• Oma tyyli

    28 v

    id 28v





    Täytin toissapäivänä 28 vuotta. Tavallaan tuntuu tosi hullulta ja tavallaan tuo lukema tuntuu kovin paljolta, onhan se jo tosi lähellä sitä kuuluisaa kolmeakymppiä. Mutta sitten taas toisaalta tuntuu tosi hyvältä olla 28-vuotias ja tämä ikä tuntuu kaikin puolilta sopivalta juuri nyt. Ei ole liian vanha eikä liian nuori olo, vaan elämä tuntuu aika kivalta näin.

    Mulla ei ole elämäni aikana ollut pahemmin sellaisia ikäkriisejä, vaan koen olleeni kohtalaisen sinut aina ikäni kanssa. Totta kai niitä pieniä havahtumisia tapahtuu aina, että häh onko ylioppilasjuhlista jo noin monta vuotta ja niin edelleen, mutta muuten en ole tainnut varsinaisesti kokea itseäni missään vaiheessa elämääni ”vanhaksi”, kun se usein liitetään ikäkriiseihin. Eikä mun mielestä muutenkaan 28 vuotta ole vielä missään nimessä vanha, ja ehkä monella tämän ikäisellä se kriisi johtuukin tosiaan lähestyvästä kolmestakympistä (eikä sekään vielä ole mun mielestä todellakaan vanha!).







    neule &OTHER STORIES

    hame NA-KD

    kengät RAID LONDON

    laukku CHANEL

    Ikä ei siis aiheuta mulle oikeastaan mitään kriisiä tai ahdistusta. Toki silti elämä tämän ikäisenä osaltaan tuottaa paljon pohdintaa ja miettimistä, sillä mitä lähemmäs kolmeakymppiä tullaan, tuntuu että meidän yhteiskunnan aikataulupaineet hengittävät koko ajan enemmän niskaan. Yhteiskunnan aikataulujen mukaan pitäisi olla jo pikkuhiljaa naimisissa tai vähintäänkin kihloissa, omistusasunto ostettuna ja lapsia pitäisi alkaa suunnittelemaan viimeistään kahden vuoden kuluttua, koska ”kyllähän kolmenkympin jälkeen riskit kasvavat”. Nämä aikataulut todellakin ahdistavat nykyään aika useinkin, koska mä en todellakaan ole sellainen tyyppi, joka haluaisi jotenkin suorittaa elämäänsä tai elää elämää odotusarvojen ja aikataulujen suhteen.

    Mä haluan elää elämääni omaan tahtiini, antaa virtojen kuljettaa ja edetä oman fiiliksen pohjalta. En halua pusertua mihinkään älyttömään muottiin, joka on syntynyt toisten ihmisten odotuksista. Haluan elää elämääni täysillä ja nauttia siitä joka hetki, ja yhteiskunnan aikataulujen suorittaminen ei todellakaan mun mielestä ole sitä. Mä nimittäin väitän, että vanhana sitä muistelee lämmöllä ennemmin omin ehdoin elettyä elämää kuin sitä, että vitsi tulikin toteutettua kaikki tavoitteet just silloin kuin piti.








    Mä luulen, että tämän hetkinen elämäni onkin juuri sitä, mitä muistelen sitten vanhana lämmöllä. Tuntuu, että mulla on pitkästä aikaa tällä hetkellä hyvä olla. Saan tehdä sitä duunia mistä tosissani nautin, olen ollut yrittäjänä jo kolme pitkää vuotta ja olen päässyt sen suhteen pidemmälle kuin koskaan osasin haaveillakaan. Tuntuu, että olen löytänyt ympärilleni juuri ne ihmiset, joiden kuuluukin olla tässä ja joista uskon, että he ovat siinä vielä vuosikymmentenkin kuluttua. Olen alkanut löytää itseäni, sitä aikuista minää niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Ja voi kuinka paljon se eroaakaan vaikkapa ihan vaan muutaman vuoden takaisesta, ja todella hyvä niin. Paljon on vielä tehtävää, mutta tuntuu että olen alkanut luomaan nahkaani uudelleen ihan olan takaa.

