Kun kaverin seurassa ei ole enää hyvä olla

21.7.2020 9 By ELLI





Pelottava otsikko. Niin jännittävä aihe. Aihe, joka tuntuu olevan vähän tabu. Ystävyyssuhteista usein näkee puhuttavan sosiaalisessa mediassa vain positiiviseen sävyyn, mutta harvoin niitä negatiivisia varjoja nostetaan esille. En tiedä onko se sitä, että muutenkin somessa halutaan tuoda esille vain hyviä puolia, sehän on ihan luonnollista? Mutta esimerkiksi ystävyyden päättymisestä, kuormittavasta kaverisuhteesta ja satuttavista ystävistä ei puhuta melkeinpä koskaan, tai ainakin äärimmäisen harvoin.

Yksi syy siihen, miksei näistä aiheista puhuta, on varmasti se ettei nuorena aikuisena tai aikuisuudessa kohdata näitä ongelmia. Teini-iässä varmasti jokaisella on ollut kaveriongelmansa, mutta parin kympin ylitettyä ollaan jo niin aikuisia, ettei kavereiden kanssa riidellä tai laiteta välejä poikki. Mutta silti, ikä ei kuitenkaan aina vaikuta siihen millään tavalla että kaverin seurassa ei ole hyvä olla. Iästä riippumatta ystävä voi satuttaa tai loukata ja ikään katsomatta meillä on oikeus tarkastella kaverisuhteita niin, että antaako se enemmän kuin ottaa. Tämän vuoden puolella mä aloitin kirjoittelemaan enemmän ihmissuhteista, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa pohdin kaverisuhteita. Hypätäänpä siis mun omaan kokemukseen ja ajatuksiin siitä.





Kun kaverin seurassa ei ole enää hyvä olla

Mä itse olen paininut aiheen kanssa vähän kevyemmin koko alkuvuoden ja kevään ajan, ja nyt kesällä sitten vähän rajummin. Mulla on ystävä, joka on ihana tyyppi ja jonka avulla olen löytänyt itsestäni paljon uusia puolia. Kaveri, jonka kanssa mulla on ollut aina hauskaa ja jolle olen kertonut asioita, joita kukaan muu ei tiedä. Hän on ollut, ja on edelleen mulle rakas, mutta olen viime aikoina joutunut punnitsemaan, onko nämä kaikki hyvät puolet itsensä satuttamisen arvoista. Tämän vuoden puolella olen havainnut pientä kitkaa meidän välillä, ja on mulla oma aavistukseni syystäkin. Olen huomannut pientä, mutta tahallista ulkopuolisuuden tunteen aiheuttamista, ihmeellisiä kommentteja ja mun painamista alas. Pelottaa kirjoittaa tätä, sillä usein näistä puhuminen aiheuttaa kuulijassa “onkohan nyt noin, ylireagoitko vaan” -reaktion. Usein kaverisuhteiden ongelmia tunnutaan vähättelevän, ja etenkin jos kaveri on monien muiden mielestä pidetty.

Tätä kaikkea ei missään nimessä tapahdu aina kun ollaan tekemisissä ja siksi mun tapauksessa ei ole ehdotonta ratkaisua, vaan joudun punnitsemaan hyvien ja huonojen puolien välillä. Kahden kesken hän on ihana ja valloittava persoona, ja usein nämä aiemman mainitsemani tulevatkin esiin porukassa. Kevään ajan ajattelin, että siedän vain nämä negatiiviset jutut, kun hyviä yhteisiä hetkiä oli niin paljon. Sitten kuitenkin kesän kynnyksellä oli tilanne, josta olen vieläkin vähän poissa tolaltani. Tähän tilanteeseen liittyi mun suurimman epävarmuuden nostaminen esiin ja sillä mässäily porukassa. En edes muista, koska viimeksi olisin kokenut jonkun hetken noin ahdistavana ja milloin joku olisi saanut mut tuolla tavoin itkun partaalle. Olin seuraavat pari päivää ihan hädissäni, en voinut uskoa että hän voisi satuttaa mua tahallisesti noin.






Sen jälkeen en ole pystynyt olemaan hänen seurassaan täysin normaalisti. En ole saanut anteeksipyyntöä ja luulenkin, että hän itse ajatteli tilanteen vain olleen hauska. Olen ottanut tietoisesti paljon etäisyyttä, koska mun ei vaan ole enää ollut hyvä olla tämän kaverin seurassa. Tää tapaus on ahdistanut paljon, koska en tiedä mitä tekisin. Tiedän, että mä tulen olemaan hänen kanssaan väistämättä tekemisissä jatkossakin, joten täysi välien katkaiseminen ei onnistu. Muutenkaan se ei tunnu oikealta ratkaisulta näin aikuisena, vaikka aina itse muille sanonkin ettei ihmisten seurassa kannata olla, jos seura tuntuu pahalta. Olen pohtinut usein asian käymistä läpi hänen kanssaan, mutta ainakaan toistaiseksi en ole uskaltanut kun pelkään mitä siitä seuraisi.





