Ensikosketus Pariisiin – Kuvapäiväkirja Pariisista

kesäkuu 16, 2019 0 By ELLI







Hellou taas pitkästä aikaa, tai siltä se ainakin tuntuu! Olen nyt ehtinyt olla Suomessa jo pari päivää, mutta reissun jälkeen olin niin väsy henkisesti sekä fyysisesti, että oli pakko ottaa muutama päivä ihan vaan itselleni. Nyt olen kuitenkin ehtinyt palautua tarpeeksi ja ihanaa palailla tänne blogin pariin ♡ Pariisista lähti mukaan ihan järjetön määrä kuvia, joten eiköhän aloiteta niiden purkaminen heti. Toivottavasti ette myöskään kyllästy näihin aivan pian ahahah.











Ennakko-odotukset Pariisista

Mutta tosiaan, tämä oli mun toinen kertani Pariisissa ja Ranskassa. Toki se ensimmäinen Pariisin matka on tapahtunut silloin, kun olin muistaakseni kolme, joten sieltä ei jäänyt käteen kuin pari hassua muistoa. Siksi tuolla matkallakin sanoin aina, että joo tämä on ensimmäinen kertani täällä. Minkälainen sitten oli mun ensikosketus Pariisiin? Pariisista ja ranskalaisista on olemassa tosi paljon ennakkoluuloja, joten ennen matkaa tuli valmistauduttua siihen jonkin verran. Sanotaan esimerkiksi, että ranskalaiset ovat todella töykeitä ja heille pitää puhua ranskaa, tai ainakin yrittää, jos haluaa minkäänlaista palvelua. Sanotaan myös, että monille Pariisi on pettymys, kun siitä on maalailtu ympäri somea ja nettiä niin ihania kuvia ja odotuksia. Kuulemma kiinalaisilla on olemassa kriisipuhelin, johon he voivat soittaa kun kaupunki ei vastaakaan odotuksia XD

Mulle kuitenkin Pariisi oli kaikkien odotusten arvoinen ja mä pidin siitä kovasti. Mun mielestä me ei kertaakaan saatu tökeröä tai huonoa palvelua, vaikka varsinkin minä aina aloitin kaikki tilanteet reippaasti englanniksi haha. Se olikin mun mielestä aika hassua, että ranskalaisten tylyydestä varoiteltiin niin paljon, mutta paikalliset olivat moninkertaisesti mukavampia kuin esimerkiksi viime vuoden reissulla Venetsiassa. Toki sattumaahan se aina on, kuka osuu kohdalle ja näin, mutta omien kokemusten perusteella menee nyt kaikki ennakkoluulot paikallisista ihan päinvastoin 😀












Ensikosketus Pariisiin

Kaupunkina Pariisi oli juuri niin kaunis kuin ajattelinkin. Luulin ennen reissua, että ne ihanat pitsiparvekkeet olisivat vain tietyllä alueella, mutta niitähän oli joka puolella. Eiffel ja Riemukaari olivat isompia kuin kuvittelin, ja Eiffel oli myös juuri niin kaunis erityisesti pimeällä kuin mitä oltiin annettu ymmärtää. Mun odotukset Pariisia kohtaan mätsäsivät täydellisesti todellisuuteen, ja se esti pettymykset todella hyvin. Varsinkin ensimmäisinä päivinä tuntui siltä, että olisin elänyt ja kävellyt elokuvassa, fiilis oli todellakin taianomainen. Yllätyin myös kuinka siisti Pariisi loppujen lopuksi oli, kun odotin sen olevan likaisempi. Toki se oli likaisempi kuin kaupungit Suomessa, tietysti, mutta ei ollenkaan niin sottainen kuin luulin. Mä myös kuvittelin Pariisin olevan pienempi (come on Elli), tai ajattelin välimatkojen olevan lyhyempiä. Voi toki olla että se vain tuntui siltä, kun ei käytetty metroja ja muita julkisia ollenkaan. Niitä kun tulee esimerkiksi Lontoossa käytettyä ahkerasti, tuntuvat välimatkat tosi mitättömiltä.








