai ainakin pystyn kirjoittamisen kautta järjestelemään omia ajatuksiani myös ihmissuhteiden koukeroista. Ihmissuhteet tuntuvat olevan tosi monimutkainen juttu, ja jokaiselle tietysti yksilöllinen asia, eikä siksi mihinkään ole suoraviivaista tai yksiselitteistä ratkaisua. Keskustelu kuitenkin aina avaa näkökulmia ja olisikin mielenkiintoista päästä vaihtamaan ajatuksia teidän kanssa näiden postausten kautta 🙂









Eroavaisuudet parisuhteissani

Viime aikoina mä olen pohtinut todella paljon sanojen merkitystä parisuhteessa. Olen ehkä oivaltanut aiheen tiimoilta jotain, vihdoin. Mähän olen vielä nuori, eikä mulla sillä tavalla ole “kunnolla” kokemusta elämästä, mutta mahtuu nuoreen ikäänkin paljon oivalluksia ja ajatuksia. Mulla itselläni takana on vain pari aiempaa parisuhdetta, jotka tosin ovat olleet pitkiä omaan sekä kumppanin ikään nähden. Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten erilaisia jokainen mun elämän parisuhde ovat olleet, ja sitä kautta aloin myös pohtia niiden välisiä eroja. Yksi iso juttu oli sanojen merkitys parisuhteessa, ja miten erilainen kulttuuri sanojen suhteen onkaan ollut jokaisessa suhteessani.

Yhdessä suhteessa sanoja ja kehuja oli todella vähän, melkeinpä ei ollenkaan. Eräässä toisessa suhteessa kehuja oli silloin tällöin, mutta vastavuoroisesti sanoilla saatettiin satuttaa. Usein varmasti ihan tahattomasti, mutta ei se lopputulosta muuta. Sitten on suhde, jossa kauniita sanoja sekä kehuja on ylitsepursuavasti, eikä sanoilla loukata edes vahingossa. Melkoinen kontrasti eikö?





Kehuja ja loukkaavia vitsejä

Sanoilla tarkoitan tässä postauksessa kehuja, kannustusta, tunteiden tunnustamista, hölmöjä heittoja ja loukkaavia vitsejä. Ne voivat kohdistua ulkonäköön, luonteeseen, tunteisiin tai vaikkapa olla yleisiä heittoja, kohdistamatta henkilökohtaisesti kehenkään. Mä olen parisuhteissa kuullut näitä kaikkia. Ehdottomasti kauneimpia sanoja ja lauseita ovat olleet rakastan sinua, oot mun tuleva vaimo ja haluan susta mun lasten äidin. Rankimpia ja negatiivisesti parhaiten mieleenjääneitä ovat olleet muunmuassa seuraavat. Tytöt ovat kuin mopoja, oma on paras mutta aina sitä haluaa testata toista. Toi sun takki näyttää typerältä kun pidät sitä noin. Haha, vatsamakkara! Kadun niitä vuosia, jotka vietin sun kanssa. Ei tollanen unelma tule toteutumaan.

Selkeästi mulle henkilökohtaisesti siis on eniten painoarvoa sellaisilla kehuilla, jotka kohdistuvat muhun ihmisenä ja kokonaisuutena. Ulkonäöstäkin on tullut paljon kehuja, ja vaikka ne ovatkin aivan ihania, arvostan enemmän yllä luetellun kaltaisia sanoja. Negatiivisesti taas muhun on eniten vaikuttanut kommentit ulkonäöstä ja pukeutumisesta, vähättely haaveista tai tavoitteista sekä tietysti sanat, jotka jollain tapaa aiheuttavat riittämättömyyttä ja alemmuutta verrattuna toisiin. Se on myös hassua, miten noita negatiivisia osasin listata enemmän. Aina ne pahat sanat juurtuvat jotenkin syvemmälle ja positiivisia, ihania sanoja tarvitaan määrällisesti paljon enemmän kumoamaan ne loukkaavat. Vaikka ne loukkaukset olisikin sanonut joku toinen.



