Kategoria: Ura

Meidän Youtube-kanava ja mun työhuoneen esittely

3.5.2021 0


Moi ja ihanaa toukokuuta ♡ Toivottavasti teidän vappu meni kivasti! Meidän vappu koostui kaikista mahdollisista lapsuuden vappuperinteistä, mutta mitenkään muuten se ei perinteikäs ollutkaan. Vietettiin se oman porukan kesken ulkona pikinikillä ja kyseisessä puistossa oltiinkin ainoat piknikkeilijät. Vähän olisi saanut olla lämpimämpi keli, mutta muuten oli oikein ihana päivä!






Tänään mä en kuitenkaan halua sen enempää käydä läpi vappua vaan ajattelin vihdoin kertoa täällä bloginkin puolella meidän Youtube-kanavasta! Koska siis kyllä, mun naamaa voi nyt myös katsoa videoilla 😀 Päätettiin perustaa meidän yritykselle Halo Creatorsille oma Youtube-kanava vuoden vaihteessa. Seuraavaksi sitä suunniteltiin, sitten oltiinkin jo kuvaamassa ja sen jälkeen kanava olikin jo julki. Koska kyseessä on meidän yrityksen kanava, sisältökin on tietysti muille yrittäjille suunnattua, mutta voi noista sisällöistä muutkin tykätä 🙂 Pääosin kanavalta löytyy yrittäjyyteen ja sisällöntuottamiseen liittyvää sisältöä. Ollaan muun muassa jaettu meidän epäonnistumisia ja onnistumisia sekä 26-vuotissynttäreiden kunniaksi asioita, joita ollaan opittu elämämme aikana.






Mä myös kuvasin muutama viikko sitten meidän kanavalle oman työhuoneeni esittelyn ja ajattelin, että se saattaisi kiinnostaa myös erityisesti täällä blogin puolella. Edelliseen kotiin muuttaessa paukuttelin kovasti henkseleitäni ja lupailin toteuttavani kodin esittely -postauksia, joita toivottiinkin kovasti. Sitten kuitenkin tuli muutto tähän nykyiseen kotiin melko nopeasti enkä ehtinyt tehdä yhtäkään kotipostausta aiemmasta asunnosta. No, ehkäpä nyt tämän nykyisen kanssa uusi yritys 😀 Työhuoneen esittely onkin hyvä startti, kun se tuntuu olevan sekalaisin huone täällä meillä, eikä siellä oikeastaan ole sisustusta, haha. Ajattelin ensin, että tekisin kotipostaukset blogiin perinteisellä kuva ja teksti -tyylillä, mutta toisaalta ehkä kiva jakaa tänne välillä videotakin.

Tutustu mun työhuoneeseen videon kautta alta tai tästä linkistä.





Sellainen se nyt on! Pieni, mutta just meidän tarpeisiin sopiva. Miltä teidän silmään näyttää? 🙂 Tykkäisittekö videoista jatkossakin? Etenkin jos yrittäjyyteen liittyvät videot kiinnostaa, kannattaa tilata meidän kanava tästä.




Työhuoneen esittely – Mitäs piditte videoesittelystä?




×××

Nappaa mut seurantaan myös Instagramissa!


Moi ja ihanaa toukokuuta ♡ Toivottavasti teidän vappu meni kivasti! Meidän vappu koostui kaikista mahdollisista lapsuuden vappuperinteistä, mutta mitenkään muuten se ei perinteikäs ollutkaan. Vietettiin se oman porukan kesken ulkona pikinikillä ja kyseisessä puistossa oltiinkin ainoat piknikkeilijät. Vähän olisi saanut olla lämpimämpi keli, mutta muuten oli oikein ihana päivä! Tänään mä en kuitenkaan halua sen…

By ELLI

Sinustako opiskelija? Omia koulumuistoja ja yhteishaun alkaminen

8.3.2021 0


Kaupallisessa yhteistyössä SeAmk Seinäjoen Ammattikorkeakoulu








Tiesitkö, että kevään korkeakoulujen yhteishaku alkaa taas pian, jo ensi viikolla 17.3.? Oletko sinä miettinyt kouluun hakemista tänä keväänä? Mikä haluaisit olla isona ammatiltasi? Vai joko sinulla on ammatti, mutta olet haaveillut alan vaihtamisesta ja uudelleenkouluttautumisesta? Jos yhtään olet pohtinut opiskelijaksi lähtemistä, niin nyt kannattaa olla korvat höröllä. Mä itse sain vihdoin ja viimein pakettiin liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon joulukuussa ja valmistuin tradenomiksi. Valmistuminen toi mulle taas ihan uudenlaista voimaa uran luomiseen ja tulevaisuuden pohtimiseen. Siksi haluan kannustaa teitä tutkimaan koulutusvaihtoehtoja ja makustelemaan opiskelemista kaupallisessa yhteistyössä SeAMK Seinäjoen Ammattikorkeakoulun kanssa sekä jakaa samalla muutamia koulumuistoja.