    Mä vietin tiistaina syntymäpäiväni tarkoituksella (lähestulkoon kokonaan) yksin, ja se oli yksi parhaista päätöksistä pitkään aikaan. Se teki mulle ihan tosi hyvää. Tämä 28-vuotissyntymäpäivä tuntui kaiken kaikkiaan olleen melkoinen käännekohta monenkin asian suhteen. Se tuntui antaneen päätöksen tietyille asioille, joiden kohdalla olen väkisin pitänyt ovea vielä raollaan. Se tuntui ohjaavan mua oikeaan suuntaan. 28 vuotta täyttäminen tarjosi myös jo heti uusia tilaisuuksia, itseni haastamisen ja töiden suhteen. Tuostan itseni haastamisesta lisää hieman myöhemmin 🙂






    Lähdin kirjoittamaan tätä postausta täysin suunnittelematta, ja tästä tulikin loppujen lopuksi aikamoista tajunnan virtaa. Ehkä toisaalta ihan hyvä purkaa satunnaisia ja suunnittelemattomia ajatuksia ilman sen syvällisempää tarkoitusta. Clousurena tälle kaikelle, hyvää syntymäpäivää minä ja vitsi on kiva olla 28-vuotias ♡




  • Lifestyle

    Koronakevät ja yksinäisyys

    id koronakevät ja yksinäisyys







    Mukavaa helatorstaita kaikille ♡ Alkoiko siellä pidennetty viikonloppu? Itsellä oli muutamat työjutut hoidettavana vielä tänään ja pari jätin huomisellekin, mutta joka tapauksessa selvästi kevennetyt päivät tiedossa. En silti oikein tiedä, olisiko pitkästä viikonlopusta kuitenkaan niin innoissani. Viime aikoina viikonloput eivät enää ole olleet niitä odotettuja hetkiä, ja sieltä kumpusikin inspiraatio tähän postaukseen.





    Fomo, vaikka mitään ei tapahdu

    Muutamien viime viikkojen aikana mua on jopa hieman ahdistanut viikonloput, ja olen lähinnä odottanut taas maanantaita. Nyt jo parina viikonloppuna mä olen hiljentynyt somessa selvästi, vaikken ehkä täysin kuitenkaan. Jotenkin tuntuu, ettei viikonloppuisin ole mitään päivitettävää eikä silloin tapahdu yhtään mitään. Ennen koronaa mulla oli melkein joka viikonlopulle edes jotakin tekemistä, mutta nyt menossa on ties kuinka mones lauantai ja sunnuntai putkeen, kun ei ole mitään suunnitelmia.

    Mähän olin koronan alkaessa etunenässä sillä fiiliksellä, että tää kotoilu on tosi jees eikä aiheuta mulle ongelmia. Viihdyn kotona, erityisesti tässä nykyisessä asunnossani, teen töitä kotoa ja niin edelleen, mikäs sen helpompaa? Nyt kuitenkin parin kuukauden jälkeen huomaan että rajansa kaikella. Vaikka kuinka viihtyisin kotona, en mä selviä ikuisuuksiin neljän seinän sisällä. Lenkit ja ulkoilu on tullut tärkeäksi osaksi arkea, mutta tuntuu että kaipaan silti jotain muuta, erityisesti sosiaalisia kontakteja.






    Otsikkoon viitaten viikonloput ovat viime aikoina tuntuneet kaikista raadollisemmilta, kun usein perjantai-iltaisin mut valtaa hassu yksinäisyyden tunne, joka lievittää sitten sunnuntaina. Fomo eli fear of missing out on vahvempi kuin koskaan. Sinäänsä todella kummallisia fiiliksiä, kun kotoileehan kaikki muutkin just nyt eikä mitään tapahdu, mistä voisin jäädä paitsi. Luulenkin, että yksinäisyys ja fomo ilman sitä oikeaa ulkopuolelle jäämistä johtuu vain siitä, että eristäytymistä on jatkunut niin pitkään ja siitä kaipuusta normaaliin elämään. Toki, onhan suosituksia ja rajoituksia nyt höllennetty ja monet ovat nähneet ja tehneet vapaammin. Voihan sekin vaikuttaa, kun somessa alkaa näkyä ensimmäisiä normaalin elämän merkkejä ja sitten vertaan sitä siihen, että itse istun yksin kotona.





    Koronakevät ja yksinäisyys

    Tiedän, etten varmastikaan ole näiden ajatusteni kanssa yksin. Uskon että monet tuntevat kummallista yksinäisyyden tunnetta näin koronakevään aikaan ja monilla yksinäisyyden tunne on varmasti pahentunut. Monesti mielessä on ollut ne ihmiset, jotka ovat oikeasti täysin yksin tän koronan keskellä ja kaikki myötätunto on täysin heidän puolellaan. Olisi ihana auttaa edes jotakuta yksinäistä. Yksinäisyys on tosi raastava tunne, ja siihen liittyy paljon ajatuksia esimerkiksi omasta riittämättömyydestä, tarpeettomuudesta ja kelpaamattomuudesta. Ne ovat kaikki tuttuja teemoja omistakin ajatuksistani ja kauhistuttaa havahtua siihen, mitä korona onkaan tehnyt yksinäisyydestä kärsiville. Tää koronakevät ja yksinäisyys voi olla tuhoisakin yhdistelmä.

