Kun kaverin seurassa ei ole enää hyvä olla
Pelottava otsikko. Niin jännittävä aihe. Aihe, joka tuntuu olevan vähän tabu. Ystävyyssuhteista usein näkee puhuttavan sosiaalisessa mediassa vain positiiviseen sävyyn, mutta harvoin niitä negatiivisia varjoja nostetaan esille. En tiedä onko se sitä, että muutenkin somessa halutaan tuoda esille vain hyviä puolia, sehän on ihan luonnollista? Mutta esimerkiksi ystävyyden päättymisestä, kuormittavasta kaverisuhteesta ja satuttavista ystävistä ei puhuta melkeinpä koskaan, tai ainakin äärimmäisen harvoin.
Yksi syy siihen, miksei näistä aiheista puhuta, on varmasti se ettei nuorena aikuisena tai aikuisuudessa kohdata näitä ongelmia. Teini-iässä varmasti jokaisella on ollut kaveriongelmansa, mutta parin kympin ylitettyä ollaan jo niin aikuisia, ettei kavereiden kanssa riidellä tai laiteta välejä poikki. Mutta silti, ikä ei kuitenkaan aina vaikuta siihen millään tavalla että kaverin seurassa ei ole hyvä olla. Iästä riippumatta ystävä voi satuttaa tai loukata ja ikään katsomatta meillä on oikeus tarkastella kaverisuhteita niin, että antaako se enemmän kuin ottaa. Tämän vuoden puolella mä aloitin kirjoittelemaan enemmän ihmissuhteista, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa pohdin kaverisuhteita. Hypätäänpä siis mun omaan kokemukseen ja ajatuksiin siitä.
Kun kaverin seurassa ei ole enää hyvä olla
Mä itse olen paininut aiheen kanssa vähän kevyemmin koko alkuvuoden ja kevään ajan, ja nyt kesällä sitten vähän rajummin. Mulla on ystävä, joka on ihana tyyppi ja jonka avulla olen löytänyt itsestäni paljon uusia puolia. Kaveri, jonka kanssa mulla on ollut aina hauskaa ja jolle olen kertonut asioita, joita kukaan muu ei tiedä. Hän on ollut, ja on edelleen mulle rakas, mutta olen viime aikoina joutunut punnitsemaan, onko nämä kaikki hyvät puolet itsensä satuttamisen arvoista. Tämän vuoden puolella olen havainnut pientä kitkaa meidän välillä, ja on mulla oma aavistukseni syystäkin. Olen huomannut pientä, mutta tahallista ulkopuolisuuden tunteen aiheuttamista, ihmeellisiä kommentteja ja mun painamista alas. Pelottaa kirjoittaa tätä, sillä usein näistä puhuminen aiheuttaa kuulijassa “onkohan nyt noin, ylireagoitko vaan” -reaktion. Usein kaverisuhteiden ongelmia tunnutaan vähättelevän, ja etenkin jos kaveri on monien muiden mielestä pidetty.
Tätä kaikkea ei missään nimessä tapahdu aina kun ollaan tekemisissä ja siksi mun tapauksessa ei ole ehdotonta ratkaisua, vaan joudun punnitsemaan hyvien ja huonojen puolien välillä. Kahden kesken hän on ihana ja valloittava persoona, ja usein nämä aiemman mainitsemani tulevatkin esiin porukassa. Kevään ajan ajattelin, että siedän vain nämä negatiiviset jutut, kun hyviä yhteisiä hetkiä oli niin paljon. Sitten kuitenkin kesän kynnyksellä oli tilanne, josta olen vieläkin vähän poissa tolaltani. Tähän tilanteeseen liittyi mun suurimman epävarmuuden nostaminen esiin ja sillä mässäily porukassa. En edes muista, koska viimeksi olisin kokenut jonkun hetken noin ahdistavana ja milloin joku olisi saanut mut tuolla tavoin itkun partaalle. Olin seuraavat pari päivää ihan hädissäni, en voinut uskoa että hän voisi satuttaa mua tahallisesti noin.
