Avainsana: ajatukset ja mielipiteet

Koronakevät ja yksinäisyys

21.5.2020 0







Mukavaa helatorstaita kaikille ♡ Alkoiko siellä pidennetty viikonloppu? Itsellä oli muutamat työjutut hoidettavana vielä tänään ja pari jätin huomisellekin, mutta joka tapauksessa selvästi kevennetyt päivät tiedossa. En silti oikein tiedä, olisiko pitkästä viikonlopusta kuitenkaan niin innoissani. Viime aikoina viikonloput eivät enää ole olleet niitä odotettuja hetkiä, ja sieltä kumpusikin inspiraatio tähän postaukseen.





Fomo, vaikka mitään ei tapahdu

Muutamien viime viikkojen aikana mua on jopa hieman ahdistanut viikonloput, ja olen lähinnä odottanut taas maanantaita. Nyt jo parina viikonloppuna mä olen hiljentynyt somessa selvästi, vaikken ehkä täysin kuitenkaan. Jotenkin tuntuu, ettei viikonloppuisin ole mitään päivitettävää eikä silloin tapahdu yhtään mitään. Ennen koronaa mulla oli melkein joka viikonlopulle edes jotakin tekemistä, mutta nyt menossa on ties kuinka mones lauantai ja sunnuntai putkeen, kun ei ole mitään suunnitelmia.

Mähän olin koronan alkaessa etunenässä sillä fiiliksellä, että tää kotoilu on tosi jees eikä aiheuta mulle ongelmia. Viihdyn kotona, erityisesti tässä nykyisessä asunnossani, teen töitä kotoa ja niin edelleen, mikäs sen helpompaa? Nyt kuitenkin parin kuukauden jälkeen huomaan että rajansa kaikella. Vaikka kuinka viihtyisin kotona, en mä selviä ikuisuuksiin neljän seinän sisällä. Lenkit ja ulkoilu on tullut tärkeäksi osaksi arkea, mutta tuntuu että kaipaan silti jotain muuta, erityisesti sosiaalisia kontakteja.






Otsikkoon viitaten viikonloput ovat viime aikoina tuntuneet kaikista raadollisemmilta, kun usein perjantai-iltaisin mut valtaa hassu yksinäisyyden tunne, joka lievittää sitten sunnuntaina. Fomo eli fear of missing out on vahvempi kuin koskaan. Sinäänsä todella kummallisia fiiliksiä, kun kotoileehan kaikki muutkin just nyt eikä mitään tapahdu, mistä voisin jäädä paitsi. Luulenkin, että yksinäisyys ja fomo ilman sitä oikeaa ulkopuolelle jäämistä johtuu vain siitä, että eristäytymistä on jatkunut niin pitkään ja siitä kaipuusta normaaliin elämään. Toki, onhan suosituksia ja rajoituksia nyt höllennetty ja monet ovat nähneet ja tehneet vapaammin. Voihan sekin vaikuttaa, kun somessa alkaa näkyä ensimmäisiä normaalin elämän merkkejä ja sitten vertaan sitä siihen, että itse istun yksin kotona.





Koronakevät ja yksinäisyys

Tiedän, etten varmastikaan ole näiden ajatusteni kanssa yksin. Uskon että monet tuntevat kummallista yksinäisyyden tunnetta näin koronakevään aikaan ja monilla yksinäisyyden tunne on varmasti pahentunut. Monesti mielessä on ollut ne ihmiset, jotka ovat oikeasti täysin yksin tän koronan keskellä ja kaikki myötätunto on täysin heidän puolellaan. Olisi ihana auttaa edes jotakuta yksinäistä. Yksinäisyys on tosi raastava tunne, ja siihen liittyy paljon ajatuksia esimerkiksi omasta riittämättömyydestä, tarpeettomuudesta ja kelpaamattomuudesta. Ne ovat kaikki tuttuja teemoja omistakin ajatuksistani ja kauhistuttaa havahtua siihen, mitä korona onkaan tehnyt yksinäisyydestä kärsiville. Tää koronakevät ja yksinäisyys voi olla tuhoisakin yhdistelmä.