Toksiset kaverisuhteet

Tämä koko juttu on laittanut mut pohtimaan toksisia ihmissuhteita. Mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä enemmän olen havainnut myrkyllisen ihmissuhteen piirteitä tässä kaverisuhteessa. Hän tietää miten mut saa hyvälle tuulelle ja osaa tehdä niin. Ikään kuin hän vetäisi mut lähelle, mutta hetkeä myöhemmin tönää taas kauemmas esimerkiksi aiheuttamalla mulle ulkopuolisen olon. Hän osaa kovasti kehua mua saavutuksistani ja suunnitelmistani, mutta seuraavassa käänteessä ja “mutta” -sanan kautta kertoo kuinka hän on tehnyt tai tekisi asian paremmin. Hän kerää luottamustani olemalla ensimmäisenä tukena elämän isoissa kriiseissä, on välittävä ja kuuntelee, mutta viikkoa myöhemmin kertoo näistä kriiseistä toiselle kaverille koska ei uskonut että mua haittaisi. Hän muistaa usein painottaa, ettei koskaan tekisi ystävilleen mitään pahaa tai haluaisi satuttaa heitä, joka taas nostaa omaa kynnystäni ottaa nämä asiat puheeksi. Tulee fiilis, että ehkä mä nyt vaan ylitulkitsen tai minussa on jokin vika, kun kaikki muut pitävät hänestä niin kovasti.

Toksiset ihmissuhteet ovat siitä raastavia, että usein sen myrkyllisyyden huomaa vasta paljon myöhemmin kuin milloin olisi pitänyt. Niille yhteistä on juurikin se vaikeus päästä pois, kun ei yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. Myrkyllisissä suhteissa positiivisia puolia on niin paljon, että ei haluaisi päästää irti ja mieluummin laittaa sitten itsensä sietämään kaikenlaista. Mä itse olen ainakin niin hukassa, kun en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Usein myös puhutaan myrkyllisistä parisuhteista ja niistä eroon pääsemiseen kannustetaan paljon enemmän. Parisuhteesta eroaminen muutenkin tuntuisi paljon helpommalta ratkaisulta, kuin tällaisesta kaverisuhteesta, jossa tiedän että meidän täytyy kuitenkin jatkossakin olla tekemisissä.






Mä en todellakaan tiedä mitä mun tulisi tehdä. Tavallaan en haluaisi luopua tästä tyypistä, enkä täysin voikaan, mutta missä menee oman sietokyvyn raja? Tiedän, että yksinkertaisin ratkaisu olisi vain istua alas ja kertoa omista fiiliksistä, mutta miten? Miten asian voisi ottaa hänen kanssaan puheeksi, vai pahentaako se vain tilannetta? Pelkään kamalasti vastareaktiota ja sitä, että loppujen lopuksi se olenkin minä joka jää yksin ja jota vastaan tämä kaikki kääntyy. Mä en nimittäin rehellisesti usko, että tää tyyppi osaisi ottaa mun tunteita tosissaan, nyt kun kyseessä on hänen omat toimintatapansa ja niiden tarkastelu.

Koko juttua vaikeuttaa sekin, että mulla on mennyt näin kauan koota itseni sen viimeisimmän loukkauksen jälkeen, että pystyn edes jossain määrin puhumaan aiheesta. Aiemmin en olisi edes pystynyt ottamaan asiaa hänen kanssaan puheeksi ja nyt näin paljon jälkeen päin asian puiminen tuntuu typerältä. Pelkään, että keskustelu aiheuttaa isomman sopan, jota en missään nimessä halua koska tosiaan ollaan väistämättä tekemisissä. Tiedän, että avautuminen aiheesta on myös hölmöä kun en itse tee asialle mitään. Oli miten hölmö tahansa, ainakin tämä vuodattaminen edes tänne helpotti mun omaa oloa.




Onko siellä kenelläkään vastaavia kokemuksia tai neuvoja?




×××

Tykkäsitkö blogista jo Facebookissa?


Lue myös

Mielikuvamatkailu ja brunssi Välimeren rannikolla
Sadepäivän pirteä asu - Vaaleanpunaista ja kukkakuosia