Opinnot ja opinnäytetyöprosessi näkyivät mun muissa someissa etenkin viime syksynä vahvasti. Tänne blogin puolelle en kuitenkaan ole kirjoitellut valmistumisesta sen kummemmin tunnelmia, kuin kerroin tässä postauksessa opinnäytetyöni hyväksymisestä. Siksi ajattelin tänään vähän avata fiiliksiä valmistumisesta, opiskelusta yleisesti sekä hakemisesta kouluun silloin aikanaan. Osa postauksen kuvista on koulumuistoja näiden viime vuosien varrelta 🙂





Muistoja korkeakouluun hakemisesta

Mä muistan edelleen vahvasti sen, kun hain korkeakouluun. Muistan yhteishaun olleen helppo ja simppeli lomakkeen täyttö, johon olin kuitenkin valmistautunut monella eri vaihtoehtokoululla ja -tutkinnolla. Siitä huolimatta vielä hakuhetkellä kaivelin viimeisiä vaihtoehtoja selaimen välilehdiltä 😀 Parhaiten hakemisesta kuitenkin jäi mieleen pääsykokeisiin luku, itse pääsykoe sekä kouluun hyväksyminen. Muistan, että meillä oli pääsykokeisiin lukuaikaa vain kuukausi, mutta aineistojakaan ei tästä syystä ollut omaan tutkintooni niin paljoa. Muistan edelleen elävästi sen, kun asuin tuolloin vielä kotikotona ja meillä oli olohuoneessa kuntopyörä, jolla poljin monesti samalla pääsykoematskuja lukien. Se oli jännittävää aikaa, ja muistan kyllä kokeneeni riittämättömyyden tunnetta ja epävarmuutta. Olin epävarma siitä, ehtisinkö lukea tarpeeksi ja riittäisivätkö taitoni sittenkään.

Mutta riittiväthän ne ja olin turhaan epävarma. Muistan kuin eilisen sen koepäivän, jolloin isosisko lähti kuskaamaan mua toiselle paikkakunnalle pääsykokeeseen. Jännityksen tunne oli ihan hullu, kun astuin koulun ovista sisään ja auditorioon tekemään koetta. Kokeen jälkeen muistan olon olleen hyvä, ja koin onnistuneeni vaikka olinkin edelleen epävarma koulupaikasta.

Hakuprosessin ehdottomasti paras hetki oli se, kun sähköpostiin kilahti viesti hyväksymisestä mun ensimmäisenä toiveena olleeseen kouluun ja tutkinto-ohjelmaan. Muistan kuinka aloin vaan itkeä, hymyilin isommin kuin koskaan ja hypin onnesta huoneessani. Se oli ehdottomasti siihen astisen elämäni paras päivä 🙂





Koulumuistoja matkan varrelta

Voi, mä olin kaiken kaikkiaan niin tyytyväinen koulutukseeni ja opintoihini. Korkeakoulussa opiskeleminen tuntui positiivisella tavalla oudolta, kun alan oli valinnut itse, ja kaikki opiskeltavat asiat olivat mielenkiintoisia toisin kuin lukiossa. Joka vuosi opinnoissani iski pintaan se absurdi fiilis, kun vaan jäin miettimään melkein kyyneleet silmissä että ihan oikeastiko minä pääsen oppimaan näin siistejä juttuja. Ekana vuonna se iski työjuridiikan tunneista sekä markkinoinnin perusteista, toisena vuonna opintojeni suuntautumislinjan urheilumarkkinoinnin ja -johtamisen kursseista sekä brändimarkkinoinnin valinnaisista kursseista. Kolmantena vuonna se sama fiilis iski kun vein vaihtoprosessia eteenpäin ja pääsin sinne vaihtoon. Viimeisenä samat tunteet tuli pintaan Pietarin lyhytvaihtosta/intensiivikurssista sekä tietysti opinnäytetyöprosessin muutamassa vaiheessa.