Sen jälkeen en ole pystynyt olemaan hänen seurassaan täysin normaalisti. En ole saanut anteeksipyyntöä ja luulenkin, että hän itse ajatteli tilanteen vain olleen hauska. Olen ottanut tietoisesti paljon etäisyyttä, koska mun ei vaan ole enää ollut hyvä olla tämän kaverin seurassa. Tää tapaus on ahdistanut paljon, koska en tiedä mitä tekisin. Tiedän, että mä tulen olemaan hänen kanssaan väistämättä tekemisissä jatkossakin, joten täysi välien katkaiseminen ei onnistu. Muutenkaan se ei tunnu oikealta ratkaisulta näin aikuisena, vaikka aina itse muille sanonkin ettei ihmisten seurassa kannata olla, jos seura tuntuu pahalta. Olen pohtinut usein asian käymistä läpi hänen kanssaan, mutta ainakaan toistaiseksi en ole uskaltanut kun pelkään mitä siitä seuraisi.
Toksiset kaverisuhteet
Tämä koko juttu on laittanut mut pohtimaan toksisia ihmissuhteita. Mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä enemmän olen havainnut myrkyllisen ihmissuhteen piirteitä tässä kaverisuhteessa. Hän tietää miten mut saa hyvälle tuulelle ja osaa tehdä niin. Ikään kuin hän vetäisi mut lähelle, mutta hetkeä myöhemmin tönää taas kauemmas esimerkiksi aiheuttamalla mulle ulkopuolisen olon. Hän osaa kovasti kehua mua saavutuksistani ja suunnitelmistani, mutta seuraavassa käänteessä ja “mutta” -sanan kautta kertoo kuinka hän on tehnyt tai tekisi asian paremmin. Hän kerää luottamustani olemalla ensimmäisenä tukena elämän isoissa kriiseissä, on välittävä ja kuuntelee, mutta viikkoa myöhemmin kertoo näistä kriiseistä toiselle kaverille koska ei uskonut että mua haittaisi. Hän muistaa usein painottaa, ettei koskaan tekisi ystävilleen mitään pahaa tai haluaisi satuttaa heitä, joka taas nostaa omaa kynnystäni ottaa nämä asiat puheeksi. Tulee fiilis, että ehkä mä nyt vaan ylitulkitsen tai minussa on jokin vika, kun kaikki muut pitävät hänestä niin kovasti.
Toksiset ihmissuhteet ovat siitä raastavia, että usein sen myrkyllisyyden huomaa vasta paljon myöhemmin kuin milloin olisi pitänyt. Niille yhteistä on juurikin se vaikeus päästä pois, kun ei yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä. Myrkyllisissä suhteissa positiivisia puolia on niin paljon, että ei haluaisi päästää irti ja mieluummin laittaa sitten itsensä sietämään kaikenlaista. Mä itse olen ainakin niin hukassa, kun en tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Usein myös puhutaan myrkyllisistä parisuhteista ja niistä eroon pääsemiseen kannustetaan paljon enemmän. Parisuhteesta eroaminen muutenkin tuntuisi paljon helpommalta ratkaisulta, kuin tällaisesta kaverisuhteesta, jossa tiedän että meidän täytyy kuitenkin jatkossakin olla tekemisissä.
Mä en todellakaan tiedä mitä mun tulisi tehdä. Tavallaan en haluaisi luopua tästä tyypistä, enkä täysin voikaan, mutta missä menee oman sietokyvyn raja? Tiedän, että yksinkertaisin ratkaisu olisi vain istua alas ja kertoa omista fiiliksistä, mutta miten? Miten asian voisi ottaa hänen kanssaan puheeksi, vai pahentaako se vain tilannetta? Pelkään kamalasti vastareaktiota ja sitä, että loppujen lopuksi se olenkin minä joka jää yksin ja jota vastaan tämä kaikki kääntyy. Mä en nimittäin rehellisesti usko, että tää tyyppi osaisi ottaa mun tunteita tosissaan, nyt kun kyseessä on hänen omat toimintatapansa ja niiden tarkastelu.