Sellaisillekin, jotka eivät tavallisesti koe yksinäisyyttä, koronakevät on saattanut aiheuttaa sitä kuitenkin. Se on tosi luonnollista, kun kaikki tapahtumat perutaan, on siirrytty etätöihin, kaikki on kiinni ja sosiaalisia kontakteja vältellään. Ihmekös tuo, jos yksinäisyys valtaa kenet tahansa. Tai jos yksinäisyyttä on kokenut jo aiemmin, voi olla myös tosi ahdistavaa nähdä esimerkiksi somesta kaikkia etätreffejä, videopuheluita ja etäylläreitä, kun itsellä ei ole ketään jonka kanssa tehdä näitä. Olen huomannut, että koronan aikaan tunnutaan korostavan entistä enemmän kaikkia kaverisuhteita, ja sellaisen seuraaminen vierestä varmasti sattuu yksinäistä. Tää on jotenkin niin ristiriitainen juttu, kun totta kai kaikilla on oikeus hehkuttaa etäilyä ja kaverisuhteita fyysisestä näkemisestä huolimatta. Kauheaahan sekin olisi, jos esimerkiksi somessa ei saisi näyttää tällaisia omia onnen hetkiään.






Musta tuntuu, ettei tällä tekstillä ole kunnon päätä eikä häntää. Kiteytettynä kuitenkin olen havahtunut omiin kummallisiin yksinäisyyden ja fomon tunteisiin, vaikkei ole mitään mistä olisin jäänyt paitsi. Samalla mielessä on kaikki yksinäiset tyypit ja surettaa niin heidän puolestaan tää koko kevät. Haluaisin tehdä asialle jotain, samoin kuin näille omille tuntemuksilleni, mutta en tiedä mitä. Olisiko siellä kenelläkään vinkkejä, miten lievittää yksinäisyyden tunnetta?




Oletko sä tuntenut yksinäisyyttä koronan aikana?




×××

Seuraathan mua jo myös Instagramissa?


Mukavaa helatorstaita kaikille ♡ Alkoiko siellä pidennetty viikonloppu? Itsellä oli muutamat työjutut hoidettavana vielä tänään ja pari jätin huomisellekin, mutta joka tapauksessa selvästi kevennetyt päivät tiedossa. En silti oikein tiedä, olisiko pitkästä viikonlopusta kuitenkaan niin innoissani. Viime aikoina viikonloput eivät enää ole olleet niitä odotettuja hetkiä, ja sieltä kumpusikin inspiraatio tähän postaukseen. Fomo, vaikka mitään…

By ELLI

Sanojen merkitys parisuhteessa

13.5.2020 0





Sanojen merkitys parisuhteessa, onko kehuilla enää mitään väliä kun ollaan yhdessä? Toinen on jo niin läheinen, että haittaako se jos joskus heittää vähän hölmön läpän? Mä kirjoittelin tässä postauksessa hieman siitä, että haluaisin puhua täällä blogin puolella enemmän ihmissuhteista. Tuntuu, että itselläni olisi jotain sanottavaa niistä, tai ainakin pystyn kirjoittamisen kautta järjestelemään omia ajatuksiani myös ihmissuhteiden koukeroista. Ihmissuhteet tuntuvat olevan tosi monimutkainen juttu, ja jokaiselle tietysti yksilöllinen asia, eikä siksi mihinkään ole suoraviivaista tai yksiselitteistä ratkaisua. Keskustelu kuitenkin aina avaa näkökulmia ja olisikin mielenkiintoista päästä vaihtamaan ajatuksia teidän kanssa näiden postausten kautta 🙂









Eroavaisuudet parisuhteissani

Viime aikoina mä olen pohtinut todella paljon sanojen merkitystä parisuhteessa. Olen ehkä oivaltanut aiheen tiimoilta jotain, vihdoin. Mähän olen vielä nuori, eikä mulla sillä tavalla ole “kunnolla” kokemusta elämästä, mutta mahtuu nuoreen ikäänkin paljon oivalluksia ja ajatuksia. Mulla itselläni takana on vain pari aiempaa parisuhdetta, jotka tosin ovat olleet pitkiä omaan sekä kumppanin ikään nähden. Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten erilaisia jokainen mun elämän parisuhde ovat olleet, ja sitä kautta aloin myös pohtia niiden välisiä eroja. Yksi iso juttu oli sanojen merkitys parisuhteessa, ja miten erilainen kulttuuri sanojen suhteen onkaan ollut jokaisessa suhteessani.