    Sellaisillekin, jotka eivät tavallisesti koe yksinäisyyttä, koronakevät on saattanut aiheuttaa sitä kuitenkin. Se on tosi luonnollista, kun kaikki tapahtumat perutaan, on siirrytty etätöihin, kaikki on kiinni ja sosiaalisia kontakteja vältellään. Ihmekös tuo, jos yksinäisyys valtaa kenet tahansa. Tai jos yksinäisyyttä on kokenut jo aiemmin, voi olla myös tosi ahdistavaa nähdä esimerkiksi somesta kaikkia etätreffejä, videopuheluita ja etäylläreitä, kun itsellä ei ole ketään jonka kanssa tehdä näitä. Olen huomannut, että koronan aikaan tunnutaan korostavan entistä enemmän kaikkia kaverisuhteita, ja sellaisen seuraaminen vierestä varmasti sattuu yksinäistä. Tää on jotenkin niin ristiriitainen juttu, kun totta kai kaikilla on oikeus hehkuttaa etäilyä ja kaverisuhteita fyysisestä näkemisestä huolimatta. Kauheaahan sekin olisi, jos esimerkiksi somessa ei saisi näyttää tällaisia omia onnen hetkiään.






    Musta tuntuu, ettei tällä tekstillä ole kunnon päätä eikä häntää. Kiteytettynä kuitenkin olen havahtunut omiin kummallisiin yksinäisyyden ja fomon tunteisiin, vaikkei ole mitään mistä olisin jäänyt paitsi. Samalla mielessä on kaikki yksinäiset tyypit ja surettaa niin heidän puolestaan tää koko kevät. Haluaisin tehdä asialle jotain, samoin kuin näille omille tuntemuksilleni, mutta en tiedä mitä. Olisiko siellä kenelläkään vinkkejä, miten lievittää yksinäisyyden tunnetta?




    Oletko sä tuntenut yksinäisyyttä koronan aikana?




    ×××

    Seuraathan mua jo myös Instagramissa?


  • Lifestyle

    Sanojen merkitys parisuhteessa

    id sanojen merkitys parisuhteessa





    Sanojen merkitys parisuhteessa, onko kehuilla enää mitään väliä kun ollaan yhdessä? Toinen on jo niin läheinen, että haittaako se jos joskus heittää vähän hölmön läpän? Mä kirjoittelin tässä postauksessa hieman siitä, että haluaisin puhua täällä blogin puolella enemmän ihmissuhteista. Tuntuu, että itselläni olisi jotain sanottavaa niistä, tai ainakin pystyn kirjoittamisen kautta järjestelemään omia ajatuksiani myös ihmissuhteiden koukeroista. Ihmissuhteet tuntuvat olevan tosi monimutkainen juttu, ja jokaiselle tietysti yksilöllinen asia, eikä siksi mihinkään ole suoraviivaista tai yksiselitteistä ratkaisua. Keskustelu kuitenkin aina avaa näkökulmia ja olisikin mielenkiintoista päästä vaihtamaan ajatuksia teidän kanssa näiden postausten kautta 🙂









    Eroavaisuudet parisuhteissani

    Viime aikoina mä olen pohtinut todella paljon sanojen merkitystä parisuhteessa. Olen ehkä oivaltanut aiheen tiimoilta jotain, vihdoin. Mähän olen vielä nuori, eikä mulla sillä tavalla ole ”kunnolla” kokemusta elämästä, mutta mahtuu nuoreen ikäänkin paljon oivalluksia ja ajatuksia. Mulla itselläni takana on vain pari aiempaa parisuhdetta, jotka tosin ovat olleet pitkiä omaan sekä kumppanin ikään nähden. Olen viime aikoina havahtunut siihen, miten erilaisia jokainen mun elämän parisuhde ovat olleet, ja sitä kautta aloin myös pohtia niiden välisiä eroja. Yksi iso juttu oli sanojen merkitys parisuhteessa, ja miten erilainen kulttuuri sanojen suhteen onkaan ollut jokaisessa suhteessani.

