• Oma tyyli

    Mustavalkoinen asu

    id mustavalkoinen asu







    Näiden kuvien asusta tuli yksi mun suosikeista kertaheitolla ja siksi ajattelin omistaa sille ihan oman postauksensa! Kuvat napattiin noin kolmisen viikkoa sitten, kun kävin ystäväni kanssa kahvilla ja päälle eksyi silloin täysin mustavalkoinen asu. Editoin myös kuvat mustavalkoiseksi, rehellisesti ihan vaan siitä syystä, että kyseisenä päivänä oli aika paljon pakkasta ja luonnollisesti pihalla ilman takkia pomppiessani mun korvat, sormet ja nenä olivat niin punaiset, etten onnistunut sitä punaisuutta editoimaan nätisti pois 😀 Mustavalkoisuus oli siis suoraan sanottuna pieni oikotie onneen, mutta kuitenkin nämä kuvat näyttävät mun mielestä jopa kivemmilta näin! En olekaan pitkään aikaan editoinut omia kuviani mustavalkoisiksi, ja ehkä ne siksi pitkän ajan jälkeen näyttivätkin niin kivoilta.







    Suosikkineule, nahkahousut ja mustat asusteet

    No joo, asiaan eli asuun. Asun mustavalkoraidallinen neule on ollut mun luottoneule elokuusta saakka. Samainen ystäväni, joka nappasi nämä kuvat, oli ostanut saman neuleen aiemmin Stockmannilta ja ihastuin siihen niin kovasti, että oli pakko käydä kotiuttamassa se itsekin. Ja siitä elokuusta saakka tämä onkin ollut yksi käytetyimmistä neuleistani. Se on pelastanut niin monet asukriisit ja on supermonikäyttöinen; tämä neule sopii loistavasti yhteen niin mustien farkkujen, sinisten farkkujen, suorien housujen, satiinihameen, lyhyen mustan hameen kuin tietysti näiden nahkahousujenkin kanssa.

    Nahkahousuja en ollutkaan sitten puolestaan käyttänyt vähään aikaan. Olen viime aikoina tykännyt pitää vähän leveämpilahkeisia housuja, ja siksi luulen että nämä nahkahousut kapeammilla lahkeilla ovat jääneet paitsioon. Nyt ne kuitenkin sytyttivät ja hyvä niin, sillä mun mielestä tuo neule ja housut sopivat ihan täydellisesti yhteen. Kiva, että tekonahka tuo asuun vähän tekstuuria ja materiaalien kontrasti korostaa neuletta.






    Olen viime aikoina löytänyt korkokengät taas uudelleen. Jotenkin koen, että korkkarit nostavat tavallisenkin asun ihan uudelle levelille ja tuntuu, että korkojen myötä kannan itsekin itseäni paljon paremmin. Laukuksi valitsin tavallisen mustan pienen käsilaukun, kun halusin pitää asusteet kokonaan mustina. Hiukset kiepautin pienelle tiukalle nutturalle, ja tämä hiustyyli olikin vähän oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Tykkäsin siitä kuitenkin tässä asussa yllättävän paljon, ja yritän muutenkin tsempata kovasti siinä, että kokeilisin rohkeammin erilaisia hiustyylejä. Tuona päivänä ei juurikaan aurinko paistanut, mutta oli pakko ottaa kuviin mukaan aurinkolasit 😀 Ne jotenkin toivat kokonaisuuteen paljon keväistä vibaa haha.







    neule CUT & PRET

    housut NA-KD (saatu)

    kengät RAID LONDON

    laukku ZARA

    aurinkolasit KATE SPADE (saatu)

    Mustavalkoinen asu – mitä pidit tästä asusta?




  • Oma tyyli

    Kiireisiä viikkoja

    id kiireisiä viikkoja







    Moikka ihanat ♡ Kylläpä taas hujahti muutama viikko viime postauksesta! Viimeisimmän julkaisun jälkeen suunnattiin Lappiin ja sain pitää ihanat pari päivää ihan vaan lomaa. Loman jälkeen onkin ollut taas ihan kunnon paluu arkeen ja tuntuu että kalenteri on vaan hurjan täynnä ja tekemistä on vaikka muille jakaa. Nyt kuitenkin ehdin vihdoin palailla blogin pariin! Sain myös juuri editoitua isot kasat kuvia, joten on taas hyvin materiaalia tuleviin postauksiin, esimerkiksi juuri sieltä tämän vuoden Lapin reissulta. Pysykääpä siis kuulolla.