Yhdessä suhteessa sanoja ja kehuja oli todella vähän, melkeinpä ei ollenkaan. Eräässä toisessa suhteessa kehuja oli silloin tällöin, mutta vastavuoroisesti sanoilla saatettiin satuttaa. Usein varmasti ihan tahattomasti, mutta ei se lopputulosta muuta. Sitten on suhde, jossa kauniita sanoja sekä kehuja on ylitsepursuavasti, eikä sanoilla loukata edes vahingossa. Melkoinen kontrasti eikö?





Kehuja ja loukkaavia vitsejä

Sanoilla tarkoitan tässä postauksessa kehuja, kannustusta, tunteiden tunnustamista, hölmöjä heittoja ja loukkaavia vitsejä. Ne voivat kohdistua ulkonäköön, luonteeseen, tunteisiin tai vaikkapa olla yleisiä heittoja, kohdistamatta henkilökohtaisesti kehenkään. Mä olen parisuhteissa kuullut näitä kaikkia. Ehdottomasti kauneimpia sanoja ja lauseita ovat olleet rakastan sinua, oot mun tuleva vaimo ja haluan susta mun lasten äidin. Rankimpia ja negatiivisesti parhaiten mieleenjääneitä ovat olleet muunmuassa seuraavat. Tytöt ovat kuin mopoja, oma on paras mutta aina sitä haluaa testata toista. Toi sun takki näyttää typerältä kun pidät sitä noin. Haha, vatsamakkara! Kadun niitä vuosia, jotka vietin sun kanssa. Ei tollanen unelma tule toteutumaan.

Selkeästi mulle henkilökohtaisesti siis on eniten painoarvoa sellaisilla kehuilla, jotka kohdistuvat muhun ihmisenä ja kokonaisuutena. Ulkonäöstäkin on tullut paljon kehuja, ja vaikka ne ovatkin aivan ihania, arvostan enemmän yllä luetellun kaltaisia sanoja. Negatiivisesti taas muhun on eniten vaikuttanut kommentit ulkonäöstä ja pukeutumisesta, vähättely haaveista tai tavoitteista sekä tietysti sanat, jotka jollain tapaa aiheuttavat riittämättömyyttä ja alemmuutta verrattuna toisiin. Se on myös hassua, miten noita negatiivisia osasin listata enemmän. Aina ne pahat sanat juurtuvat jotenkin syvemmälle ja positiivisia, ihania sanoja tarvitaan määrällisesti paljon enemmän kumoamaan ne loukkaavat. Vaikka ne loukkaukset olisikin sanonut joku toinen.



Hiljaisuus ja sanojen puuttuminen kokonaan

Näiden kaikkien lisäksi yksi iso kokonaisuus on hiljaisuus. Sitä mä olen “kuullut” ehkäpä eniten, eli käytännössä kehuja ei ole ollut, mutta ei myöskään loukkaavia sanoja. Toisaalta tässä ei ole mitään pahaa, mutta tavallaan taas sanojen puuttuminen kokonaan kaihertaa pitkässä juoksussa todella paljon. On tosi hyvä, jos satuttavat kommentit uupuvat täysin, mutta tarvitaanko kehuja? Mun mielestä tarvitaan, koska itse koin kivojen sanojen puuttumisen todella vahvasti. Se söi niin hassulla tavalla sisältäpäin ja uskon sen vaikuttaneen myös omiin tunteisiini. Tuntui, ettei minussa ollut mitään kehumista, olin keskinkertainen ja ihan vaan ookoo. Tai ehkäpä olin itsestäänselvyys? Joka tapauksessa se aiheutti epävarmuutta omalla tavallaan, erityisesti parisuhdetta kohtaan. Pitkällä tähtäimellä se oli varmasti myös osasyy tunteiden hiipumiseen. Tuntui niin kaverilliselta, kun ei enää edes sanottu rakastan sinua.