Koko juttua vaikeuttaa sekin, että mulla on mennyt näin kauan koota itseni sen viimeisimmän loukkauksen jälkeen, että pystyn edes jossain määrin puhumaan aiheesta. Aiemmin en olisi edes pystynyt ottamaan asiaa hänen kanssaan puheeksi ja nyt näin paljon jälkeen päin asian puiminen tuntuu typerältä. Pelkään, että keskustelu aiheuttaa isomman sopan, jota en missään nimessä halua koska tosiaan ollaan väistämättä tekemisissä. Tiedän, että avautuminen aiheesta on myös hölmöä kun en itse tee asialle mitään. Oli miten hölmö tahansa, ainakin tämä vuodattaminen edes tänne helpotti mun omaa oloa.
Juttele ihmeessä kaverin kanssa tästä kesän kynnyksellä tapahtuneesta ikävästä tilanteesta <3
Se olisi kai se paras vaihtoehto ♡ Täytyy koittaa kerätä rohkeutta!
Tosi rohkea kirjoitus, on totta että näitä tällaisia lukee harvemmin täältä ja minusta näistä pitäisi puhua enemmän. Kyllä minä ottaisin asian kaverin kanssa esille. Joskus ihminen saattaa sokaistua omaan käytökseensä, tekee ja sanoo asioita, eikä tajua että ne satuttaa. Anyway onko tämä tahallista vai tahatonta, niin keskustelisin, ja jos muutosta ei keskustelusta huolimatta näy, ottaisin etäisyyttä. Ja tällaisia tilanteita olenkin kokenut. 🙂 Ei kukaan ansaitse sellaista käytöstä, eikä etenkään sellaiselta ihmiseltä, jonka pitäis olla ystävä. Tsemppiä <3
Niinpä ja siksi jännitys oli tämän postauksen suhteen ihan älytön! Mutta oon täysin samaa mieltä, näistä pitäisi todellakin puhua enemmän ettei jäisi tällaiseksi tabuksi.
Oot oikeassa, pitäisi kerätä rohkeutta ja ottaa puheeksi. Koska eihän sitä kuitenkaan tiedä, jos hän vaikka muuttaisi käyttäytymistään ja asia korjaantuisi, silloin putoisi kyllä iso kivi omalta sydämeltä. Sitä kuitenkin haluaisin, että asiat olisivat kuten esimerkiksi vuosi sitten :/ Kiitos Kata! ♡
Olen vähän vastaavassa tilanteessa, koska kyseessä on kummilapseni äiti. En haluaisi katkaista välejä lapseen ja siksi joudun sietämään hänen äitiään. En mene yksityiskohtiin, mutta totean sen verran, että tällaisissa tapauksissa henkilö useimmiten kärsii jonkinasteisesta narsismista, muutoinhan ystäviään ei halua satuttaa tai loukata. Ja tällöin keskustelu ei auta, sillä toinen ei näe toiminnassaan mitään väärää, eikä sen vuoksi halua tai kykene sitä muuttamaan. Olen itse yrittänyt jutella “ystäväni” kanssa asiasta useita kertoja, mutta hän ei näe asiassa mitään ongelmaa, ei vaikka miten olen pahaa mieltäni/tunteitani hänelle sanoittanut.
