Lifestyle

Asuntomessut 2019 Kouvola

Pääsyliput saatu.








Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että käväisimme Kouvolassa Asuntomessuilla. Asuntomessut on meidän pieni kesäperinne, ja tykätään lähteä niiden perässä kauemmaksikin. Asuntomessut ovat myös joka vuosi ne odotetuimmat messut, ainakin itseni kohdalla. Tänä vuonna messut tosiaan järjestettiin Kouvolan Korialla ja me päätettiin ajella sinne jo heti avajaisviikonlopun sunnuntaina. Matkaan piti lähteä tosi aikaisin, mutta se ei onneksi haitannut menoa yhtään. Mutta jep, eiköhän oteta katsaus tämän vuoden messuihin ja varoitan, tästä tulee piiiitkä postaus… 😀











Teema ja miljöö

Tämän vuoden messujen yksi isoimpia teemoja oli korjausrakentaminen. Messualue oli Pioneeripuistossa vanhalla kasarmialueella, joten miljöö oli ihanan historiallinen. Miljöö ei voittanut mun mielestä vuoden 2017 Mikkelin aluetta, jossa on vaan ollut mun mielestä ehdottomasti upein sijainti, vaikka tästä Pioneeripuistosta silti pidinkin. Rakastan pientä historiallisuutta, jota tässä miljöössä todellakin oli. Iso plussa myös Kymijoesta, talot veden äärellä ovat parasta.

Tämän vuoden messuilla oli mukana moderneja pientaloja, minikoteja, rivi- ja paritaloja sekä senioriasumisen eri muotoja. Kattaukseltaan Asuntomessut 2019 Kouvolassa poikkesi vahvasti aiemmista, sillä kattaus oli selvästi maanläheisempi ja jollain tapaa realistisempi (voiko näin sanoa :D). Vaikka itse haaveilenkin omakotitalosta omassa rauhassa, oli kiva nähdä upeita ratkaisuja pari- ja rivitalojen suhteen sillä ne tuntuvat olevan trendikkäitä vaihtoehtoja nykyään. Mahtipontisista Asuntomessulukaaleista poikkeavat pienemmät pari- ja rivitalot antoivat ihan mielettömästi inspiraatiota erityisesti sisustuksen suhteen omaan tämän hetkiseen pikkiriikkiseen kotiin, ja se on valtava plussa. Hauska huomata, miten erilaisilla sisustusratkaisuilla saadaan pieneen tilaan lisää avaruutta. Erityisesti minitalot veivät mun sydämen, sillä ison omakotitalon lisäksi haaveilen omasta pienestä piilopaikasta, jollaisena minitalo toimisi erinomaisesti.









Uusia oivalluksia

Kouvolan Asuntomessuilla oli keskitytty vahvasti myös senioriasumiseen, josta pidin todella paljon. Kohteiden joukosta löytyi pieniä koteja, joissa oli sensoritunnistimet mm. sängyssä ja jääkaapissa, jotta läheisen menoa pystyy tarkkailemaan kaukaakin. Tällaiset talot on suunniteltu erityisesti dementiapotilaille ja asunnoissa oli muitakin pieniä loistavia huomioita, kuten esteettömyys ja matalampi sänky sekä keittiötasot. Näiden lisäksi alueelle oli toteutettu seniorikylä, johon kuului useampia neljän senioriasunnon taloa. Jokaisessa talossa oli yhteinen olohuone ja talon sisällä olevat senioriasunnot oli sisustettu ja varustettu asukkaan toiveiden mukaan. Seniorikylässä oli myös erillinen talo, jossa oli yhteinen oleskelutila oman Smartpost-automaatin kera.

Senioriasumisen lisäksi Asuntomessuilla oli näytillä Muksubussi päiväkodin yhteydessä, joka vaikutti loistavalta idealta. Pioneerikoulun sisälle oli myös toteutettu upea trendikoti ja yksi messukohteista oli erillinen saunarakennus. Messualueelta löytyi Puistoklubi, jossa oli aivan mahtava tunnelma.