Sanojen vaikutus itsetuntoon ja parisuhteeseen

Mä olen kokenut, että sanat vaikuttavat itsetuntoon todella paljon. Paljon kehuja saadessani mun itsetunto ja itsevarmuus on paremmalla tolalla kuin koskaan. Loukkaavien sanojen aikaan muistan itsetuntoni olleen tosi nollissa, vaikkeivat ne negatiiviset sanat tietenkään ainoa syy siihen ollut. Sanojen puuttuminen vaikutti myös haitallisesti itsetuntoon, mutta vasta pitkällä tähtäimellä eikä yhtä romahduttavasti kuin satuttavat sanat. Siitä oli myös helpompi lähteä parantamaan itsetuntoa uudelleen. Koenkin, että kehujen puuttuminen vaikutti eniten nimenomaan itse parisuhteeseen sekä omiin tunteisiin.

Itsetuntoahan ei missään nimessä voi rakentaa kehujen tai toisen ihmisen sanojen varaan. Se ei ole pitkäkestoista ja itsetunnon pohja on tällöin hatara. Toki kukaan ei varmasti voi kieltää sitä, että kehut nostavat itsetuntoa ja tekevät sille hyvää – ovat kuin pieni itsetuntoboosti. Eikä siinä ole mitään väärää, ne kehut tukevat loistavasti itsetuntoa ja saattavat olla hyvä alkusysäys paremman itsetunnon rakentamiselle. Mä olen ollut elämäni aikana aina epävarma itsestäni, joten mulle kehut ovat olleet iso apu itsetunnon parantamisessa. Ne auttavat kyseenalaistamaan omia negatiivisia ajatuksia, kun mietin että jos tuo toinen näkeekin asian näin, niin miksi en itsekin.

Parisuhteessa sanat toimivat mun mielestä liimana. Toisen kehumisella osoittaa arvostusta kumppania kohtaan ja saa toisen hyvälle mielelle. Ne usein myös konkretisoivat omia ajatuksia kumppanista, ja uskon että vuolas kehuminen auttaa jopa rakastumaan toiseen uudelleen ja uudelleen. Ihanat sanat tekevät parisuhteesta lämpimämmän, tiiviimmän ja ne rakentavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niiden puuttuminen ei välttämättä romahduta koko parisuhdetta, mutta ehdottomasti haurastuttaa, ainakin omasta näkökulmastani.





Kehunko minä itse?

Mun oma kehumiskäyttäytyminen peilautuu tosi paljon toisesta ihmisestä. Mun on helppo kehua toista, jos vastapuolikin sanoo kivoja asioita paljon. Satuttavia sanoja taas en osaa samalla tavalla peilata, onneksi, vaan niiden suhteen lähinnä tyydyn hautomaan ne toisen sanat syvälle mieleeni. Tällä peilautumisella en nyt tarkoita “oot ihana” “eipäs kun sinä” -keskustelua, vaan sitä, kun toinen silloin tällöin kehuu, tulee se itselläkin helpommin muiden tilanteiden lomassa. Mutta tosiaan, kehut ovat tärkeä osa parisuhdetta ja haluaisinkin parantaa sitä omalta osaltani. Olen tehnyt tässä isoa kehitystä, mutta haluaisin että kehut tulisivat luonnollisemmin ilman sitä toiselta peilaamista. Sillä mitä jos toinenkin vaatii sen peilautumisen ja sittenhän siinä ollaan, kumpikaan ei sano mitään. Siksi en halua ollenkaan syyttää toista osapuolta aiemmin koetusta hiljaisuudesta, koska tiedän olevani osasyyllinen siihen. Oravanpyörä oli valmis, kun molemmat kaipasivat toiselta aloitetta arkisiin kehuihin ja totuttiin yhdessä siihen hiljaisuuteen.

Mä luulenkin, että lähtökohtaisesti tarvitsen vierelle ihmisen, jolta kauniit sanat tulevat luonnostaan. Se opettaa mulle paljon kehumiskulttuurista ja selvästi madaltaa omaa kynnystä sanoa kivoja asioita. Olen ehkä oivaltanut sen siksi, kun oma itsetunto on vahvistunut ylitsepursuavien kehujen myötä ja haluan tietysti tuottaa toiselle saman fiiliksen. Kehuista muutenkin on tällaisen myötä tullut normi, tavallinen arkinen asia, mutta ei missään nimessä merkityksetön. On tullut tavaksi, että kehua voi ihan muuten vain, eikä pelkästään spesiaalitilanteissa. Olen myös oppinut, ettei sanoja voi missään nimessä kuluttaa puhki, vaikka siitä ehkä onkin monta eri mielipidettä. Mutta mun mielestä ei voi, kaunis sana kaikuu aina yhtä kauniisti, vaikka se olisi heitetty ilmoille jo miljoona kertaa. Sanojen merkitys parisuhteessa on ollut omalla kohdallani tosi suuri.






Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää? Voiko sun mielestä sanoja kuluttaa puhki? Osaatko sä kehua muita tai kumppania? Ovatko kehut sulle tärkeitä?




Sanojen merkitys parisuhteessa – Mikä on kaunein sulle sanottu kehu?




×××

Osallistuitko jo tähän arvontaan?


Sanojen merkitys parisuhteessa, onko kehuilla enää mitään väliä kun ollaan yhdessä? Toinen on jo niin läheinen, että haittaako se jos joskus heittää vähän hölmön läpän? Mä kirjoittelin tässä postauksessa hieman siitä, että haluaisin puhua täällä blogin puolella enemmän ihmissuhteista. Tuntuu, että itselläni olisi jotain sanottavaa niistä, tai ainakin pystyn kirjoittamisen kautta järjestelemään omia ajatuksiani myös…

By ELLI

-7kg kolmessa kuukaudessa

5.5.2020 4







-7kg kolmessa kuukaudessa. Viime vuoden puolella alkutalvella aloin huomaamaan, että jotkut vanhoista vaatteista tuntuivat vähän liian isoilta. Kävin vaa’alla, ja huomasin painon pudonneen hieman. Kohautin olkiani ja kieltämättä pieni hymy nousi huulille. En pohtinut asiaa sen kummemmin, ennen kuin taas joulun välipäivinä. Silloin kävin uudelleen ihan vaan mielenkiinnosta vaa’alla, ja huomasin taas luvun pienentyneen. Tuolloin muistan miettineeni että okei, onpa kummallista, vielä kun jouluna tulee aina syötyä hyvin. Päätin hieman alkaa tarkailemaan tilanteen kehitystä ja tammikuun puolella kävinkin jo ahkerammin tsekkaamassa painoani. Tammikuun aikana painoa lähti taas vähän.

Tammikuussa myös huomasin yhä useampien vaatteiden olevan isoja mulle. Erityisesti yhdet vielä syyskuussa sopivat farkut pussittivat mun päällä, eivätkä näyttäneet enää kivoilta. Kirppiskasasta kaivoin yhdet ihanat valkoiset farkut, jotka olivat joutaneet kirppiskasaan, koska ne olivat vähän naftit aikoinaan Zadaasta ne löydettyäni. Nyt ne istuivat täydellisesti ja siirsin ne takaisin kaappiin.





-7kg kolmessa kuukaudessa

Mä olen aina ollut pienikokoinen ja paino on pyörinyt siellä normaalipainon alarajoilla ja toisinaan alipainon puolella. Mun ei ole koskaan täytynyt oikeastaan tehdä asialle mitään, vaan olen ollut hoikka luonnostaan. Taustalla mulla on kyllä syömisongelmia (voiko sanoa syömishäiriö kun mitään ei ole diagnosoitu?), mutta ne olivat teiniaikojen pulmia. Kahdenkympin paremmalla puolella paino on vakaantunut ja tasaantunut, tiettyyn mun kehon luonnolliseen painoon. Olin siihen aina tyytyväinen ja opin olemaan sinut kehoni kanssa. Ehkä viimeisimmän vuoden tai kahden aikana paino alkoi hiljalleen nousemaan, kun kehosta tuli pikkuhiljaa vain “aikuisempi”. Puhutaan nyt noin kolmen kilon noususta, eli hyvin pienestä määrästä ja hitaasta noususta. En käynyt vaa’alla, enkä oikeastaan tiedä mitä paino on esimerkiksi suurimmillaan ollut, mutta ajattelen sen olleen sen, mitä vaaka näytti syyskuussa kun mielenkiinnosta testasin. Ja siitä painosta lähti -7kg kolmessa kuukaudessa.





Mikä aiheutti laihtumisen?