Välien katkaisu läheisiin ihmisiin on aina vaikeaa, mutta ahdistavaksi tilanteen tekee se, jos niin ei syystä tai toisesta voi tehdä. Omalla kohdallani olen minimoinut yhteydenpidon ja koitan pitää tietyt rajat siinä, etten joudu hyväksikäytetyksi tai manipuloiduksi (narsistisia piirteitä omaava “ystäväni” on erikoistunut tähän). Erityisen tärkeää on se, ettei enää kerro omista asioistaan toiselle. Mitään ammuksia ei saa antaa, siksi kannattaa kertoa kuulumisistaan vain kysyttäessä ja lähinnä tyyliin “hyvin menee”, eikä vahingossakaan mennä yksityiskohtiin. En myöskään tiedustele tai kommentoi muita, kuin kummilapseeni liittyviä asioita. Viesteissä vältän hymiöiden käyttöä (ei näytetä tunteita eikä anneta tulkinnoille tilaa), pyrin pitämään kysymykset/vastaukset lyhyinä ja harhautan toisella asialla, mikäli en halua vastata johonkin uteluun tms. Tämä on auttanut omassa tilanteessani. Kummilapseni on sen verran pieni, ettei omatoiminen yhteydenpito vielä onnistu. Koitan kestää, kunnes hän on vanhempi ja voin rajata äitinsä taustalle. Koen kummiuden velvoittavan minua, enkä halua viattoman lapsen kärsivän äitinsä toiminnasta. Mutta olen myös vakaasti päättänyt, että mikäli vielä kerran “ystäväni” minua tallaa maahan tai satuttaa jotenkin, niin sitten on vain puhallettava peli poikki. Rajansa kaikella, myös minun henkisellä sietokyvylläni ja jaksamisellani. Tsemppiä sinulle!
Voi ei, sulla on todellakin hankala tilanne koska kummilapseen ei kuitenkaan missään nimessä haluaisi etäisyyttä :/ Tuota pelkään itsekin, että jos otan asian puheeksi tämä mun kaveri ei näekään omassa käytöksessään mitään väärää ja keskustelu katkeroittaisi meidän välejä entisestään…
Kamalaa että sullakin on noin tukala tilanne, vaikkakin kiva saada vertaistukea. Toivottavasti tää postaus toi sitä myös sulle, et ole yksin ♡ Sulla on kyllä hyvät keinot käytössä! Luulen myös että tilanne helpottuu kummilapsen kasvaessa, kun sitten voitte nauttia kaksin ajanvietosta lapsen kanssa 🙂 Mutta tosi paljon tsemppiä siihen saakka ja toki sen jälkeenkin ♡ Muista laittaa oma jaksaminen edelle!
Hei! Tänä kesänä ala-aste aikainen ystävyyssuhteeni päättyi. Ystävyyteemme on kuulunu ala ja ylämäkiä aina. Hän on ollut todella rakas ystävä, mutta todella vaikea ja haastava. HUomasimme toisen kaverini kanssa, että emme saa kaverisuhteestamme mitään takaisin, sillä aina piti olla hänen tukenaan ja aina kehua häntä yms. Mutta itse sai vain halveksuntaa ja tökeröitä kommenteja ja ilkeyttä. Minä aina tsemppasin ja kun olin innoissani uudesta harrastuksestani, niin sain vain törkeitä “ei kiinnosta” kommentteja. Sain vain pahaa mieltä, vaikka kuinka hyvä ystävä itse hänelle olin. Nyt hänelle kävi “onnettomuus”, jossa en muka ollut tarpeeksi hänen tukenaan. Pisti välit poikki ja anteeksipoyynnöstäni ja ihanasta viestistäni huolimatta sain vain halveksuntaa takaisin. Siihen tuli piste enkä haaskannut aikaanikaan vastata takaisin. Elämäni on paljon helpompaa ilman häntä, eikä ystävyys suhteissa tarvitsisi pelätä tai itkeä. Vaikka 14 vuotta olemme olleet ystäviä, ei sitä tarvitse vaalia pelkästään sen takia. Vaikea ihminen ja hirveä ystävä. Jokainen meistä haluaa positiivisia ihmisiä ja positiivista energiaa ympärilleen. Ole rohkea ja päästä hänet elämästäsi pois! 🙂