Tärkeimpiä koulumuistoja korkeakouluopiskelusta mulla on tietysti ihmisistä ja vaihdosta Englannista sekä intensiivikurssista Pietarista. Opiskelu lähentää ihmisiä ihan hurjan paljon, ja voin kertoa että se tapahtuu kyllä myös monimuotototeutuksessa, joka onnistuu hyvin myös SeAMKissa. Vaihtoon kannustan myös ihan ehdottomasti lähtemään, sillä usein korkeakouluopiskelijoilla on elämässään täydellinen hetki lähteä ulkomaille. En ole koskaan kuullut kenenkään katuvan vaihto-opiskelua.





Alana liiketalous

Mä koen, että liiketalous oli mulle täydellinen alavalinta. Se valmisti mua ihan loistavasti yrittäjyyteen, vaikken alaa valitessa osannutkaan arvata että musta sellainen tulisi. Pääsin oppimaan liiketalouden tutkinnossa just niitä mua kiinnostavia asioita markkinoinnista, brändeistä, johtamisesta ja yrittäjyydestä. Se antoi huimasti työkaluja tulevaisuuteen. Yksi liiketalouden tutkinnon parhaita puolia on mun mielestä monipuolisuus, sillä tradenomina voi työskennellä niin lukemattomissa eri vaihtoehdoissa. Tuntuu ihan että tulevaisuus on täysin auki, vain taivas on rajana.

Tradenomiksi voi opiskella myös SeAMKissa. Liiketalouden alalla SeAMKissa vaihtoehtoina on International Business, Kirjasto- ja tietopalveluala, Liiketalous ja Pk-yrittäjyys. Mulla oli vastaava koulutus tosiaan Tradenomi AMK, liiketalous, mutta just nyt ehkä eniten kiinnostaisi itseasiassa tuo kansainvälinen liiketalous.





Valmistuminen

Fiilikset valmistumisesta olivat niin helpottuneet. Olin vihdoin saanut opinnot päätökseen, vaikka ne olivatkin venyneet jo ihan liiaksi. Valmistuminen aiheutti mulle myös ison ylpeyden tunteen itsestäni ja oli todellakin olo, että pystyn mihin vaan. Se totta kai vauhditti muuta uraakin, vaikken ehkä yrittäjänä ammattititteleitä tarvitsisikaan, mutta henkisesti sillä oli valtava merkitys. On mahtavaa voida sanoa itseäni valmiiksi tradenomiksi ja valmistuminen selkeytti ajatuksia oman uran tulevaisuudesta. Huomaahan sen jo siitäkin, kuinka vauhdilla ollaan saatu oman yrityksen pyörät pyörimään heti mun valmistumisen jälkeen.





SeAMK Seinäjoen Ammattikorkeakoulu ja yhteishaku

Mua ja SeAMKia yhdistää yksi iso tekijä, nimittäin mun poikaystävä. Hän aloitti viime syksynä SeAMKissa monimuoto-opinnot omalla alallaan ja itseasiassa tässä postauksessa vähän sivusinkin aihetta. Oonkin nyt saanut seurata hänen koulutaivaltaan sivusta ja opiskelija itse vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä kouluunsa. SeAMK itseasiassa valittiin vuonna 2020 Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi ja etenkin muutamat opettajat ovat saaneet poikaystävältäni vuolaasti kehuja opetustyyleistään. Monimuoto-opiskelun toteutus on näyttänyt oikein mallikkaasti ja onnistuneesti toteutetulta.

Seinäjoki on mun mielestä kivalla sijainnilla esimerkiksi Tampereeseen nähden, mutta tosiaan etenkin monimuoto-opiskeluna SeAMKissa voi opiskella melkeinpä mistä kaupungista tahansa. Mä itse näen sen jopa rikkautena, kun itsekin kävin koko tutkintoni muualla kuin asuinpaikkakunnallani.

Jos siis yhtään kiinnostaa esimerkiksi tradenomiksi opiskelu tai muut alat, tsekkaa ehdottomasti SeAMKin tarjonta osoitteesta www.seamk.fi/haku. Yhteishaku on avoinna 17.-31.3. välisenä aikana. Kouluttautuminen ja opiskeluaika tarjoaa sulle niin paljon uusia kokemuksia, elämyksiä ja ystävyyssuhteita, ja opiskelu onnistuu myös töiden ohella. Kannattaa siis todellakin harkita! Jos mä valmistuin, siihen pystyy kuka tahansa.






Millaisia koulumuistoja sulla on?




×××

Bongaa SeAMK myös Instagramista!