Hiljaisuus ja sanojen puuttuminen kokonaan

Näiden kaikkien lisäksi yksi iso kokonaisuus on hiljaisuus. Sitä mä olen “kuullut” ehkäpä eniten, eli käytännössä kehuja ei ole ollut, mutta ei myöskään loukkaavia sanoja. Toisaalta tässä ei ole mitään pahaa, mutta tavallaan taas sanojen puuttuminen kokonaan kaihertaa pitkässä juoksussa todella paljon. On tosi hyvä, jos satuttavat kommentit uupuvat täysin, mutta tarvitaanko kehuja? Mun mielestä tarvitaan, koska itse koin kivojen sanojen puuttumisen todella vahvasti. Se söi niin hassulla tavalla sisältäpäin ja uskon sen vaikuttaneen myös omiin tunteisiini. Tuntui, ettei minussa ollut mitään kehumista, olin keskinkertainen ja ihan vaan ookoo. Tai ehkäpä olin itsestäänselvyys? Joka tapauksessa se aiheutti epävarmuutta omalla tavallaan, erityisesti parisuhdetta kohtaan. Pitkällä tähtäimellä se oli varmasti myös osasyy tunteiden hiipumiseen. Tuntui niin kaverilliselta, kun ei enää edes sanottu rakastan sinua.






Sanojen vaikutus itsetuntoon ja parisuhteeseen

Mä olen kokenut, että sanat vaikuttavat itsetuntoon todella paljon. Paljon kehuja saadessani mun itsetunto ja itsevarmuus on paremmalla tolalla kuin koskaan. Loukkaavien sanojen aikaan muistan itsetuntoni olleen tosi nollissa, vaikkeivat ne negatiiviset sanat tietenkään ainoa syy siihen ollut. Sanojen puuttuminen vaikutti myös haitallisesti itsetuntoon, mutta vasta pitkällä tähtäimellä eikä yhtä romahduttavasti kuin satuttavat sanat. Siitä oli myös helpompi lähteä parantamaan itsetuntoa uudelleen. Koenkin, että kehujen puuttuminen vaikutti eniten nimenomaan itse parisuhteeseen sekä omiin tunteisiin.

Itsetuntoahan ei missään nimessä voi rakentaa kehujen tai toisen ihmisen sanojen varaan. Se ei ole pitkäkestoista ja itsetunnon pohja on tällöin hatara. Toki kukaan ei varmasti voi kieltää sitä, että kehut nostavat itsetuntoa ja tekevät sille hyvää – ovat kuin pieni itsetuntoboosti. Eikä siinä ole mitään väärää, ne kehut tukevat loistavasti itsetuntoa ja saattavat olla hyvä alkusysäys paremman itsetunnon rakentamiselle. Mä olen ollut elämäni aikana aina epävarma itsestäni, joten mulle kehut ovat olleet iso apu itsetunnon parantamisessa. Ne auttavat kyseenalaistamaan omia negatiivisia ajatuksia, kun mietin että jos tuo toinen näkeekin asian näin, niin miksi en itsekin.

Parisuhteessa sanat toimivat mun mielestä liimana. Toisen kehumisella osoittaa arvostusta kumppania kohtaan ja saa toisen hyvälle mielelle. Ne usein myös konkretisoivat omia ajatuksia kumppanista, ja uskon että vuolas kehuminen auttaa jopa rakastumaan toiseen uudelleen ja uudelleen. Ihanat sanat tekevät parisuhteesta lämpimämmän, tiiviimmän ja ne rakentavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niiden puuttuminen ei välttämättä romahduta koko parisuhdetta, mutta ehdottomasti haurastuttaa, ainakin omasta näkökulmastani.





Kehunko minä itse?

Mun oma kehumiskäyttäytyminen peilautuu tosi paljon toisesta ihmisestä. Mun on helppo kehua toista, jos vastapuolikin sanoo kivoja asioita paljon. Satuttavia sanoja taas en osaa samalla tavalla peilata, onneksi, vaan niiden suhteen lähinnä tyydyn hautomaan ne toisen sanat syvälle mieleeni. Tällä peilautumisella en nyt tarkoita “oot ihana” “eipäs kun sinä” -keskustelua, vaan sitä, kun toinen silloin tällöin kehuu, tulee se itselläkin helpommin muiden tilanteiden lomassa. Mutta tosiaan, kehut ovat tärkeä osa parisuhdetta ja haluaisinkin parantaa sitä omalta osaltani. Olen tehnyt tässä isoa kehitystä, mutta haluaisin että kehut tulisivat luonnollisemmin ilman sitä toiselta peilaamista. Sillä mitä jos toinenkin vaatii sen peilautumisen ja sittenhän siinä ollaan, kumpikaan ei sano mitään. Siksi en halua ollenkaan syyttää toista osapuolta aiemmin koetusta hiljaisuudesta, koska tiedän olevani osasyyllinen siihen. Oravanpyörä oli valmis, kun molemmat kaipasivat toiselta aloitetta arkisiin kehuihin ja totuttiin yhdessä siihen hiljaisuuteen.

