• Lifestyle

    Näin valehtelen netissä ja somessa -blogihaaste

    Mä törmäsin Iinan blogissa tähän haasteeseen. Kuten oon aiemmin sanonut, en yleensä innostu blogihaasteista, mutta tämän mä halusin toteuttaa myös itse ehdottomasti. Mulla on nimittäin ollut suunnitteilla tällainen ”paljastuspostaus”, mutta tuon haasteen näkeminen sai mut muuttamaan sen idean haasteen muotoon.

     

    Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

    Kyllä. Ehkä tämä postaus ja perinteinen vierailu Peggy Porchen Cakesilla kertoo kaiken:D Toki tykkään myös katsoa kaikkea söpöä vaaleanpunaista ja kukkaövereitä, mutta se sitten johtaa siihen että niitä juttuja tulee myös kuvattua eniten.

     

    Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

    Kyllä. Ruuan suhteen tosin vaan yleensä asettelen lautaset kivasti ravintoloissa ja kahviloissa, kotona en jaksa. Mutta esimerkiksi jos tiedän, että mennään ottamaan asukuvia, heitän jotain ns. parempaa päälle kuin sen jokapäiväisen kollarin ja farkut.

     

    En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

    Kyllä ja ei. Otan kyllä meikittömiä Snäppejä sun muita, mutta niissä taitaa aina olla sitten vähintään filtteri…

     

    Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

    Kyllä kai. Mulla nyt ei taida olla mitään brändiä, mutta kirjoitan ja tuon esille juttuja, jotka ovat lähellä sydäntäni, eli kyllä ne kuvastaa mua hyvin. Mä myös helpommin teen juttuja, joista esimerkiksi tiedän tulevan hyvää matskua blogiin.

     

    Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

    Kyllä. Ei nyt puhuta mistään laihemmaksi muokkaamista tms, mutta kyllä mä saatan kuvasta poistaa jonkun häiritsevän epäpuhtauden esimerkiksi.

     

    Silottelen elämääni somessa.

    Kyllä. Kaikki meistä tekee näin. Mä yritän toki pitää mukana elämänmakuisen otteen ja esimerkiksi täällä bloginkin puolella näkyy myös negatiivisia tunteita, mutta pääosin tuon esille vain niitä positiivisia puolia. En kuvaa meidän kaaoksen vallassa olevaa kotia tai esimerkiksi kerro tosi henkilökohtaisista jutuista. Snäpissä tosin just pari päivää sitten näkyi todella siloittelematon koiranulkoilutusasu… 😀

     

    Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

    Kyllä. En firman suhteen tai mitään, mutta toisinaan kaduttaa kuinka halvalla on tullut lähdettyä mukaan.

     

    Bloggaajien elämä on glamourista.

    Ei. Se vaan saadaan näyttämään siltä, ja sitä se somen siloittelu on.

     

    Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

    Kyllä ja ei. Monesti tulee mietittyä, että vitsi tuosta kohdasta tulisi kiva Instagram-kuva tai Story ja toisinaan myös jotkut muistot muistaa enää vaan kuvan kautta. Ei silti onneksi aina 🙂

     

    Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

    Ei. Hah, tuntuu ettei musta tiedä kukaan, joten pelkoa oman nimen löytymisestä mistään keskusteluista ei ole.

     

    Tutustun blogin/somen kautta ihmisiin, joiden toivon auttavan itseni kuuluisuuteen.

    Ei. Mä en ikinä pystyisi tekemään niin, mutta ilmeisesti tämä on tosi yleistä blogimaailmassa. Sattuu todellakin tajuta, että muhunkin on ilmeisesti vain tutustuttu siksi, että musta hyödyttäisiin jotenkin. Mun mielestä ystävyyden ja kaveruuden täytyy aina olla aitoa, eikä vain toisen hyväksikäyttämistä.

     

    Haaste:

    × Kerro, keneltä sait haasteen.
    × Vastaa väittämiin.
    × Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.

