Lifestyle

Olympus OM-D E-M10 Mark III ja kuvia viikon varrelta

https://track.adform.net/serving/scripts/trackpoint/adf.track(546989, ’12_2019_Olympusjoulu_ElliLeppiniemi’);



Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen ja Indieplacen kanssa.








Vihdoin mun hankala kameratilanne on ohi ja pääsen esittelemään myös teille uuden kuvauskalustoni! Miten hankalaa olikaan olla edes muutama viikko ilman sitä omaa tuttua kameraa, enkä ollut edes oikein ennen ajatellut miten paljon kuljenkaan kamera kädessä loppujen lopuksi. Kaupallisessa yhteistyössä Olympuksen kanssa kuitenkin sain käyttööni ihanan Olympus OM-D E-M10 Mark III -kameran, jonka ansiosta en ole enää missannut ikuistettavia hetkiä.











Tässä muutaman viikon aikana kun mulla ei ole ollut sitä omaa pientä, kätevästi mukana kulkevaa kameraa, väliin on jäänyt monia hetkiä, jotka olisi ollut kiva kuvata. Ollaan esimerkiksi pyörähdetty Helsingissä sekä myös Tampereella erilaisissa tapahtumissa, joista olisi saanut kivaa kuvamateriaalia sekä vaikkapa asukuvia. Yrittäjyydestä kamerattomana puhumattakaan, on ollut ihanan vapauttavaa kun asiakkaan luo voi taas mennä kuvaamaan Olympus OM-D E-M10:llä eikä mukana tarvitse raahata isoa ja painavaa kuvauskalustoa. Kuvien laadussa ei silti tarvitse tinkiä sitten yhtään!

Mä olen ollut Olympus-kuvaaja jo yli neljä vuotta, eikä loppua näy. Tämä uusi Olympus OM-D E-M10 Mark III on vielä himpun pienempi ja kevyempi kuin edeltävä kamerani. Siksi se on kulkenut tiiviisti mun mukana, kuten postauksen kuvista huomaatte. Mukana on kuvia mm. Tampereen Joulutorilta, jossa olen pyörähtänyt iltaisin kavereiden kanssa useampana kertana, kahvitteluhetkistä sekä itsenäisyyspäivän ilotulituksesta.








Kaikki tämän postauksen kuvat on itseasiassa otettu Olympus OM-D E-M10 Mark III -rungolla ja Olympus M.Zuiko Digital 25mm 1.8 -objektiivilla. Kyseinen objektiivi on ollut mun käytössä jo neljä vuotta, ja olen kokenut sen loistavaksi yleisobjektiiviksi. Linssi on super pieni ja kevyt, ja tämä yhdistelmä kulkee kätevästi mukana myös esimerkiksi pienemmissä käsilaukuissa. Koostaan huolimatta objektiivi taipuu hyvin vaikkapa maisemakuviin, videokuvaukseen sekä asu- ja muotokuvaukseen. Siksi se onkin ollut mun luotto-objektiivi matkoilla ja ihan jokapäiväisessä elämässä. Lähestulkoon kaikki mun blogin kuvat asukuvia lukuunottamatta onkin sillä otettu. Tämä linssi on todella valovoimainen, joten sisällä tai iltaisin kuvaaminen ei ole ongelma, mikä on ihan mahtava juttu näin talvi-aikaan Suomessa.









Huima pakettitarjous kamerakalustosta

Olympuksella on itseasiassa juuri nyt käynnissä aivan mahtava pakettitarjous, tästä kyseisestä setistä! OM-D E-M10 Mark III -kameran ja 25mm 1:1.8 –objektiivin saa nyt pakettihintaan pelkän kameran rungon hinnalla ♡ Tämän pakettitarjouksen etu on siis arvoltaan 379€, joten tilaisuuteen kannattaa ehdottomasti tarttua. Olisiko tässä joululahjaidea vaikkapa sinulta itsellesi? ;D








Olympus OM-D E-M10 Mark III – Oliko näin kompakti vaihtoehto sulle jo tuttu?




×××

Tykkää blogista myös Facebookissa!


Lue myös

ADVENTTIARVONTA: Voita 100€ shoppailurahaa Zadaa-sovellukseen!
Galaxy Wearables ja Note10+ - Fiiliksiä parin viikon käytön jälkeen

Leave a Reply