Mä luulenkin, että lähtökohtaisesti tarvitsen vierelle ihmisen, jolta kauniit sanat tulevat luonnostaan. Se opettaa mulle paljon kehumiskulttuurista ja selvästi madaltaa omaa kynnystä sanoa kivoja asioita. Olen ehkä oivaltanut sen siksi, kun oma itsetunto on vahvistunut ylitsepursuavien kehujen myötä ja haluan tietysti tuottaa toiselle saman fiiliksen. Kehuista muutenkin on tällaisen myötä tullut normi, tavallinen arkinen asia, mutta ei missään nimessä merkityksetön. On tullut tavaksi, että kehua voi ihan muuten vain, eikä pelkästään spesiaalitilanteissa. Olen myös oppinut, ettei sanoja voi missään nimessä kuluttaa puhki, vaikka siitä ehkä onkin monta eri mielipidettä. Mutta mun mielestä ei voi, kaunis sana kaikuu aina yhtä kauniisti, vaikka se olisi heitetty ilmoille jo miljoona kertaa. Sanojen merkitys parisuhteessa on ollut omalla kohdallani tosi suuri.






Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää? Voiko sun mielestä sanoja kuluttaa puhki? Osaatko sä kehua muita tai kumppania? Ovatko kehut sulle tärkeitä?




Sanojen merkitys parisuhteessa – Mikä on kaunein sulle sanottu kehu?




×××

Osallistuitko jo tähän arvontaan?


Sanojen merkitys parisuhteessa, onko kehuilla enää mitään väliä kun ollaan yhdessä? Toinen on jo niin läheinen, että haittaako se jos joskus heittää vähän hölmön läpän? Mä kirjoittelin tässä postauksessa hieman siitä, että haluaisin puhua täällä blogin puolella enemmän ihmissuhteista. Tuntuu, että itselläni olisi jotain sanottavaa niistä, tai ainakin pystyn kirjoittamisen kautta järjestelemään omia ajatuksiani myös…

By ELLI

Kuinka kauan täytyy olla yksin pitkän parisuhteen jälkeen?

27.3.2020 4





Mä oon jo aika pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoitella tänne blogiin silloin tällöin myös ihmissuhteista pinnallisempien aiheiden lisäksi. Pääaihetta ihmissuhteista ei varmastikaan tule, mutta aina toisinaan aihetta olisi kiva pohtia näin kirjoitetussakin muodossa. Päätinkin sitten tänään tarttua tuumasta toimeen, ja pureutua ihmissuhteiden ja oman minuuden maailmaan pohtimalla itselleni hyvinkin ajankohtaista aihetta sekä kysymystä. Pohdin aihetta täysin omien kokemuksieni kautta, enkä ole näissä asioissa missään nimessä ammattilainen.





“Pitäisikö sun olla välillä yksin?”

Pohjustetaan hieman, eli mä olen aina ollut sellainen parisuhde-tyyppi. En ole koskaan viettänyt villiä sinkkuelämää, enkä ole koskaan kokenut kaipuuta sellaista kohtaan. Viihdyn mieluummin kotona perjantai-iltaisin kuin baareissa, enkä nauttinut Tinderin käyttämisestäkään. Mulla on takana vain kaksi kunnollista parisuhdetta, joista molemmat olivat ajallisesti tosi pitkiä. Mä tykkään siitä, että mulla on se yksi oma tyyppi, jonka tunnen läpikotaisin ja joka tuntee mut kuin omat taskunsa, eikä niin, että puhelimessa olisi avoinna monta eri keskustelua kiinnostavien ihmisten kanssa. On myös huomattu, että mun on jostain syystä tosi helppo löytää ja muodostaa parisuhde. Se ei todellakaan tarkoita sitä, että tyytyisin ensimmäiseen vastaantulevaan, vaan koen että ehkä mä vedän puoleeni vastaavia parisuhde-ihmisiä.