Kaupallisessa yhteistyössä SeAmk Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Tiesitkö, että kevään korkeakoulujen yhteishaku alkaa taas pian, jo ensi viikolla 17.3.? Oletko sinä miettinyt kouluun hakemista tänä keväänä? Mikä haluaisit olla isona ammatiltasi? Vai joko sinulla on ammatti, mutta olet haaveillut alan vaihtamisesta ja uudelleenkouluttautumisesta? Jos yhtään olet pohtinut opiskelijaksi lähtemistä, niin nyt kannattaa olla korvat höröllä. Mä itse…

By ELLI

Opinnäytetyö hyväksytty!

12.12.2020 8







Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille ♡ Otsikosta jo näettekin, mitä haluan teille tänään jakaa! Voi että oon niin innoissani. Maanantaina mun sähköpostiin nimittäin kilahti koko vuoden odotetuin meili, jossa komeili teksti “opinnäytetyö hyväksytty”. Se helpotuksen tunne pyyhkäisi aaltona mun yli ja olin hetken ihan lamaantunut. Kyllä sitä tavallaan odotti ja tiesi, että oppari tulee hyväksyttynä takaisin kun tiesi itse ettei ollut esimerkiksi plagioinut tai tehnyt muuta hylkäykseen johtavaa isoa rikettä. Oli se silti sellainen viimeinen niitti, joka varmisti että oppari on kunnossa.





Opinnäytetyö hyväksytty ja arvosana

Sähköposti sisälsi myös arvosanan opinnäytetyöstä, ja siitä olin ehkä eniten shokissa. Tiesin, että eiköhän se nyt vähintään läpi mene, mutta ajattelin että pompin riemusta jos saan arvosanaksi edes kolmosen. Mutta ei, mä sain opinnäytetyöstäni arvosanaksi 4! Olin siitä ihan häkeltynyt, sillä toiseksi parasta arvosanaa en olisi ikimaailmassa odottanut. Työtä viimeistellessä, esitellessä ja muiden opinnäytetyöesitelmiä kuunnellessa oli vaan niin vahva fiilis siitä, että olisin voinut tehdä oman opparini eteen niiiiin paljon enemmän ja siksi en uskonut kovinkaan hyvään arvosanaan. Nelonen kuitenkin kruunasi koko opiskelutaipaleen ja tämän rankan vuoden, ja siitä mulla on niin älyttömän hyvä olo.

Tiistaina meiliin kosahti vielä toinenkin sähköposti, joka nitoi lopullisesti mun koulun pakettiin. Sähköposti oli opintovastaavalta, joka oli kirjannut mun opparin HOPSiin ja tsekannut, että siellä on kaikki muukin kunnossa. Hän ilmoitti tästä kirjauksesta ja kertoi, että opintopisteet on nyt täynnä, kertoi ohjeet tutkintotodistuksen hakemiseen ja onnitteli valmistumisesta. Herranjestas mikä fiilis, siinä se nyt oli!





Ei enää stressattavaa koulun suhteen

Eilen laitoin opparin julkistuspyynnön menemään ja nyt odotellaan sen julkistusta. Kun se on julkaistu, saan hakea tutkintotodistusta ja sitten ei olekaan enää mitään kouluun liittyvää tehtävänä. Tuntuu ihan hullultä, aivan käsittämättömältä ja tavallaan absurdilta. Oon ollut tässä koulussa muutaman vuoden, ja vaikkei se ajallisesti nyt olekaan niin paljoa, olen silti niin tottunut siihen, että koulun käynti on jossain tuolla taustalla. Aina on ollut koulun suhteen jotain tehtävää, stressattavaa tai mietittävää, mutta nyt sitä ei enää olekaan. Tuntuu niin vapautuneelta, ja nyt voi tosissaan keskittyä kaikin voimin töihin ja yrittäjyyteen. Ja vihdoin mulla on ihan oikea tutkintokin! 😀

Mites te muut, onko siellä muita, jotka päättävät koulunsa nyt? Tai opinnäytetyön parissa painivia? Tsemppiä jokaiselle koulun suhteen, olitpa millä koulutusasteella tahansa ♡






Millainen opiskeluvuosi sulla on ollut?




×××

Seuraathan mua jo Instagramissa?


Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille ♡ Otsikosta jo näettekin, mitä haluan teille tänään jakaa! Voi että oon niin innoissani. Maanantaina mun sähköpostiin nimittäin kilahti koko vuoden odotetuin meili, jossa komeili teksti “opinnäytetyö hyväksytty”. Se helpotuksen tunne pyyhkäisi aaltona mun yli ja olin hetken ihan lamaantunut. Kyllä sitä tavallaan odotti ja tiesi, että oppari tulee…

By ELLI