    Kuluneet viikot ovat pitäneet sisällään paljon kaikkea. Ollaan lanseerattu uuden yrityksen nettisivut ja somet, toimisto on valmistunut jo käytännössä valmiiksi ja ensimmäiset asiakasneuvottelut on pidetty. Olen käynyt kuvaamassa paljon (joten asukuvia tiedossa!), osallistuin pitkästä aikaa pr-tapahtumaan sekä livenä että etänä, ja tehtiin päiväretki Helvetinjärvelle. Sain vihdoin aikaiseksi kuvata ja kirjata ison laatikollisen myytäviä vaatteita, jotka näkyvät varmaankin lähipäivinä Vähänkäytetyssä. Pääsin myös kouluttamaan valokuvaajia Instagramin saloihin, ja se oli jo kolmas mun vetämä koulutus tälle vuodelle! Niin siistiä.






    Työntäyteisiä kiireisiä viikkoja

    Kaiken kaikkiaan pari kulunutta viikkoa ovat olleet tehokkaita ja työntäyteisiä, mutta myös samalla tosi antoisia. Olen pitkästä aikaa enemmän kuin innoissani tulevista jutuista, ja näen niin paljon potentiaalia näissä meidän jutuissa, kaikessa mitä tehdään. Ehkä eniten olen fiiliksissä tuosta kouluttamisesta, sillä alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että se on yksi niistä mun jutuista. Olen selvästi päässyt yli esiintymispelosta, kun tuossa viimeisimmässä koulutuksessa ei edes jännittänyt enää yhtään, ja olen saanut tarpeeksi itsevarmuutta. Tuntui, että oikeasti tiedän mistä puhun ja mulla oli tosi ammattimainen fiilis. Samoin olen ihan häkeltynyt meidän uuden yrityksen lanseerauksesta ja sen saamasta vastaanotosta. En olisi ikimaailmassa uskaltanut odottaa näin paljon kiinnostusta, ja nyt vaan koitetaan saada kaikki asiakasneuvottelut pidettyä ja toivottavasti asiakkaat sisään. Tuntuu vihdoin siltä, että nyt oikeasti tapahtuu ja ollaan oikeilla raiteilla.

    Tästä uudesta yrityksestä kerron teille joskus toiste enemmän, ihan oman postauksensa voimin. Samoin houkuttelisi kovasti kirjoitella lisää noista koulutuksista ja esiintymispelon voittamisesta, nyt kun mulla on siitä niin voimaantunut fiilis! Koitan pitää tämän postauksen lyhyenä, kun tänään oli vain tarkoitus rikkoa parin viikon hiljaisuus ja tulla lähinnä kertomaan, että postauksia on tulossa ja reilusti 🙂 Etenkin Lapin reissun osalta on parikin kivaa postausta kirjoitettavana!






    Kuvituksena tässä toimikoot nämä elokuun lämpiminä keleinä napatut asukuvat, kun vietettiin tyttöjen kahvitteluiltaa. Kokeilin tuolloin juuri ostamaani Remingtonin PROluxe lainerautaa, ja ai vitsi kun olisi luonnostaan tuollaiset Shakira-hiukset! Niin ihanat mun mielestä.

    Kerro hei kommenteissa, mitä sulle kuuluu, onko siellä ollut kiireisiä viikkoja? Entä mitä pidit tästä asusta? Palataan taas pian, vähän rikkaampien postausten tiimoilta, nyt kun nämä peruskuulumiset on taas alta pois 🙂 Ihanaa viikonloppua!




    paita ZARA
    hame STRADIVARIUS
    kengät MANGO
    laukku MANGO (ehkä, on niin vanha ettei mitään muistikuvaa:D)