Stereotypioita ja ihania kohtaamisia

Musta oli myös ihanaa, miten osa pariisilaisista stereotypioista todellakin piti paikkansa! Enkä nyt siis tarkoita baskereita, silkkihuiveja ja raitapaitoja, sillä niitä näkyi vain turisteilla haha 😀 Yhdelläkään paikallisella en tainnut bongata baskeria, vaikka se on jotenkin niin ikoninen pariisilainen juttu. Paikalliset tuntuivat itseasiassa pukeutuvan tosi minimalistisesti ja tyylikkäästi, käyttäen paljon mustaa. Punaisia huulia näkyi silti jonkun verran stereotypioiden mukaan, ja se oli ihanaa! Mun lemppari näistä paikkaansa pitävistä stereotypioista oli patongit. Paikalliset ihan oikeasti kävelivät aamuisin kaduilla patonki kädessä, kainalossa tai laukussa 😀

Paikallisista puheenollen, meidän suomalaisuus bongattiin pari kertaa, ihan vaan kadulla. Oli niin suloista, että eräs nuori Turussa aikoinaan opiskellut poika ja vanhempi professori tulivat vuorollaan kysymään olemmeko me Suomesta. Tällaiset kohtaamiset on matkoilla parasta, ja tätä käy valitettavan harvoin. Tämän lisäksi meitä luultiin tosin monesti venäläisiksi, eikä vieläkään tiedetä miksi haha.












Reissu kokonaisuudessaan

Ihan täysin turistikohdehan Pariisi on, eikä se turhaan ole maailman suosituin turistikohde. Kuitenkaan tuolla en jotenkaan kokenut olevani niin pahassa turistirysässä. Suurin osa turisteista oli aasialaisia, mutta hekin olivat totutusta poiketen pienemmissä seuruessa, joka sekin varmasti vaikutti mun fiilikseen. Meillä oli Pariisissa viisi päivää aikaa, mutta olen ehdottomasti menossa uudelleen. Kaikkea ei nimittäin ehditty nähdä ja onneksi tulevan kerran matkaseura haluaa nimenomaan nähdä ne jäljelle jääneet kohteet.








Mutta kyllä me hyvin ehdittiin kiertää Pariisia! Käytiin tietysti Eiffelin juurella sekä muun muassa Riemukaarella ja kiivettiin kahteen kertaan sen huipulle, Ladureella käytiin kahdesti, Louvrella, Palais Royalilla, Pink Mammassa, Moulin Rougella ja Rue Cremieuxilla. Kuvia tuli tosiaan otettua toooodella paljon, joten vaikka tähän yhteyteen yritin lisätä mahdollisimman paljon kuvia, näitä tulette varmasti näkemään jatkossa ihan riittämiin. Kaiken kaikkiaan mun ensikosketus Pariisiin oli hyvä ja tykkäsin kaupungista tosi paljon. En ehkä haluaisi pysyvästi muuttaa Pariisiin, mutta voisin nähdä itseni viettämässä siellä esimerkiksi kesän. Pariisi ei vetänyt Lontoolle tai Amsterdamille vertoja, mutta kaupunkina on kuitenkin nyt mun top vitosessa. Meille myös sattui reissulle ihan jees kelit, muutamia sadekuuroja lukuunottamatta ei valittamista. Parhaita päiviä oli ehdottomasti kaksi ensimmäistä päivää, kun fiilis oli tosi maaginen. Kyseinen reissu oli tosiaan henkisesti ja fyysisesti raskain ehkä koskaan, mutta niin kai ne matkat välillä ovat.










Minkälaisia kokemuksia sulla on Pariisista?




×××

Pariisista on tulossa myös IGTV-videota myöhemmin, joten kannattaa pitää silmällä mun Instagram-tiliä @ellileppiniemi!


Lue myös

Extempore-tatuointi: Otin tatuoinnin Lontoon Camden Townissa
Kesän suloisin mekko ja morkkis kenkähankinnasta