    Haasteen ryöstin tosiaan Iinan blogista. Rikon vielä vähän lisää sääntöjä ja haastan neljä ihanaa tyyppiä; laitetaan haaste eteenpäin Inkalle, Emilialle, Tarulle ja Nooralle

     

    Näin valehtelen netissä – Myönnätkö väitteen vai valehteletko ollenkaan?

     


    ×××
    Liity ihmeessä lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Lifestyle

    6 tekstiä muilta bloggaajilta, jotka sinunkin tulisi lukea

    Sini toteutti tällaisen postauksen pari viikkoa sitten ja mä innostuin tuosta ideasta tosi paljon! Törmäsin pariin tällaiseen viime kesänäkin, mutta nyt vasta tuo Sinin postaus sysäsi mutkin kokoamaan vastaavan.

    Ideana on siis linkata teille muiden bloggaajien postauksia, jotka ovat mun mielestä olleet erityisen hyviä. Näitä mä suosittelen ehdottomasti luettavaksi muillekin!

     

    Viivi kirjoittaa kosmetiikkablogia ja tykkäsin tosi paljon tästä pohdiskelevasta tekstistä. Hän pohtii, tekeeko kauneusjutuista kirjoittaminen, meikkaaminen ja itsestään huolehtiminen ihmisestä pinnallisen. Tuollainen ajattelutapa taitaa todellakin olla yleinen, mutta mun mielestä väärä ajattelutapa. Se, että kiinnität huomiota ulkonäköösi ei tee sinusta pinnallista kuten Viivikin sanoo.

     

    Inka kertoo tosi hienosti siitä, kuinka ihmisten olisi tärkeämpää kannustaa toisiaan kuin lytätä. Miksi toisen onnistumisista ei voisi olla iloinen itsekin, kuinka kateuden voi kääntää voitoksi ja kuinka paljon ne ihanat kannustavat ihmiset vaikuttavatkaan. Mä itse olen pariin kertaan törmännyt ihmisiin, jotka ovat vain halunneet hyötyä musta, keksivät kaikesta negatiivisia huomautuksia ja ovat pidätelleet muakin menemästä eteenpäin, eikä se ole sellaista mitä haluan mun elämään.

     

    Tämä onkin nyt aika ajankohtainen aihe. Mun mielestä Alina on tässä tuonut hyvin esille sen, kuinka ihmistä ei pitäisi arvottaa koulutuksen vuoksi. Mäkin olen monesti törmännyt ihmisiin, jotka yrittävät olla parempia kuin muut oman koulutuksensa vuoksi, ja mä en ole koskaan tajunnut miksi. Tähän liittyen olen viime päivinä seurannut erästä keskustelua, jossa meininki on äitynyt todella ällöttäväksi. Siellä ollaan nimittäin suoraan sanottu toisen olevan luuseri alempi tasoisen koulutuksen ja toisen työpaikan vuoksi…

     

    Tämä teksti osui ja upposi. Mä olen myös rauhallinen tyyppi, ja mua on aina kuvailtu lähes kaikkialla rauhalliseksi. Se sekoitetaan tosi usein just vähän negatiivisiin aiheisiin ja ujouteen, ja mä itsekin haluaisin nähdä sen ennemmin vahvuutena, niin kuin Mariannekin kirjoittaa.

     

    Diina jakoi aivan ihana vinkin blogissaan muutama päivä sitten! Mä en ollut tajunnutkaan tätä, vaikka kaapissa onkin kaksi kylpypalloa odottamassa käyttöään. Testasin tätä vinkkiä muuten jo heti perjantaina ja tykkään!

     

    Mä olen aina ollut sitä mieltä, että negatiivisia tunteita ei saa peitellä ja tämä Saran teksti tiivistää sen hyvin. Varsinkin Suomessa on tosi vallitseva sellainen käsitys, että älä näytä sun surua, pettymystä tai ahdistusta. Älä välitä siitä ja tästä ja tuosta, ei tuo ole niin iso asia, älä ota siitä itseesi ja pysy vahvana. Mutta kun ne negatiiviset tunteetkin kuuluvat ihmisyyteen, niin miksi pitäisi yrittää olla joku superihminen? Negatiiviset tunteet jopa saavat mun mielestä positiiviset fiilikset tuntumaan paljon isommiltakin.