Tästä johtuen mähän en ole elämäni aikana ollut sinkkuna kuin maksimissaan puoli vuotta, sen jälkeen kun ensimmäisen kerran aloin seurustella. Ja kyllä, tästä syystä “pitäisikö sun olla välillä yksin” on tullut tutuksi lausahdukseksi 😀 Toisaalta mä ymmärrän sen hyvin, koska totta kai meidän jokaisen tulee oppia tuntemaan itsemme kunnolla ennen kuin itsestään voi antaa jotain toiselle hyvin lopputuloksin. Varsinkin kun olen vielä hyvin nuori ja esimerkiksi aivot ovat vasta kehittyneet täysin, omat arvot ja ajatusmallit hakevat jatkuvasti paikkojaan. Mutta silti, vaikka itseni kanssa olen jo monen monta vuotta elänyt, opin itsestäni jatkuvasti paljon uutta enkä välttämättä koskaan tunne itseäni niin ettei pienintäkään yllätystä ilmenisi.

Koenkin tuntevani itseni todella hyvin tällä hetkellä. Sellaisena, kuin olen juuri nyt ja asia on aina ollut niin. Olen ollut ja olen tälläkin hetkellä tietysti tietoinen, että henkistä kasvua tapahtuu jatkuvasti ja löydän itsestäni uusia puolia, mutta olen aina ollut sinut sen kanssa. Annan itselleni luvan olla keskeneräinen ja ymmärrän antaa tilaa henkiselle kasvulle. Se on ehkä se isoin käännekohta tässä, kun en ole koskaan jäänyt odottelemaan että tuntisin itseni täydellisesti, koska ymmärrän ettei se ole täysin mahdollista. Olen hyväksynyt sen, että riittää kun tunnen itseni kunnolla just nyt ja osaan ottaa vastaan tulevat muutokset itsessäni ja ajatuksissani.





Henkinen kasvu ja itseensä tutustuminen

Vastaavasti mä en myöskään ajattele, että itsensä oppisi tuntemaan ollessaan yksin. Toki joissakin tilanteissa näin voi olla, ettei esimerkiksi parisuhteessa saa tarpeeksi omaa tilaa ja siksi monet voivat ajatella että yksin oleminen on se ainut väylä itsensä tuntemiseen. Mä olen kuitenkin ollut niin onnekkaassa asemassa, että ainakaan edellinen suhde ei ollut millään tapaa oman henkisen kasvuni tiellä. Ne olivat vieläpä ne kriittiset vuodet, kun nuoruudesta siirrytään aikuisuuteen, ja opetellaan olemaan aikuisia. Varsinkin nämä viimeisimmät vuodet olivat niitä, kun itselleni alkoi hahmottua mitä haluan elämältä ja mitä en. Mitä haluan parisuhteelta, entäpä tulevaisuudelta. Minkälainen ihminen olen nyt, ja mihin päin haluan lähteä kehittämään omaa itseäni. Pystyin koko kyseisen suhteen ajan työstämään omaa itseäni, arvojani ja koin paljon henkistä kasvua. En missään vaiheessa tarvinnut siihen sinkkuna oloa, ja rehellisesti en edes ymmärrä mitä sinkkuelämä voisi mulle vielä opettaa.

Samoin mulla on aina ollut joustava ajattelutapa toisia ihmisiä kohtaan. Tarkoitan tällä sitä, että ymmärrän todella hyvin muidenkin keskeneräisyyden ja hyväksyn heidät sellaisenaan. Se on varmasti auttanut siihen, että olen pystynyt kasvamaan omana itsenäni kumppanista huolimatta. Mä olen kriittinen kaikille, niin ulkopuolelta kuin itseni sisältäkin tuleville mielipiteille ja siksi olen kyennyt rakentamaan omia ajattelumalleja ja käsityksiä, eikä parisuhteessa yhdessä kasvaminen ole koskaan aiheuttanut mulle sitä että se yhteinen totuus olisi ainoa oikea. Olen aina ollut tosi avoin sille, että parisuhteessakin ollaan eri mieltä asioista ja mä tykkäänkin keskustella eriävistä mielipiteistä. Se on varmasti antanut tilaa kasvaa itse yksilönä, kun en koe parisuhdetta toiseen kietoutumisena. Vaikka parisuhteessa ollaan kumppaneita, molemmat ovat silti yksilöitä omine ajatuksineen, käsityksineen, toimintamalleineen ja niin edelleen.





Pelkäänkö olla yksin tai sinkkuna?

