Matkustelu

Manchesterin joulumarkkinat

Ihanaa torstai-iltaa kaikille ♡ Mulla on just nyt tosi raukea ja väsynyt mutta silti onnellinen fiilis. Palautin tänään nimittäin viimeisen koulutehtävän mikä piti tehdä täällä Englannissa, ja vaikken työhöni älyttömän tyytyväinen ollutkaan, niin nyt ne kaikki raportit on ohi. Mä olen siis periaatteessa nyt joululomalla! 🙂 Vielä olisi muutama tehtävä Suomen puolelle palautettavana, mutta niissä on onneksi aikaa deadlineen.

Lauantaina oli taas reissupäivä ja mietinkin silloin, että vaikka ne päivän reissut ympäri Englantia ovatkin aika rankkoja, niin se on kuitenkin ihan älyttömän mahtavaa että oon saanut matkustella täällä niin paljon. Southamptonkin on kiva paikka, mutta silti täytyy ottaa kaikki ilo irti koko maasta, kun asun täällä vain niin lyhyen aikaa. Lauantaina siis tosiaan otettiin aamuseitsemältä suunnaksi Manchester ja sen joulumarkkinat!

Kuten ensimmäisestä kuvasta voi päätellä, nähtiin myös vihdoin lunta Englannissa! Se on ollut sellainen juttu, minkä oon kovasti toivonut kokevani mutta kuitenkin ajattelin ettei se tule toteutumaan Englannin ilmaston takia. Se fiilis oli niin mahtava, kun bussissa tajusin ulkona olevan valkoinen maa, mä olin kuin pikkulapsi karkkikaupassa. Sitten pysähdyttiin puolivälissä ja suunnilleen rynnättiin bussista ulos fiilistelemään lunta ♡ Matkan jatkuessa lumi vaihtui sateeksi eikä lunta ole sen koommin näkynyt, mutta kyllä se piristi silti tosi pitkäksi aikaa.

Mutta tosiaan, Manchester on ollut mulla mielessä alusta asti että siellä mä haluan käydä mutta tämä syksy on ollut niin täynnä ohjelmaa, että luulin sen jo siirtyneen tammikuulle. Kuitenkin bongasin tämän matkan ja sain vielä lipunkin viimeisten joukossa ja sitten mentiin. Fun fact muuten, Manchester oli mun toinen vaihtoehto kohdekaupungiksi.

Manchesterissä on pieniä joulutoreja ripoteltu ympäri kaupunkia, mutta me pyörittiin lähinnä tuolla päätorilla. Tuo valtava joulupukkikoriste oli ihan mahtava! Southamptoninkin joulutori on saksalaistyylinen, mutta tuo Manchesterin oli sitä vielä enemmän 😀 Tuolla oli myös tosi paljon belgialaisia kojuja, ja siitä oli meidän belgialaiset tytöt tosi innoissaan. Just tuolle päivälle sattui aika huono ilma, ja koko ajan tihutti vähän.

Tori oli ihan täynnä ihmisiä ja varmasti lauantaipäivän takia väkeä oli vielä enemmän. Joulutori oli myös ihanan monipuolinen, ruokakojuja oli tosi paljon ja sieltä sai niin kalaruokia kuin pitsaakin. Myös herkkuja oli ihan valtavasti, esimerkiksi belgialaisia vohveleita, karamelliomenoita, suklaavaahtokarkkeja, irtokarkkeja ja perinteistä englantilaista toffeeta. Käsitöitäkin oli paljon enemmän kuin esimerkiksi Southamptonissa.

Tuolla tuli kyllä niin ihana joulufiilis ja rakastin sitä koristelujen paljoutta. Muutenkin tykkäsin Manchesterista näin pikaisella silmäyksellä ihan älyttömästi. Mulla oli siellä tosi kotoinen olo ja jotenkin tuosta kaupungista tuli oikeasti mieleen Tampere, joten ehkä Tamperetta ei turhaan sanota Suomen Manchesteriksi haha. Iski jopa hetkellinen pieni katumus siitä, etten laittanutkaan sitä ykkösvaihtoehdoksi silloin vaihtoon hakiessani 😀

Nyt kuitenkin ajattelin heittää jonkun kliseisen joululeffan pyörimään ja kaivaa Fazerin sinistä esille. Viimeistelin vielä aamulla kauhealla raivolla sitä palautettavaa tehtävää, joten nyt on rentoilu ansaittu. Ja enää muutama hassu päivä ennen Suomeen lentämistä jee! Viikonloppuna onkin tiedossa siivoilua, pakkailua ja viimeisten jouluostosten hankkimista.

Miltä Manchesterin joulumarkkinat näyttää näin kuvien välityksellä? Ootko sä käynyt koskaan Manchesterissä?

×××
Enää tämä ja huominen päivä aikaa osallistua karkkilaatikon arvontaan täällä!

Lue myös

Joulufaktoja minusta
3. adventtiarvonta: Uniikkia muotia halvalla

12 Comments

Leave a Reply