     

    Oliko joku näistä teksteistä sulle jo tuttu? Mulle voi myös vinkata kommenttiboksiin muitakin hyviä tekstejä!

     


    ×××
    Voit seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Lifestyle

    Google Analytics: Kuinka se asennetaan + perusteet lyhyesti

    Mä olen jo niin kauan lupaillut pientä vinkkipostausta Google Analyticsiä koskien, ja täältä pesee vihdoin! Tämän toteuttaminen on jäänyt kaikkien työkiireiden jalkoihin, sillä tämä on toteutustavaltaan aika työläs postaus (tämän vuoksi mm. eilinen postaus jäi välistä:D), mutta vihdoin sain sen valmiiksi. Mä itse olen tosiaan käyttänyt Google Analyticsiä aika paljon aiemmassa työssäni, blogin parissa, osallistunut Analyticsiä koskeviin kursseihin ja luentoihin sekä olen suorittanut aiheeseen liittyen myös sertifikaatin.

     

    Mikä on Google Analytics?

    Google Analytics on Googlen oma työkalu, jolla voit seurata omien verkkosivujesi kävijäliikennettä sekä muuta analytiikkaa.

     

    Miksi bloggaajalla kannattaa olla Google Analytics?

    Mun mielestä kaikilla bloggaajilla (ja myös ylipäätään kaikilla verkkosivun haltijoilla) tulisi aivan ehdottomasti olla käytössään Google Analytics. Se nimittäin kertoo sulle hyvin selkeästi kaikki mahdolliset kävijämäärät eri aikaväleillä, yksittäisten postausten/sivujen näyttökerrat, millainen on sun lukijakunta ja kuinka sun blogiin/sivulle päädytään. Noin esimerkiksi, ja näihin ominaisuuksiin perehdytään tässä munkin postauksessa. Ilman näitä mittareita sun on myöskin vaikea kehittyä, joten nämä ovat äärettömän tärkeitä tietoja.

    Analytics antaa sulle oikeasti luotettavaa tietoa sivustosi liikenteestä, ja esimerkiksi itse en luota ollenkaan esimerkiksi Bloggerin tai portaalien omiin tilastoihin. Ne saattavat nimittäin kertoa ihan puutaheinää, ja pahimmassa tapauksessa jopa ”vääristää” lukuja alaspäin. Blogger-aikoina itse kyttäsin tosi paljon lukijoiden määrää, mutta eihän siinä ole mitään järkeä.

    Bloggerin rekisteröityneiden lukijoiden määrät voivat olla nimittäin jopa kymmeniä kertoja pienemmät, kuin mitä sun oikeat uniikit lukijat ovat tai vastaavasti lukijalistoilla on epäaktiivisia lukijoita. Ja nimenomaan ne uniikit lukijat ovat niitä, jotka merkkaavat esimerkiksi yhteistöissä, koska ei nykyään välttämättä liitytä lukulistoille vaan luetaan postauksia esimerkiksi somen kautta.

     

    Kuinka Google Analytics asennetaan?

    Stooriin mun ei tarvinnut asentaa Analyticsiä itse ollenkaan, vaan kaikki hoidettiin portaalin puolesta. Kuitenkin, Bloggeriin Analyticsin asentaminen on superhelppoa! Sun tarvitsee vain hakea Analyticsistä tilikohtainen koodi ja lisätä se Bloggeriin Asetukset-sivulle. Alla on kuvakaappaussarja, joka toivottavasti auttaa sut löytämään tuon koodin ja asentamaan sen paikoilleen. Klikkaa aina punaisella rajattua kohtaa niin pääset eteenpäin, ja kopioi seurantatunnus Bloggerin asetuksiin.

     




    Jos tämä ei kuitenkaan onnistunut, koodin voi lisätä myös HTML:n kautta ja uskoisin sen tapahtuvan näin myös muilla alustoilla. Tämän HTML-koodin löydät samalta sivulta kuin numerokoodin, kohdasta Yleinen sivustotagi.

     

    Miten tulkita Analyticsin etusivua?