Silloin seitsemän kiloa painavampana mä olin ihan yhtälailla tyytyväinen kehooni ja ulkonäkööni, enkä missään nimessä laihduttanut tahallani. Olenkin pohtinut paljon mikä tämän aiheutti, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että kyseessä oli monen tekijän summa. Syyskuun jälkeen mä lopetin päivätyön ja siirryin yrittäjäksi. Se tiesi erilaisten ravintolalounaiden päättymistä ja muutenkin ulkona syömisen vähentymistä. Se myös tarkoitti fyysisen työskentelyrasituksen loppumista, sillä väitän että multa on lähtenyt lihastakin. Syksyllä mä myös erosin pitkästä suhteesta, ja vaikka se olikin oma päätökseni ja kaikin puolin hyvä asia, on sekin tietysti stressannut. Tammikuussa muutin uuteen kotiin, mistä seurasi lisää stressiä, fyysistä rasitusta ja liikuntamäärien kasvua.

Mä luulen että nämä kolme isoa muutosta ovat kaiken takana. Jokainen niistä on vaikuttanut omalla tavallaan ja pienistä vaikutuksista kasvaa yhdessä suurempia. Tammikuun jälkeen olen jäänyt seurailemaan ja tarkkailemaan painoani ettei se ainakaan enempää laskisi. Nyt se onkin onneksi tasaantunut ja kehoni on löytänyt uuden ominaispainon. Tässä samassa lukemassa ollaan pysytelty nyt jo pari kuukautta, mikä lupaa tosi hyvää.





Miten suhtaudun omaan kehooni?

Laihtumisen huomasi erityisesti läheiset ja monille kerroinkin paljonko painoa on pudonnut. Se on yllättänyt useat ja monet miettivät, että mistä noin paljon oikein voi edes lähteä kun olen aina ollut pienikokoinen. Niinpä, itsekin olen samaa miettinyt, varsinkin kun en niinkään peilistä näe muutosta. Se voi toki johtua vanhoista ajattelumalleista, ja juurikin vaatteiden kautta itse noteerasin painon laskun ensimmäisenä. Housut jäivät ensin isoiksi, joten ilmeisesti reidet ja vyötärö ottivat eniten “osumaa”.

Tällainen laihtuminen on toki jossain määrin huolestuttavaa, mutta nyt painon tasaannuttua en halua stressata asiaa. Ja onpa tästä ollut jotain hyvääkin, olen nimittäin konkreettisemmin tajunnut, miten oma suhtautuminen omaan kehoon on muuttunut! Olen oppinut olemaan armollisempi ja hyväksynyt kehon muutokset helposti. Tajusin myös sen, kuinka tykkäsin ja hyväksyin kehoni silloin alkusyksylläkin vaikka painoa oli enemmän. Se antaa loistavaa perspektiiviä itselle, että olin hyvä silloin ja olen hyvä myös nyt, etenkin kun oman kehon hyväksyminen on ajoittain ollut mulle todella hankalaa. Ainoa juttu mikä tämän tiimoilta huolettaa on se, että jos paino lähteekin nousemaan sitä aiempaa lukua kohti, osaanhan silloinkin ottaa muutoksen yhtä armollisesti? Haluan ainakin uskoa niin ja aion myös tietysti tehdä sen eteen töitä.






Onko sulla joskus isot elämän muutokset vaikuttaneet kehoon näin? Miten itse reagoit? Kehopositiivisuutta, omia haasteita oman kehon kanssa ja noita mun taustoja olisi mielenkiintoista käydä tarkemminkin läpi täällä blogissa, jos teitä vain suinkin kiinnostaa. Itselleni se ainakin olisi hyvä tapa työstää näitä teemoja, joten palailen varmasti näihin aiheisiin myöhemmin tulevissa postauksissa!




Miten sä suhtaudut oman kehosi muutoksiin?




×××

Tykkäsithän blogista jo Facebookissa?


-7kg kolmessa kuukaudessa. Viime vuoden puolella alkutalvella aloin huomaamaan, että jotkut vanhoista vaatteista tuntuivat vähän liian isoilta. Kävin vaa’alla, ja huomasin painon pudonneen hieman. Kohautin olkiani ja kieltämättä pieni hymy nousi huulille. En pohtinut asiaa sen kummemmin, ennen kuin taas joulun välipäivinä. Silloin kävin uudelleen ihan vaan mielenkiinnosta vaa’alla, ja huomasin taas luvun pienentyneen. Tuolloin…

By ELLI