Mä en koe olevani kokonainen vain parisuhteessa, enkä tarvitse ketään tunteakseni itseäni valmiiksi. Varsinkin omalla kohdallani pitkän parisuhteen päättämisen viivyttely todennäköisesti luo joillekin sen kuvan, että olisin venyttänyt päätöstäni siksi, ettei tarvitsisi olla yksin. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole, vaan päätös venyi ihan muista syistä. Siksi, että haluan oikeasti miettiä noin isot asiat huolella ja perinpohjin, enkä tee suuria päätöksiä hetken pohtimisen jälkeen. Siksi, että en halunnut luovuttaa aiemman suhteen osalta liian helposti. Siksi, että mietin mitä muut sanovat ja olenko pettymys muiden odotuksille. Siksi, etten halunnut satuttaa toista. Niin paljon syitä, joista yksikään ei liittynyt siihen että pelkäisin olla yksin tai sinkkuna.

Ja mä itseasiassa nautin tosi paljon yksin olemisesta, eli en pelkää sitä. Tarvitsenkin aika paljon omaa aikaa myös suhteessa ja rakastan rauhoittua yksin. Olen ehkä enemmän introvertti kuin ekstrovertti, vaikka molempia piirteitä musta löytyykin. Yksin oleminen on mun mielestä ihanaa, ja osaan erottaa sen yksinäisyydestä, kun olen sitäkin joskus aiemmin kokenut. Siksi osaan myös ottaa omaa aikaa parisuhteessa ja olla yksin vaikka mulla kumppani olisikin. Ja voi olla, että se on syy miksi olen pystynyt tutustumaan itseeni yksilönä pitkistä parisuhteista huolimatta.





Kuinka kauan täytyy olla yksin?

Tätä kaikkea ehkä tukee se, etten etsinyt uutta parisuhdetta. Mä en ole itseasiassa koskaan etsimällä etsinyt suhdetta, joten siksi luotan omiin ajatuksiini siitä, että en tarvitse ketään ollakseni kokonainen. Asiaa voisi ehkä epäillä, jos olisin hypännyt heti ensimmäisen vaihtoehdon matkaan tai jos olisin aktiivisesti etsinyt uutta suhdetta. Silloin kyllä minäkin aavistelisin parisuhderiippuvuutta tai yksinolopelkoa, mutta mun kohdalla näin ei ollut. Toki mäkin uhosin viimeksi, että no nyt mä olen ainakin vuoden sinkkuna, mutta sehän tässä maailmassa on kaunista kun et oikeasti tiedä koska elämä heittää sun eteen jotain ohittamatonta. Kyllä mäkin olen miettinyt että kuinka kauan täytyy olla yksin pitkän suhteen jälkeen, mutta en nimenomaan sen yksin olemisen vuoksi vaan siksi, että milloin mulla on oikeus olla onnellinen kun otin sen toiselta pois.

Mutta kaiken kaikkiaan ja pienenä yhteenvetona haluan sanoa, ettei otsikon kysymykseen ole yksiselitteistä vastausta. Me ollaan jokainen yksilöitä, ja silloin se riippuu täysin yksilöstä, kuinka kauan “täytyy” olla yksin ennen uutta parisuhdetta. Tärkeintä on mun mielestä se, ettei etsimällä etsi suhdetta jotta ei tarvitsisi olla yksin ja osaa tiedostaa koska itse on valmis uuteen suhteeseen. Tärkeää on tosiaan myös opetella tuntemaan itseään päivä päivältä enemmän ja mun mielestä hyvän suhteen tunnistaa siitä, että henkistä kasvua voi tehdä rauhassa yksin parisuhteesta huolimatta.






Kuinka nopeasti sun mielestä voi aloittaa uuden parisuhteen?




×××

Laitoin eilen Instagramissa pystyyn pienen Q&A:n, ja osan kysymyksistä vastauksineen löytää mun vielä mun Storystä 🙂


Mä oon jo aika pitkään miettinyt, että haluaisin kirjoitella tänne blogiin silloin tällöin myös ihmissuhteista pinnallisempien aiheiden lisäksi. Pääaihetta ihmissuhteista ei varmastikaan tule, mutta aina toisinaan aihetta olisi kiva pohtia näin kirjoitetussakin muodossa. Päätinkin sitten tänään tarttua tuumasta toimeen, ja pureutua ihmissuhteiden ja oman minuuden maailmaan pohtimalla itselleni hyvinkin ajankohtaista aihetta sekä kysymystä. Pohdin aihetta…

By ELLI