  • Oma tyyli

    Vanha kunnon asupostaus ja viikonloppusuunnitelmia

    id viikonloppusuunnitelmia





    Moikka ja ihanaa lauantaita ♡ Tänään on ollut jotenkin superkaunis syysaamu, ainakin täällä Tampereella. Mä olen pian suuntaamassa keskustaan näkemään ystävää, mutta sitä ennen ajattelin tulla moikkaamaan myös blogin puolelle. En ole pitkään aikaan jakanut tavallisia asukuvia, mutta ehdottomasti haluaisin edelleen! Tästä siis ensimmäinen steppi niiden tuomiseksi takaisin 🙂

    Tämä asu kuvattiin varmaan jo kuukausi sitten, kun oli vielä vähän lämpimämpää. Tuolloin tarkeni hyvin paksummalla neuleella ja itse kerrostin allekin vielä pitkähihaisen, sekä toppaliivillä. Nyt liivi on valitettavasti ainakin mun kaltaiselle vilukissalle liian vähän, ja se pääsee käyttöön jälleen keväämmällä. Näissä kuvissa liiviä ei näy, ja sekin kertoo lämpimämmästä kelistä, kun kuvien ajan tarkeni jopa ilman sitä.





    Täydellinen neulesetti

    Tämä asu muodostui mun päässä jo kesällä, kun ostin alennusmyynnistä tuon hameen. Tuntui hölmöltä ostaa kesän kovimmilla helteillä paksumpi neulehame, mutta nyt se alkaa näkyä hameen käyttökerroissa. Olen tykännyt yhdistää tuota hametta ihan tavallisten, ruskean eri sävyisten neuleiden kanssa ja look on aina tosi klassinen. Tällaista paksumpaa hametta kaipasinkin Suomen syksyyn ja talveen, sillä haluaisin käyttää hameita ympäri vuoden.

    Neuleen puolestaan hankin jo yli vuosi sitten, taisi sekin löytyä alesta jos oikein muistan. Tykästyin sen ruutukuosiin ja tosi ”cozyyn” vibaan. Neule on myös aika paksu, ja olen käyttänyt sitä paljon pitkähihaisten poolopaitojen kanssa, jos haluan pysyä kunnolla lämpimänä. Tämä neule on ollut mulla joka kerta mukana Lapissakin, kun sen avulla on helppo kerrostaa ja kieltämättä se sopii mun mielestä lookiltaan täydellisesti mökkielämään.

    Ja tuo neule mätsääkin ihan täydellisesti hameen kanssa! Yhdessä ne näyttävät melkeinpä valmiita, suunnitellulta setiltä. Tuollaisesta neule+hame -setistä olen aina haaveillut, mutta sopivaa ei koskaan tullut vastaan, kunnes nyt, erillisinä vaatekappaleinaan. Vaaleanruskeat saappaat kruunaa mun mielestä koko asun. Tähän tyyliin mä itseasiassa haluaisin pukeutua vaikka joka päivä 🙂





    Viikonloppusuunnitelmia

    Huh, olipa omalla tavallaan hassua kirjoittaa ihan vaan pelkistä vaatteista, ikuisuuden jälkeen 😀 Tuntuu kuin en osaisi enää tätä hommaa, eikä kieltämättä blogeissakaan enää näy perinteisiä asupostauksia niin paljoa. Tämä kuitenkin oli tähän väliin juuri sitä mitä tarvitsin, nimittäin sopivan rentoa ja ”turhanpäiväistä” tajunnanvirtaa. Mulla on ollut vähän raskaampi viikko henkisesti ja olen käsitellyt aika isoja asioita, joten pieni irtiotto niiden pohtimisesta tuli todellakin tarpeen. Lisää irtiottoa saan ystävien kanssa kahvittelemalla pian ♡ Muita viikonloppusuunnitelmia ovat sitten työt, joita teen vielä vähän illemmalla, uuden minikuvauksen järjestelyt ja joulukorttien askartelun aloittaminen. Huomenna onkin isänpäivä, ja se tietää päiväreissua etelämpään sekä yllärisuunnitelmia 🙂 Kiva viikonloppu siis tiedossa kaikesta huolimatta!




    neule ZARA
    hame GINA TRICOT
    saappaat NA-KD
    laukku CHANEL




    Ihanaa viikonloppua kaikille ♡