Matkustelu

Praha – Sympaattinen miksaus Pariisia ja Berliiniä








Ihanaa perjantaita kaikille ♡ Mulla oli tänään poikkeuksellisesti vapaapäivä ja eilisen työpaikan kick off -päivän jäljiltä vietin vapaani Helsingissä. Päivä kului kivasti ja jokseenkin rennosti syysmuotiin sekä Oodiin tutustuen, pienien työ- ja blogijuttujen ohella. Juuri nyt istunkin junassa, jolla suuntaan pitkästä aikaa kohti Turkua! Mennään isän luo käymään ja huomenna tiedossa on meidän perinteinen risteily.

Tänään kuitenkin haluan palata Prahan fiiliksiin, kun siitä jo aiemmin lupailin postausta ja sitä odotettiinkin eräässä kommentissa. Prahassa kävin siis heinäkuun alussa belgialaisen vaihtarikaverini kanssa. Larisa itseasiassa on vilahtanutkin täällä blogin puolella vaihtoaikana, esimerkiksi herkkujen maisteluvideolla suomalaiset vs. belgialaiset herkut. Muistaako joku? 😀 Meidän on ollut jo pitkään tarkoitus treffata ja nyt vihdoin saatiin se aikaiseksi. Meidät toi yhteen tietysti Ed Sheeran, jonka keikka oli koko reissun tarkoitus reunionin lisäksi.









Reissu pähkinänkuoressa

Reissu oli kuitenkin aivan superlyhyt, ja Prahassa vietettiinkin hieman vajaa kaksi päivää. Tuollaiset noin pikaiset reissut eivät ole niitä parhaimpia, sillä on vähän turhaa lentää noin lyhyen ajan takia. Meillä kuitenkin molemmilla oli töitä, joten ei voitu viipyä sen pidempään. Onneksi kuitenkin kohde oli Praha, jossa tuo vajaa kaksi päivää riitti ihan mukavasti.








Heti ensimmäisenä kohdattiin pieni takaisku, kun meidän hotelli vaihtui. Meidän varaamassa huoneessa oli putkiongelma, joten meidät siirrettiin toiseen hotelliin. Uusi huone ja hotelli oli kuitenkin myös tosi kiva, ihanan idyllinen ja pieni, joten loppujen lopuksi kaikki hyvin! Ensimmäisenä päivänä satoi myös hieman vettä, mutta onneksi vain tihuttaen. Kierreltiin Prahaa ja käytiin syömässä Hard Rock Cafessa. Larisa oli juuri vuosi sitten käynyt Prahassa perheensä kanssa, joten oli kiva kun toinen meistä tiesi seutua jo vähän.











Illalla tiedossa olikin odotettu Ed Sheeranin konsertti! Prahassa keikan järjestelyt olivat huonommat kuin muualla missä olen ollut. Vessoja oli aivan liian vähän ja jonot olivat ihan hullut, me missattiinkin James Bay sen vuoksi. Tästä johtuen ei myöskään päästy lähelle lavaa vaan tyydyttiin joraamaan kauempana. Paikalle kuitenkin pääsi taksilla alueen välittömään läheisyyteen, mikä oli tosi kiva juttu! Poislähtö olikin sitten melkoinen työmaa eikä taksia saanut arvatenkaan mistään 😀 Kuitenkin keikalla meno oli tosi hyvä ja ihmiset ihastelivat mun Ed Sheeran -farkkutakkia useampaan otteeseen. Ed veti tapansa mukaan tosi hyvin ♡








Millainen kaupunki Praha mun mielestä oli?

Toisena päivänä kierreltiin kaupunkia lisää ja käytiin nähtävyysristeilyllä. Vietettiin oikein rento päivä ja suunnattiin hyvissä ajoin myös lentokentälle. Kaupunkina Praha oli mun mielestä tosi symppis, ja se oli selvästi kuin Pariisin ja Berliinin lapsi 😀 Tykkäsin paljon pariisilaistyyppisistä taloista ja pitsiparvekkeista, mutta samalla viehätyin ronskimmasta street-henkisestä menosta, jossa oli paljon saksalaisia viboja. Kaupunki oli kivan rauhallinen ja sopivan kokoinen. Käytiin kiertämässä päänähtävyydet, John Lennon Wall, kellotorni ja Kaarlensilta. Paljon nähtävää olisi vielä ollut, mutta mun mielestä Prahan yksi parhaimpia puolia oli se, että nähtävyyksiä on paljon, mutta sellaisia must-juttuja ei kuitenkaan niin paljoa. En tiedä saatteko yhtään ajatuksesta kiinni haha.











Kummallisinta oli elävät käärmeet kaduilla katutaiteilijoiden harteilla, joihin sai koskea ja maksua vastaan varmaan sai kuvankin. Mua tuo ällötti, siis ihan itse käärmeen vuoksi sekä myös sen, että huumattujahan ne raukat olivat, joilla yritettiin nyhtää turisteilta rahaa. Kummallisinta se oli siksi, etten ole nähnyt vastaavaa koskaan aiemmin missään muualla Keski-Euroopassa.

Kokonaisuudessaan mä tykkäsin Prahasta ja viihdyin siellä. Kulttuuri vaikutti hyvin tyypilliseltä keskieurooppalaiselta kulttuurilta, ja haluan varmasti mennä Prahaan vielä uudelleen. Reissukokemus oli kaikin puolin onnistunut, mutta mun sydäntä Praha ei kuitenkaan vienyt. Isoja plussia on se, että kyseessä on tosi halpa matkustuskohde, sillä lentoja ja hotelleja saattaa saada hyvinkin edullisesti. Siellä myös riittää hyvin minilomakin, mutta ajan saa varmasti kulumaan pidemmälläkin vierailulla. Hintataso paikan päällä oli mun mielestä aika samassa linjassa kuin mitä Suomessa on, ehkä aavistuksen halvempaa. Shoppailumahdollisuuksista en osaa niinkään sanoa, sillä me ei käytetty aikaa shoppailuun ja nyt kun mietin, ei mitään must-kauppoja tullut edes vastaan. Arkkitehtuuri oli kaunista sekä ihmiset mukavia ja saatiin hyvää palvelua oikeastaan kaikkialla. Ehkä kuitenkin vähän hajuton ja mauton -fiilis jäi, vaikkei mulla mitään pahaa sanottavaa kohteesta olekaan.






Onko Praha sulle tuttu kohde? Mitä mieltä sinä olit?




×××

Tein muuten aiemmin Prahasta IGTV-videon, jonka voit katsoa tästä 🙂


Lue myös

"Aivohalvauksen ja migreenin ero on hiuksenhieno" - E-pillerit ja migreeni
Syystrendit tweed ja ruudut - 3 syksyistä asukokonaisuutta Sokokselta

One Comment

Leave a Reply