Lifestyle

Life update: Mitä mä teen mun elämällä nykyään?

Mä olen ollut nyt Suomessa noin 1,5 kuukautta ja ajattelin että voisi olla korkea aika kertoa teillekin mitä mä nykyään teen mun elämällä. Vaihto oli totta kai ihan valtava osa omaa elämää, niin on tässä itselläkin ollut vähän tyhjä olo. Kuitenkin eteenpäin ollaan päästy ja itse asiassa tämä kevät näyttää erittäin vauhdikkaalta, joten heitetäänpäs tähän väliin life update!

 

Mikä oli suunnitelma?

Ennen vaihtoon lähtöä on tietysti hyvä olla jonkinlainen suunnitelma siitä, mitä sitten tekeekään elämällään paluun jälkeen. Varsinkin, kun mun kohdalla paluu oli vähän hankalaan aikaan, tavallaan kesken kaikkea muuta elämää. Mullakin oli siis suunnitelma, ja nyt tällä hetkellä sitä pohtiessa voin todeta että aika hyvin se näyttäisi myös toteutuvan, vaikka pieniä juttuja onkin mennyt eri tavalla. Suunnitelma oli siis se, että saisin vaihdossa opiskelut siihen malliin, että vaihdon jälkeen mulla olisi opinnoista jäljellä enää viimeinen harjoittelu ja opinnäytetyö.

 

Kuinka sitten kävi?

Vaihdon aikana mä suoritin koulua tosi paljon eteenpäin. Mulla oli kolme kymmenen opintopisteen kurssia Englannissa, jotka on tosin vielä kirjaamatta koska vaihtokoululla on tässä kestänyt jostain syystä ihan tajuttoman kauan toimittaa tuloksia 😀 Niiden lisäksi tein muutaman etäkurssin Suomesta, ja syksyltä mulle kertyikin siksi ennätysmäärä opintopisteitä ja jäljellä tosiaan on enää harjoittelu ja opinnäytetyö.

Yksi takapakki mulle kuitenkin iski; vaihdon takia mulla jäi yksi aika iso opintokokonaisuus suorittamatta, joka on pakollinen enkä saa sitä hyväksiluettua muilla jo käydyillä kursseilla. Tuon kurssin käyn nyt sitten kesällä jos mitenkään mahdollista, ettei sitten opparin tekeminen venyisi sen vuoksi enempää. Koko syksyn olen tämän takia pyhittänyt sitten opparin tekemiselle, ja tavoite on edelleen valmistua viimeistään jouluna.

 

Mitä teen nyt?

Sitten jääkin jäljelle vielä se syventävä harjoittelu, ja sitä suoritan parhaillaan. Mä nimittäin menin ja nappasin just sen haaveilemani paikan! Alkuvuodesta kun pohdin harkkapaikkoja, mieleeni pomppasi tämä heti ensimmäisenä. Totesinkin silloin, että jos tuonne pääsen, niin ei harmita ollenkaan tulla Suomeen. Tähän paikkaan ei haettu harjoittelijaa ja jouduinkin siksi lähes kirjaimellisesti jahtaamaan tätä, mutta tässä sitä nyt ollaan ja harkkaa on viikko takana. Varmasti ymmärrätte, etten halua julkaista työpaikkaani täällä, mutta kyseessä on harjoittelu markkinoinnin parissa. Juuri sellaista työtä, jota toivoisin tekeväni myös tulevaisuudessa.

 

Tämä mun harjoittelu on palkaton, vaikka suunnitelmissa olikin pyrkiä etsimään palkallinen harjoittelu. Kuitenkin moni samassa tilanteessa ollut tai oleva tietää, että tässä kohtaa se toivottu työkokemus on arvokkaampaa kuin raha. Tästä syystä mä päädyin myös hakemaan osa-aikaisia töitä, ja ilokseni voin kertoa että pari viikkoa sitten sain tietää mun tulevasta työpaikasta ja pari päivää sitten allekirjoitin työsopimuksen! Sain siihen just täydelliset osa-aikaiset tunnit, että voin hoitaa harjoittelun tänä keväänä, kesällä sen viimeisen kurssin ja syksyllä opparin. Kyseessä on kahvilatyö, enkä voisi olla enempää innoissani, että pääsen taas pitkästä aikaa asiakasläheisempään työhön.

 

Mutta tosiaan, mun suunnitelmat alkavat käydä toteen ihan täydellisesti, kun ei mua edes haittaa käydä kesällä vielä viimeistä kurssia. Mulla on ollut tosi ikävä töiden tekemistä kun niitä ei Englannissa ollut, joten odotan todella innolla töiden alkamista ja samalla nautin harjoittelusta. Elämä näyttää just nyt tosi valoisalta ja tuntuu todellakin siltä, että mä valmistun tänä vuonna vaikka sitä jossain kohtaa jo ehdin epäilemään. Tämän vuoden suunnitelmat tuntuvat myös siltä, että olen jakanut kaikki toteutettavat jutut fiksusti vuoden ympärille ja että näissä aikatauluissa on mahdollista pysyä.

Ihanaa kun elämä lähtee rullaamaan vauhdilla ♡

 

 

Mitä suunnitelmia sulla on tälle keväälle töiden tai opintojen suhteen?

 

×××
Voit seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi

 

Lue myös

Lemppareita just nyt
Vastaukset teidän kysymyksiin!

18 Comments

Leave a Reply