Oma tyyli

Juhannuskuulumisia ja Marianne-karkkimekko








Ihanaa juhannuksen jälkeistä alkanutta viikkoa ja tiistaita! Toivottavasti teillä sujui juhannus kivasti. Sää ainakin taisi helliä ihan joka puolella Suomea, mikä on todella harvinaista. Meille ainakin sattui ihan mielettömät kelit, pelkkää hellettä koko viikonlopun eikä tippaakaan sadetta. Oma juhannus kului tavallaan hyvin perinteisesti, mutta tavallaan ei kuitenkaan yhtään perinteisesti. Olin mulle aivan uudessa lokaatiossa ja ympärillä oli uusia ihmisiä.







Juhannuskuulumisia

Silti tunsin oloni kotoisaksi ja juhannuksen kulku mukaili hyvin kaikkia juhannusperinteitä. Meidän juhannukseen kuului muun muassa saunomista, uimista, suppailua, soutuveneilyä ja paljuilua. Järjestettiin pienet olympialaisetkin ja pelailtiin kaikki yhdessä. Tehtiin yhdessä hyvää ruokaa, oltiin jatkuvasti ulkona ja kuunneltiin paljon musiikkia. Käytiin myös hakemassa koivuja ja juhannusajelulla. Valvottiin pitkään ja seurattiin päivän valkenemista, vaikkei aurinko koskaan kunnolla laskenutkaan. Omia suosikkihetkiä oli kuitenkin ehdottomasti soutelut keskellä yötä, sumun peittämällä täysin tyynellä ja hiljaisella järvellä.

Sellainen oli mun juhannus. Se tuntui ja maistui kaikin puolin kesältä, selvästi keskikesän juhlalta. Mieleen jopa tuli todellakin kaikki lapsuuden kesät ja ehdottomasti nautin olostani. Juhannus oli kaikin puolin ihana ♡ Millaisia juhannuskuulumisia teillä on? Kerro ihmeessä kommenteissa jotain sun juhannuksesta, lukisin siitä mielelläni.









Marianne-karkkimekko

Nämä kuvat napattiin noin viikko ennen juhannusta. Oli ihanan lämmin päivä, joskin ei ihan näin lämmin kuin esimerkiksi tänään (28 astetta!). Käytiin tuolloin ystäväni kanssa kuvaamassa Tampereella Hatanpään Arboretumissa ja mulle eksyi päälle tuo ihana Marianne-karkkimekko. Se on aiemmin näkynyt tässä asupostauksessa, jossa kyseinen mekko oli päällä Venetsiassa. Ostin sen itseasiassa sieltä, hieman Venetsian ulkopuolella sijaitsevasta ostoskeskuksesta. Kyseessä on Guessin mekko, jonka bongasin hyvästä alesta.

Mekon kaveriksi valitsin punaisen cropatun farkkutakin. Se on löytö Zadaasta muistaakseni viime loppukesältä. Se mätsäsi ihan täydellisesti tuon mekon kanssa, ja koko setin voisin koska vaan pukea tismalleen samanlaisena uudelleen päälle. Jalkoihin valitsin ihan perus Converset, jotka onkin mulla käytössä aina kausittain. Toisinaan ne unohtuvat kuukausiksi kaappiin eivätkä ne tunnu istuvan mihinkään asuun, mutta sitten taas esimerkiksi nyt, voisin pukea ne joka päivä.






farkkutakki 2ND HAND
mekko GUESS
kengät CONVERSE




Mitäs pidät tästä asusta?




×××

Muistathan seurata mua myös Instagramissa


Lue myös

Uusi näköalakahvila Tampereella ja kattokävely - Café KATTO
Vinkki kesähelteille: hamam-pyyhkeet - Pyyhekauppa Lina

2 Comments

Leave a Reply