Lifestyle

Vuosi 2018 on nyt paketissa – Highlights of the 2018

Vuoden 2018 viimeinen päivä! Tämä on varmasti ollut nopein vuosi koskaan, tai siltä se on ainakin tuntunut. Ehkä se onkin johtunut siitä, että tekemistä on ollut enemmän kuin koskaan. Tällaiset vuosikatsaukset taitavat olla jo vähän out, mutta mä silti haluan toteuttaa lyhyen vuosikatsauksen, vaikka sitten vaan itseäni varten. Mä myös tykkään itse lukea näitä, joten jos muut bloggaajat ovat edelleen toteuttaneet näitä, let me know!

Pidemmittä puheitta, mitkä olivat mun kohokohtia tältä vuodelta eli highlights of the 2018?

 

Paluu Suomeen

Alkuvuodesta muistan vahvasti paluun Suomeen. Tiedän, että monien mielestä on varmasti typerää haikailla Englantiin, kun enhän mä ollut siellä kuin ”vain muutaman kuukauden”. Mutta sanokaa mitä sanotte, mulle tuo paluu oli hurjan rankkaa.

 

Maailman paras harkkapaikka

Paluun jälkeen mä hain kuumeisesti harjoittelupaikkaa ja nappasin just sen toivomani paikan, vaikkei se työtehtävä ollut edes avoin. Tämä harjoittelupaikka oli se josta Englannissa totesin, että jos tuonne pääsen, ei haittaa tulla takaisin Suomeen. Oli ihan mahtavaa vihdoin kokea tekevänsä jotain merkittävää ja mielenkiintoista, omalla alalla markkinoinnin parissa.

 

Uusi työpaikka

Nappasin myös samoihin aikoihin uuden duunin kahvilasta!

 

Rankka työkevät

Keväästä muistan lähes ainoastaan työt. Tein 27 päivän työputken, ja työpäivät saattoivat olla luokkaa klo 8-21.30. Tämä kaikki johtui harjoittelupaikan sekä työpaikan isoista avajaisista ja tärkeistä ensimmäisistä kuukausista. Elämä oli tuolloin tosi hektistä, ja se alkoi vaikuttaa myös mun terveydentilaan, mutta siitä selvittiin.

 

Harjoittelupaikasta kesätyö

Harjoittelujakso oli ohi nopeammin kuin huomasinkaan, ja onnekseni sain jatkaa samassa paikassa kesätyöläisenä.

 

Hankin ensimmäisen autoni

Tästä en olekaan täällä blogin puolella (tai muuallakaan) juuri puhunut, mutta kyllä, mä hankin kesällä ensimmäisen oman autoni! Ja jestas se tuntui niin isolta askeleelta aikuisuuteen haha.

 

Jälleen uusi työ

Lopetin kahvilassa, ja vaihdoin sen työn toiseen, käytettyjen vaatteiden verkkokauppaan. Se hakuprosessi oli ehkä nopein ikinä 😀 Tuossa työssä en ollut kuin kuukauden, vaikka tykkäsin siitä hommasta hurjan paljon.

 

Kesätyöstä kokoaikaiseksi työntekijäksi

Miksi en ehtinyt olla tuossa uudessa työssäni kuin kuukauden? Mut palkattiin kokopäiväiseksi tähän oman alan työhön, jossa ensin aloitin harjoittelijana ja sitten kesätyöläisenä. Urakehitys alle vuodessa oli siis just sitä, mitä toivoinkin!

 

Winston

Elokuusta asti oltiin tätä hetkeä odotettu, ja tästä oli haaveiltu monta vuotta. Vihdoin ennen joulua saatiin uusi perheenjäsen kotiin

 

Matkustelu

Tänä vuonna mä matkustin enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tammikuu kului vielä Englannissa pieniä päiväretkiä tehden ja huhtikuussa lähdettiin tyttöjen kesken Tallinnaan. Kesäkuussa pääsin muutamaksi päiväksi takaisin Englantiin ja käytiin vihdoin Wembleyllä Ed Sheeranin keikalla. Ed Sheeranin keikat jatkuivat heinäkuussa, kun käytiin supernopealla reissulla Tukholmassa. Elokuussa matkustettiin vihdoin Venetsiaan ja toinen reissuhaave Pietari toteutui lokakuussa. Vielä joulukuun alussa käytiin Lontoossa fiilistelemässä joulua. Tänä vuonna käytiin myös ihanan usein Turussa ja Helsingissä, ja pääsiäisenä vierailtiin Jyväskylässä.

 

Koulu ja opiskelu

Pakko myöntää, ettei kaikki ole ollut niin onnistunutta tänä vuonna. Yksi loistava esimerkki on ollut opiskelu, joka on mennyt ihan penkin alle tänä vuonna. Tästä kuulette lisää alkuvuodesta.

 

Blogi

Bloggaaminen koki isoa kehitystä tänä vuonna. Pääsin mm. tänne Stooriin bloggaamaan ja musta tuli myös edustusbloggaaja. Töiden vuoksi toisinaan oli hankala ylläpitää postaustahtia, mutta lukijamäärät ovat silti kertoneet mun onnistuneen blogin tavoitteissa. Ensi vuonna mennään vielä kovemmin ;D

 

Muita juttuja

Näiden isompien kuvioiden lisäksi tapahtui paljon pienempiä, mutta silti mahtavia juttuja. Näitä ovat mm. Indiedays Blog Awards, pr-tapahtumat, Kauppakeskus Ratinan avajaiset, Tampereen Scape-salin avajaiset, Asuntomessut, Habitare-messut, I Love Me -messut, Tammerfestit sekä kevytyrittäjyyden aloittaminen.

 

Kokonaisuudessaan voisi siis sanoa, että vuosi 2018 oli mun uravuosi. Päällimmäisenä mieleen tosiaan jäi työt ja niiden vuoksi uurastaminen, mutta se palkitsi niin paljon. Ensi vuonna työkuviot ja ura saa taas uusia tuulia, joita laitettiin alulle jo tänä vuonna enkä malta odottaa niiden toteutumista! Töiden lisäksi mä matkustelin tosiaan paljon. Voiko vuosi siis olla muuta kuin onnistunut, kun olen päässyt tekemään työkseni juuri sitä mitä haluan ja sen lisäksi nähnyt maailmaa enemmän kuin muina vuosina? ♡

 

Mitkä olivat sun highlights of the 2018? Oliko sun vuosi onnistunut?

 


×××
Muista osallistua Matkamessujen lippujen arvontaan täällä!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

× Winter Wonderland Lontoossa + voita liput Matkamessuille
× Erilainen joulu – Mitä, miksi, mistä tämä joulu koostui?
× Tässä on Winston – Perheemme uusin jäsen on pomeranian pentu
 

Lue myös

Winter Wonderland Lontoossa + voita liput Matkamessuille
Tatuointi helposti 5 minuutissa - ElinaK tatuoinnit

4 Comments

Leave a Reply