Apua, kuulostaa niin inhottavalta! :/ Tuollaista käytöstä ei todellakaan kuulu sietää ja vieläpä kun itse yritit jopa pyytää anteeksi, vaikka tuossa tilanteessa toisella olisi ollut se anteeksipyynnön paikka. Huh, mutta pääasia että loppu hyvin kaikki hyvin ja koet elämäsi olevan nyt parempaa! Oot täysin oikeassa, vaikka olisi kuinka pitkä kaverisuhde tahansa, omaa elämäänsä ei kuulu tuhlata negatiivisten ja pahaa oloa tuottavien ihmisten seurassa. Kiitos paljon kommentista, tää laittoi ajattelemaan ♡
Ihana kirjoitus! Mun kokemuksen mukaan takana on usein ollut kateus…en tieda sun tapauksessa mista..ehka etta voit hyvin tai etta oot laihtunut tms? Ma sanoisin kaverille ehka jotenkin kevyemmin mutta muuten valit ainakin menee poikki koska sun on vaikeaa luottaa haneen enaa..
Kiva kun pidit ♡ Tässä mun tapauksessa kateudesta ei kyllä ole kyse. Niinpä!
Moi
Itsellä oli alkuvuodesta vastaavan tyyppinen tilanne, kun 1,5 vuotta kaverina/ystävänä ollut henkilö alkoi käyttäytymään henkisesti väkivaltaisesti ja ylimielisesti minua kohtaan. Samalla hän sai käännytettyä muutkin yhteiset kaverit minua vastaan.
Omassa tapauksessa kyse oli aika varmasti narsistisesta tai epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä ja sinun tapauksessa voi olla kyse samasta. Jos aihe kiinnostaa niin hyvää materiaalia covert narsismista löytyy ainakin Richard Grannonin youtube-kanavalta, ja täältä hyvin suomennettuja termejä: https://ketunhantak.blogspot.com/2017/12/narsismiin-liittyvaa-sanastoa.html
Omien rajojen vetäminen. Onko se ehkä unohtunut? On päästänyt toisen liian lähelle. Koska niinhän se on että jos et vedä rajojasi tarpeeksi, niin muut ylittävät ne. Kun vedät tiettyyn kohtaan rajan, suojaat itseäsi ja muut eivät pääse sinua satuttamaan. Se on itsensä suojaamista. Sitä täytyy tehdä myös läheisissä ihmissuhteissa. Hyvä itsetunto vetää automaattisesti rajan ja myös pitää ne. Vaikka toiben loukkaisi. Se ei satu silloin. Jos tämä on jäänyt tekemättä, täytyy raja vetää. Muuten rikkoo itsensä. Muuten sattuu. Joskus rajan vetäminen onnistuu vain ottamalla etäisyyttä.
Olen itse käynyt läpi samaa. Annoin itsestäni liikaa. Tarjosin ikäänkuin kaikkeni. Odotin että toinen tekee samoin. Ei tehnyt. Odotukseni ystävyydestä oli erit kuin toisella. Näkemykset lopulta asioistakin olivat hyvin erit.Hän teki vastoin minulle tärkeitä arvoja. Eikä tämä tarkoita etteikö hän olisi ihana ihminen muuten. Jouduin vain punnitsemaan mikä minulle on tärkeää ihmissuhteessa, onko järkeä olla jos sattuu itseen jatkuvasti. Tein päätöksen ottaa etäisyyttä ja punnita rauhassa ystävyyttämme. En tiedä tuleeko meistä ystäviä vielä, aika näyttää. Etäisyyden ottaminen ja asioista sanominen ei ollut helppoa, mutta kaiken sen arvoista. Minä pidin omia puoliani. Sen on itsensä rakastamista. Se ei ole itsekkyyttä.