Tämän vuoden trendit

Tänä vuonna rakentamisessa selkeitä trendejä oli tosiaan vähän pienemmät kodit sekä pari- ja rivitalot. Kompakti asuminen näkyi monessa kohteessa eikä perinteinen Asuntomessukohteiden mahtipontisuus ollut pääpointtina. Saunat ja kylpyhuoneet eivät olleet tänä vuonna ollenkaan niin suuressa roolissa kuin aiempina vuosina. Suuria ikkunoita löytyi vain muutamasta kohteista, mutta niitä isompana trendinä bongasin lasikatot ja kattoikkunat.

Sisustuksessa suurin ja näkyvin trendi oli varmasti kuviolliset tai kirkkaan väriset tehosteseinät. Näistä osa oli todella upeita, rauhoittavia ja tyylikkäitä, mutta jotkut olivat ehkä omaan makuuni liian sekavia. Osa tehosteseinistä oli toteutettu myös kivasti erilaisilla struktuureilla. Rohkeus sisustuksessa näkyi muutenkin hyvin, sillä monet huonekalut olivat kirkkaan värisiä. Rottinkia näkyi reilusti, mutta itse en ehkä ole syttynyt sille vielä. Isoja pyöreitä peilejä bongailin myös useampia.











Asuntomessut 2019 Kouvola – suosikkikohteet

Näiltä messuilta mulle nousi useampi selvä suosikki, kun taas viime vuonna vain yksi nousi ehdottomaksi lemppariksi sisustuksen suhteen ja muuten sellaisia sydämen varastaneita ei ollut oikein ollenkaan. Sisustukseltaan oma lemppari Kouvolasta oli Kotikompakti (nro 30), jossa oli yhdistetty aivan ihanasti vaaleanpunaista ja vaaleansinistä. Kotikompaktin terassi upeine kukkineen oli todellinen vau-efekti. Kotikompakti oli muuten tosi pieni koti, ja siksi se inspiroi kovasti nykyisen kotimme suhteen.

Minitalot olivat yleisesti tosi paljon mun mieleen ja niistä suosikkeja olivat Vuolas (nro 19) ja BVG (nro 18). Minitalot olivat ihanan mökkimäisiä, mutta silti todella moderneja. Sisustus niissä oli simppeli, jonka avulla pieniin koteihin oli saatu ihanasti avaruutta. Suuret ikkunat olivat aivan ihania näissä!








Arkkitehtuuriltaan lemppareita olivat Jukkatalo Aina (nro 32), Dekolaku (nro 21) ja Talo Aito (nro 3). Näitä kaikkia yhdisti valtavat ikkunat, hillityt sävyt, modernius ja avaruus. Jukkatalon Ainassa oli paljon kasveja ja tykkäsin siitä vihreydestä kovasti. Dekolaku oli näistä kolmesta sisustukseltaan minimalistisin ja ai että se Dekolakun olohuone sai mut pysähtymään ja tuijottamaan. Kokonaisuutena ehdoton suosikki oli kuitenkin Talo Aito, joka vei mun sydämen isoilla ikkunoillaan, söpöllä sisustuksellaan ja upealla näköalakylpyammeellaan. Talo Aidosta löytyi myös vaaleanpunainen vierashuone! Talo Aidossa oli myös fiksusti rakennettu erillinen saunarakennus ja autotalli päätalon isojen ikkunoiden suojaksi.









Tämän vuoden Asuntomessujen kokonaisuus

Tämän vuoden Asuntomessut 2019 Kouvola oli mun mielestä kokonaisuudessaan varsin onnistuneet Asuntomessut. Kohteet olivat sopivan erilaisia keskenään ja kohteiden joukosta tuntui löytyvän jokaiselle jotakin. Messualueella oli myös näytillä armeijan helikopteri, joka oli kiva pieni lisä. Näillä messuilla järjestetään teemaviikkojakin, joista voit lukea lisää täältä. Asuntomessut 2019 Kouvola jätti hyvän fiiliksen ja sopivan pienen nälän ensi vuotta varten, joten Tuusulan messuja odotellessa!













Asuntomessut 2019 Kouvola – Aiotko sinä käydä Asuntomessuilla tänä vuonna?




×××

Tarkoitus olisi vielä toteuttaa IGTV-video Asuntomessuilta, joten muista ottaa seurantaan @ellileppiniemi! 🙂


Lue myös

Sadepäivän kuulumiset - What I've been up to
ABC ruuan ennakkotilaus testissä - Sujuvampaa matkantekoa

4 Comments

Leave a Reply