    Noniin ja sitten itse asiaan. Monelle Analyticsin etusivu ja muutenkin koko sivusto on todella hämmentävä ja epäselvä valtavan tietomassan vuoksi, joten aloitetaan ihan etusivusta. Etusivua mä itse ainakin pidän tärkeimpänä ja siellä käyn lähes päivittäin. Alla kuvakaappaus Analyticsin demotilin etusivulta tietokonenäkymästä.

     

    KÄYTTÄJÄT
    Tämä tarkoittaa yksittäisiä, uniikkeja kävijöitä blogissasi. Esimerkiksi jos käyn päivän sisällä blogissasi kolme kertaa, olen yksi uniikki lukija. Tämä on itseni mielestä yksi tärkeimmistä tiedoista.

    ISTUNNOT
    Kuinka monta kertaa blogissasi on käyty. Tämä ei ole sama kuin näyttökerrat, sillä yhden istunnon sisällä näyttökertoja voi kertyä useampia, jos vaikka lukija lukee useamman postauksen kerralla.

    VÄLITÖN POISTUMINEN PROSENTEISSA
    Tämä on mun mielestä yksi tärkeimmistä. Se siis kertoo, kuinka moni on poistunut blogistasi nopeasti sinne saapumisen jälkeen. Blogissa/sivustossa on vietettävä tietty sekuntiaika, jotta sitä ei lasketa heti poistuneeksi. Tämä kuitenkin antaa sulle arvokasta tietoa siitä, olisiko blogin ulkonäössä parannettavaa tai postauksen aloituksessa, sillä poistuneet ovat klikanneet kiinnostavaa otsikkoa tms, mutta joku on saanut heidät poistumaan lähes välittömästi. Tämä myös kertoo hyvin virheklikkauksista. Mitä pienempi luku tässä on, sitä parempi.

    ISTUNNON KESTO
    Tästä saat vähän suuntaa siitä, kuinka kauan ihmiset viihtyvät sivullasi. Mitä pidempi aika, sen parempi ja sitä sitoutuneempia lukijat ovat.

     

    Tiedot lukijakunnasta

    Heti etusivulta rullaamalla alemmas ja myös sivulta Yleisö löydät oleellista tietoa lukijoistasi. Analytics kertoo sulle selkeästi graafisten kuvioiden avulla, mistä kaikkialta maailmasta sun lukijat ovat. Minkä ikäisiä he ovat ja mitä laitetta he käyttivät. Näet myös, mihin aikaan blogissasi on yleensä eniten lukijoita ja tätä tietoa kannattaa käyttää kun pohtii vaikkapa postauksen julkaisuajankohtaa.

     

    Kuinka blogiin on päädytty?

    Sivulta Hankinta löydät tiedot siitä, miten lukijat ovat päätyneet blogiisi. Organic Search tarkoittaa Googlea (klikkaamalla sitä näet tehdyt haut), Direct tarkoittaa suoraan osoitteen kautta tulleita ja Social tietysti sosiaalista mediaa. Referral taas kertoo minkä muiden sivujen kautta sun sivulle on päädytty, ja nämä tällaiset sivut näet myöskin klikkaamalla tuota Referral-sanaa.

     

    Nämä tosiaan olivat ne itseni eniten käyttämät jutut Analyticsistä ja näiden tietojen avulla olen onnistunut seuraamaan omaa kehittymistäni tosi kätevästi. Mä itse siis suosittelen Analyticsin käyttöönottoa ihan jokaiselle bloggaajalle, vaikka sitten bloggaisitkin pelkästään harrastuksena. Ihan vaan siksi, että kuka nyt ei haluaisi oikeasti luotettavia tietoja omista kävijöistään? Ja ne Bloggerin tai vaikkapa portaalin antamat luvut eivät tosiaan kerro kaikkea, enkä itse luottaisi koskaan pelkästään sellaisiin tietoihin.

    Jos teille hei jäi jotain kysyttävää koskien Analyticsiä, mä yritän auttaa mielelläni! 🙂

     

    Joko sulla on käytössä Google Analytics?

     


    ×××
    Jos tykkäsit, liity ihmeessä lukijaksi Bloglovinin kautta!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