    Yhdessä suhteessa sanoja ja kehuja oli todella vähän, melkeinpä ei ollenkaan. Eräässä toisessa suhteessa kehuja oli silloin tällöin, mutta vastavuoroisesti sanoilla saatettiin satuttaa. Usein varmasti ihan tahattomasti, mutta ei se lopputulosta muuta. Sitten on suhde, jossa kauniita sanoja sekä kehuja on ylitsepursuavasti, eikä sanoilla loukata edes vahingossa. Melkoinen kontrasti eikö?





    Kehuja ja loukkaavia vitsejä

    Sanoilla tarkoitan tässä postauksessa kehuja, kannustusta, tunteiden tunnustamista, hölmöjä heittoja ja loukkaavia vitsejä. Ne voivat kohdistua ulkonäköön, luonteeseen, tunteisiin tai vaikkapa olla yleisiä heittoja, kohdistamatta henkilökohtaisesti kehenkään. Mä olen parisuhteissa kuullut näitä kaikkia. Ehdottomasti kauneimpia sanoja ja lauseita ovat olleet rakastan sinua, oot mun tuleva vaimo ja haluan susta mun lasten äidin. Rankimpia ja negatiivisesti parhaiten mieleenjääneitä ovat olleet muunmuassa seuraavat. Tytöt ovat kuin mopoja, oma on paras mutta aina sitä haluaa testata toista. Toi sun takki näyttää typerältä kun pidät sitä noin. Haha, vatsamakkara! Kadun niitä vuosia, jotka vietin sun kanssa. Ei tollanen unelma tule toteutumaan.

    Selkeästi mulle henkilökohtaisesti siis on eniten painoarvoa sellaisilla kehuilla, jotka kohdistuvat muhun ihmisenä ja kokonaisuutena. Ulkonäöstäkin on tullut paljon kehuja, ja vaikka ne ovatkin aivan ihania, arvostan enemmän yllä luetellun kaltaisia sanoja. Negatiivisesti taas muhun on eniten vaikuttanut kommentit ulkonäöstä ja pukeutumisesta, vähättely haaveista tai tavoitteista sekä tietysti sanat, jotka jollain tapaa aiheuttavat riittämättömyyttä ja alemmuutta verrattuna toisiin. Se on myös hassua, miten noita negatiivisia osasin listata enemmän. Aina ne pahat sanat juurtuvat jotenkin syvemmälle ja positiivisia, ihania sanoja tarvitaan määrällisesti paljon enemmän kumoamaan ne loukkaavat. Vaikka ne loukkaukset olisikin sanonut joku toinen.



    Hiljaisuus ja sanojen puuttuminen kokonaan

    Näiden kaikkien lisäksi yksi iso kokonaisuus on hiljaisuus. Sitä mä olen ”kuullut” ehkäpä eniten, eli käytännössä kehuja ei ole ollut, mutta ei myöskään loukkaavia sanoja. Toisaalta tässä ei ole mitään pahaa, mutta tavallaan taas sanojen puuttuminen kokonaan kaihertaa pitkässä juoksussa todella paljon. On tosi hyvä, jos satuttavat kommentit uupuvat täysin, mutta tarvitaanko kehuja? Mun mielestä tarvitaan, koska itse koin kivojen sanojen puuttumisen todella vahvasti. Se söi niin hassulla tavalla sisältäpäin ja uskon sen vaikuttaneen myös omiin tunteisiini. Tuntui, ettei minussa ollut mitään kehumista, olin keskinkertainen ja ihan vaan ookoo. Tai ehkäpä olin itsestäänselvyys? Joka tapauksessa se aiheutti epävarmuutta omalla tavallaan, erityisesti parisuhdetta kohtaan. Pitkällä tähtäimellä se oli varmasti myös osasyy tunteiden hiipumiseen. Tuntui niin kaverilliselta, kun ei enää edes sanottu rakastan sinua.






    Sanojen vaikutus itsetuntoon ja parisuhteeseen

    Mä olen kokenut, että sanat vaikuttavat itsetuntoon todella paljon. Paljon kehuja saadessani mun itsetunto ja itsevarmuus on paremmalla tolalla kuin koskaan. Loukkaavien sanojen aikaan muistan itsetuntoni olleen tosi nollissa, vaikkeivat ne negatiiviset sanat tietenkään ainoa syy siihen ollut. Sanojen puuttuminen vaikutti myös haitallisesti itsetuntoon, mutta vasta pitkällä tähtäimellä eikä yhtä romahduttavasti kuin satuttavat sanat. Siitä oli myös helpompi lähteä parantamaan itsetuntoa uudelleen. Koenkin, että kehujen puuttuminen vaikutti eniten nimenomaan itse parisuhteeseen sekä omiin tunteisiin.

    Itsetuntoahan ei missään nimessä voi rakentaa kehujen tai toisen ihmisen sanojen varaan. Se ei ole pitkäkestoista ja itsetunnon pohja on tällöin hatara. Toki kukaan ei varmasti voi kieltää sitä, että kehut nostavat itsetuntoa ja tekevät sille hyvää – ovat kuin pieni itsetuntoboosti. Eikä siinä ole mitään väärää, ne kehut tukevat loistavasti itsetuntoa ja saattavat olla hyvä alkusysäys paremman itsetunnon rakentamiselle. Mä olen ollut elämäni aikana aina epävarma itsestäni, joten mulle kehut ovat olleet iso apu itsetunnon parantamisessa. Ne auttavat kyseenalaistamaan omia negatiivisia ajatuksia, kun mietin että jos tuo toinen näkeekin asian näin, niin miksi en itsekin.

    Parisuhteessa sanat toimivat mun mielestä liimana. Toisen kehumisella osoittaa arvostusta kumppania kohtaan ja saa toisen hyvälle mielelle. Ne usein myös konkretisoivat omia ajatuksia kumppanista, ja uskon että vuolas kehuminen auttaa jopa rakastumaan toiseen uudelleen ja uudelleen. Ihanat sanat tekevät parisuhteesta lämpimämmän, tiiviimmän ja ne rakentavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Niiden puuttuminen ei välttämättä romahduta koko parisuhdetta, mutta ehdottomasti haurastuttaa, ainakin omasta näkökulmastani.





    Kehunko minä itse?

    Mun oma kehumiskäyttäytyminen peilautuu tosi paljon toisesta ihmisestä. Mun on helppo kehua toista, jos vastapuolikin sanoo kivoja asioita paljon. Satuttavia sanoja taas en osaa samalla tavalla peilata, onneksi, vaan niiden suhteen lähinnä tyydyn hautomaan ne toisen sanat syvälle mieleeni. Tällä peilautumisella en nyt tarkoita ”oot ihana” ”eipäs kun sinä” -keskustelua, vaan sitä, kun toinen silloin tällöin kehuu, tulee se itselläkin helpommin muiden tilanteiden lomassa. Mutta tosiaan, kehut ovat tärkeä osa parisuhdetta ja haluaisinkin parantaa sitä omalta osaltani. Olen tehnyt tässä isoa kehitystä, mutta haluaisin että kehut tulisivat luonnollisemmin ilman sitä toiselta peilaamista. Sillä mitä jos toinenkin vaatii sen peilautumisen ja sittenhän siinä ollaan, kumpikaan ei sano mitään. Siksi en halua ollenkaan syyttää toista osapuolta aiemmin koetusta hiljaisuudesta, koska tiedän olevani osasyyllinen siihen. Oravanpyörä oli valmis, kun molemmat kaipasivat toiselta aloitetta arkisiin kehuihin ja totuttiin yhdessä siihen hiljaisuuteen.

    Mä luulenkin, että lähtökohtaisesti tarvitsen vierelle ihmisen, jolta kauniit sanat tulevat luonnostaan. Se opettaa mulle paljon kehumiskulttuurista ja selvästi madaltaa omaa kynnystä sanoa kivoja asioita. Olen ehkä oivaltanut sen siksi, kun oma itsetunto on vahvistunut ylitsepursuavien kehujen myötä ja haluan tietysti tuottaa toiselle saman fiiliksen. Kehuista muutenkin on tällaisen myötä tullut normi, tavallinen arkinen asia, mutta ei missään nimessä merkityksetön. On tullut tavaksi, että kehua voi ihan muuten vain, eikä pelkästään spesiaalitilanteissa. Olen myös oppinut, ettei sanoja voi missään nimessä kuluttaa puhki, vaikka siitä ehkä onkin monta eri mielipidettä. Mutta mun mielestä ei voi, kaunis sana kaikuu aina yhtä kauniisti, vaikka se olisi heitetty ilmoille jo miljoona kertaa. Sanojen merkitys parisuhteessa on ollut omalla kohdallani tosi suuri.






    Mitä ajatuksia aihe sinussa herättää? Voiko sun mielestä sanoja kuluttaa puhki? Osaatko sä kehua muita tai kumppania? Ovatko kehut sulle tärkeitä?




    Sanojen merkitys parisuhteessa – Mikä on kaunein sulle sanottu kehu?




    ×××

    Osallistuitko jo tähän arvontaan?